Piirakaisia

Leivoin piirakaisia. En ole leiponut piirakaisia varmaan ainakaan viiteentoista vuoteen, mutta nyt niitä tein. Ja hyviä tuli. Taito on pysynyt jossain takaraivossa näköjään. Nuorena nimittäin piirakaistenteko oli yhtä tavallista kuin pullanpaisto. Ai niin, muut kuin itäsuomalaiset eivät nyt ole oikein kärryillä, että mitä ne piirakaiset oikein ovat: no, yleispuhekielellä ne ovat karjalanpiirakoita. Ajattelin nyt harjoitella tuota piirakaistenpaistoa, kun meinaan tehdä ne itse sinne Arton synttäreille.

Monia muitakin ruokia kutsutaan meillä Savossa eri tavalla kuin vaikkapa täällä Keski-Suomessa. Esimerkiksi paisti tarkoittaa meillä sitä, mitä täällä sanotaan karjalanpaistiksi. Ja kakku tarkoittaa meillä leipäpalaa, kun toisaalta taas kaakku on se, mitä täällä muualla Suomessa kutsutaan kakuksi.

Noista piirakaisista minulla on yksi erityinen muisto: Suomen Kiovan suurlähettilään rouva tuli kerran työhuoneeseeni (siis olin silloin töissä siellä Kiovassa Suomen suurlähetystössä) ja hänellä oli minulle erittäin tärkeää asiaa: minun pitää opettaa heidän taloudenhoitajansa leipomaan karjalanpiirakoita. En todellakaan ollut tuon ruotsalaishienostorouvan kanssa mitään kavereita, taisi olla tasan toinen kerta, kun juteltiin. Mutta hän oletti ilman muuta, ja oikein tosin olettikin, että savolaistyttö osaa leipoa piirakaisia. Hän ei nimittäin kysynyt mitään, vaan antoi vain tylysti määräyksen, että lopetapa tuo, mitä olitkaan tekemässä ja mene opettamaan. Herra isä, jos olisin ollutkin joku tavallinen kaupunkilainen, joka ei eläissään olisi piirakaisia paistanut, hehe! J



Huonolla kännykkäkameralla otettu kuva,
 tytär vei  kamerani mukanaan  risteilylle.

 

Kismerä ylilissu

Sanat ovat niin ihania ja hauskoja! Aloitin aikoinaan, siis muinoin melkein vuosi sitten, tämän bloginkin pohtimalla hankiainen-sanaa. Alkaa olla kohta muuten taas ajankohtainen asia tuo. Hankiaiset siis, EI hangenkierät, hohoo!

Tässä yhtenä päivänä opin taas uuden sanan. Jotain kokkailimme perheen kanssa tässä keittiössä, ja siinä mieheni tuumasi, että aika kismerää, taisi olla sitruunamehu tai vastaava. Täh? Ensimmäisen kerran kuulin tuon sanan, vaikka tässä jo vuosia on eräitäkin sanoja vaihdettu saman katon alla. Kismerä tarkoittaa siis jotain hapanta ja kitkerää keskisuomalaisen puheessa. Aika ihanan kuvaava sana. Suukin menee sitä lausuessa samaan muotoon kuin sitruunamehun hörppäämisen jälkeen.

Teini tuli TET-jaksolta Helsingistä ja kertoi junassa tavanneensa oikean ylilissun. Oli kuulemma kyseinen ylilissu kovasti päivitellyt jostain, että ”ou em džii!” kädet huiskien.Tavallisen peruslissunhan kaikki tietävätkin, tuosta ylilissusta nousi heti silmieni eteen oikein elävä mielikuva  J Keksiköhän se teini ihan itse tuon sanan kuvaillakseen tapaamaansa henkilöä, minä ainakin kuulin sen ekan kerran.

Mahtava tämä suomen kieli! Tänään on muuten suomalaisessa kalenterissa Sulon nimipäivä. En olisi itse muistanutkaan, mutta pienempi tyttö lähetti heti aamulla kukonlaulun aikaan isänsä luota tekstarin ja käski onnitella Suloa. Täytyy varmaan leipoa nimipäiväkakku kissan kunniaksi J