8.6.2018

Valmistuin ja aloitin työt

Hei! Minulla on ollut oikea hässäkkäkevät. Tein tiiviiseen tahtiin loppuun opintoni, kävimme puolison kanssa Lissabonin-reissulla ja sen jälkeen laitoimme isot lakkiaisjuhlat tyttärelle. Heti seuraavana arkipäivänä aloitin työt mielenterveyskuntoutujien palvelukodissa. Nyt olen lähdössä iltavuoroon, joka on ensimmäinen tövuoroni yksin työskennellen. Jännittää niin, ettei mitään rajaa. Kerron lisää elämästäni, kunhan on taas aikaa istuutua kunnolla koneen ääreen. Paljon ja suuria muutoksia on tapahtumassa, ja olen sekä innoissani että paniikissa.

Tässä me valmistuneet :)

15.3.2018

Море чая, Teemeri

Pietarissa on aivan ihana teekauppojen ketju, Море чая http://morecha.ru/. Ketjulla on yli 40 liikettä Pietarin alueella ja teevalikoima kertakaikkiaan älytön ja huikea. Kaupassa on irto- ja pakattuja teitä satoja eri laatuja (EI pussiteetä). Eipäs, vaan itse asiassa yli 1000 laatua, näkyy lukevan heidän verkkosivullaan. Tuosta linkistä kun menet katsomaan, niin siellä sivun alaosassa voit kurkistaa kauppoihin panoraamakierroksilla.

Käyn joka kerta reissullani Fontankan varrella sijaitsevassa liikkeessä hakemassa teetuliaisia kotiin ja Venlalle. Suurin piirtein Venäjän-reissun väli on sen verran kuin kotona teetä piisaa: kun teet alkavat olla vähissä, alan katsella edullisia junalippuja Pietariin. Kun ensimmäisen kerran astuin Море чая -kauppaan sisälle, olin valehtelematta saada paniikkikohtauksen, sillä menin aivan järkytykseen sen teemäärän edessä. Onneksi kaupassa on ystävällinen ja avulias henkilökunta, joka kertoo mielellään eri teistä ja esittelee niitä, joten aloin sitten pikkuhiljaa saada vähän tolkkua, että mitä kannattaa mukaansa ostaa.

Viime reissulta tuomiani teitä, kahdessa pohjana vihreä tee ja mansikka-
samppanjassa musta. Lasipannu löytyi myös samasta kaupasta.

Teenjuojalle Venäjä on tosiaan paratiisi verrattuna Suomeen. Eipä juuri ole sellaista ravintolaa, jonka listalta ei löytyisi useita teevaihtoehtoja ja kaikki ovat tietysti haudutettua irtoteetä, joka tuodaan tarjolle kauniisti teepannussa. Tyttäreni olivat viime kesänä ensimmäistä kertaa mukanani Pietarissa ja etenkin nuorempi ihastui ikihyväksi venäläiseen teekulttuuriin. Hänestä oli tosi mahtavaa, kun teetä arvostetaan muuallakin kuin kotikeittiössämme. Siinä vaiheessa tosin, kun ravintolan teelista käsitti kymmeniä eri vaihtoehtoja, oli tulla melkoisia valinnanvaikeuksia. Siinä välillä hieman kesti, että saimme tilaukset tehtyä.

Teellä ja letuilla Чайная ложка:ssa (suom. teelusikka). Sellainen pikaruokapaikka,
 jossa voi valita esimerkiksi noita lettuja vaikka millaisilla suolaisilla
 tai makeilla täytteillä. Eikä maksa paljon.


12.3.2018

Pakkovenäjää Googlen kautta

Meni puoli päivää, että sain tämän Bloggerin suomenkieliseksi, kun jostain syystä se näkyi minulle koko ajan vain venäjäksi, vaikka mitä yritin. Kyllä, tyhjensin välimuistin ja poistin evästeet ja kirjauduin ulos ja takaisin sisään ja sammutin virrat koneesta ja käynnistin uudelleen ja kiroilin ja join välillä teetä ja taas kaikki alusta... Mutta nyt sitten toimii taas suomeksi, ihme. Ei siinä, hyvähän se on kielitaidolle, jos kaikki näkyy vain venäjäksi, mutta jotenkin ei tuntunut kovin kotoisalta käyttää tätä omaa blogialustaansa, kun eivät nyt kuitenkaan kaikki nettitermit venäjäksi ole tuttuja. Mutta sepä siitä. Niin sen takia tämä koneeni muuttuu aina salaperäisellä tavalla venäjänkieliseksi, jos katselen venäläisiä verkkosivuja ja kirjoitan sinne venäjää tai googlettelen venäjäksi. Ärsyttävää.

Tämän päivän ohjelmassa oli käynti koululla. Kävin opolta työssäoppimismateriaalit, siis koulutussopimukset ja sen sellaiset. Tuli siinä juteltua kaikenlaista ja purettua ahdistustaankin. Olen jotenkin aivan kauhuissani siitä, että kohta valmistun, sillä en todellakaan tunne itseäni valmiiksi mihinkään. Kuulemma tunne on tavallinen ja yleinen näin opintojen loppuvaiheessa, en ole asian kanssa yksin. Silti. Tekee vain mieli työntää pää pensaaseen tai hävitä avaruuteen, kun alkaa tulla aika ottaa oikeasti vastuuta eikä voi turvautua opiskelijan statukseen. Toisaalta, meniväthän ne viime kesän työtkin kai ihan hyvin, joten ehkä tässä sentään jotain osaa. Toivottavasti opin sitten työelämässä paljon lisää.

Olen koko alkuvuoden ollut jotenkin lamaantunut. On ollut huolta ja murhetta perhepiirissä. Jotta ette suotta huolestu, niin puolisoni ja tytöt sekä Sulo ja Tarmo ovat hengissä ja terveinä. Palaan asiaan myöhemmin, nyt on äkkiä luettava loppuun Mielenterveyshoitotyö, sillä viimeinen palautuspäivä on tänään ja siihen on, hitsi vie, varauksia.


Tässähän se elämäni valo loistaa. Sulo ♥


10.3.2018

Hyvää päivää ja anteeksi!

Jostain syystä blogin kirjoittaminen opiskelun alettua jäi ja nyt, kun tulin katsomaan tänne, olikin tullut monta kommenttia ja kyselyä. ANTEEKSI kaikille, jotka ovat olleet kiinnostuneita elämästäni! En todellakaan arvannut, että jotakuta oikeasti kiinnostaa.

Olen nyt lähihoitajaopintojeni loppusuoralla. Osaamisalakseni valitsin mielenterveys- ja päihdetyön, josta on jäljellä joitakin tehtäviä ja viiden viikon työssäoppimisjakso. Sen jälkeen vielä valinnainen tutkinnon osa, minulla se on vanhusten kotihoito. Tykästyin vanhustyöhön viime kesänä, kun olin kotihoidossa ja palveluasumisessa kesätöissä.

Olen ehkä hieman muuttunut ihmisenä. En koe olevani niin tarpeeton enää mutta riittämätön kyllä. Usein turhaudun itseeni, tiedollisiin ja taidollisiin puutteisiini. Olen onnellinen, kun saan auttaa. Tunnetta on vaikea selittää, mutta tekee mieli aina kiittää asiakkaita. Ja kiitänkin. Tunnen saavani asiakkailtani paljon enemmän kuin he varmaan ikinä minulta. Esimerkiksi eräs rouva harmitteli sitä, että joudun pesemään ja pukemaan häntä, kun hän ei itse pysty, niin yritin selittää hänelle, että se on minulle kunniatehtävä, syy, miksi nousen aamulla ylös iloisin mielin.

Jos joku siis vielä lukee tätä, niin olen tosiaan elossa ja jonkinmoisessa tasapainossakin nykyisin. Kirjoittelen kuulumisia jatkossa, paljon kaikenlaista elämässäni onkin tapahtunut ja tapahtuu. Nyt täytyy yrittää jatkaa koulutehtävää, josta olen luistellut jo luvattoman kauan.

Rauhaa ja rakkautta kaikille teille ♥

Olen ruvennut taas käymään Pietarissa. Tässä Mariinski-teatterissa
pari viikkoa sitten.

27.9.2016

Kouluun, kouluun!


Kesä meni hujauksessa ja puoli kesää oikeastaan sairastaessa: vasta heinäkuussa tajusin käydä lääkekuurit keuhkoputken- ja poskiontelotulehduksiin, joita podin toukokuun lopulta alkaen. Elossa olen edelleen ja ”uutta elämää” aloittamassa niin, että mahassa kouristaa sekä jännitys että pieni pelkokin. Olen tehnyt niitä ratkaisuja, joita harkitsin: hain kouluun ja pääsin. Ei se niin pilipalijuttu ollutkaan päästä tuonne opiskelemaan, sillä valintaa varten piti käydä kaksipäiväiset soveltuvuustestit. Fyysinenkin kunto testattiin, ja psykologiset testit olivat toivottavasti niin kattavat, että varmasti sitten sovellun alalle. Hyvin avoimesti kerroin haastatteluissa taustoistani mielenterveysongelmineni kaikkineni, koska halusin etenkin itselleni varmuuden sopivuudestani. Lokakuussa siis muuttuu tämä viisikymppinen akkeli amislaiseksi koulutytöksi . Ehkä minusta ei kuitenkaan tyttöstä saa tekemälläkään, mutta ihana oli pyöriä siellä koululla nuorten joukossa jo niinä parina pääsykoepäivänäkin.

Monenmoista tietysti pyörii mielessä tämän elämänmuutoksen takia. Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa ylpeä itsestäni, koska olen ruvennut rohkeasti toteuttamaan haaveitani enkä kerrankin ole kuin se naurulokki, ”jonka työt jää puolitiehen ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman”. Jos vielä tämän loppuelämän aikana ehdin auttaa jotakuta, ei mikään kokemani ole mennyt hukkaan. Koulusta saan ammatilliset eväät ja pätevyyden, elämä puolestaan on kouluttanut ihmisyyttäni. Ei se ikä aina ole haittatekijä, esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni hoitoalalle. Nyt tuntuu, että kaikki läpikäymäni kuolemat, mielenterveysongelmat, avioero, työttömyys ja niin edelleen ovat olleet polkuna tähän: ehkä olen tarpeeksi ymmärtävä ja vahva auttaakseni ihmisiä, jotka ovat luisuneet päihde- ja mielenterveysongelmiin karujen kokemustensa takia. Ehkä tämä nyt vihdoin on se minun "juttu", tehtäväni tässä elämässä.

Mitäs sinulle kuuluu, blogiystäväni? Toivottavasti kesä meni iloisissa merkeissä ja olet terve ja kaikki rakkaasi samoin. Meillä kaikki ovat kunnossa, mitä nyt Sulon määräsi eläinlääkäri laihdutuskuurille.

Minäkö muka pullukka!

Kesäistä menoa



6.6.2016

”Pääasia, ettei tule samanlainen kuin sinusta.”

Noin kauniisti tokaisi äitini, kun iloitsin hänelle lapsen erinomaisesta koulumenestyksestä. Tytöllä oli todistuksessa lukuaineissa vain yksi ysi (matematiikka), toinen ysi oli kuvataiteessa ja kasit liikunnasta ja käsitöistä. Muuten koko todistus pelkkää kymppiriviä. Siinä koulutyön ohella hän on mm. käynyt töissä ja musiikkiopistossa sekä suoritti lukudiplomin.  Ja tänä aamuna hyppäsi pyörän selkään polkemaan kesätöihin. Totisesti olen ylpeä äiti, mutta oma äitini osasi jälleen kerran valita sellaiset sanat, joita en olisi osannut missään kuvitelmissani odottaa: ”Pääasia, että siitä ei tule samanlainen kuin sinusta.” Ilmeisesti hän viittasi siihen, että minäkin olin hyvä oppilas. Mutta minussa on siis jotain mennyt tosi pahasti vikaan, koska lapsesta ei saisi tulla tällaista. Muttamutta… Mitä minä sitten odotin?

Joku toinen äiti olisi voinut vaikka sanoa, että hienosti olet lapsen kasvattanut. Tai että kyllä saat olla ylpeä äiti. Tai jopa että sinuun on lapsi tullut (enoni muuten sanoi noin, kun soitti pitkästä aikaa). Tai edes jotain kilttiä. Jopa nyt eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja, joka opetti molempia tyttöjäni, laittoi minulle Wilmassa viestin, että tyttäreni ovat vähän erilaisia ja toivottavasti jaksavat pysyä valitsemallaan tiellä ja että voin olla ylpeä heistä. Mutta oma äitini vetäisi ilon ja ylpeyden maton altani niin, että rojahti. Mistä se niin äkkiä keksikin niin musertavat sanat? Jopa lapsi itse sanoi minulle, että sen ansiosta hänellä on niin hyvin mennyt, koska on niin ihana koti ja perhe. ”Että kiitos, äiti.”

Niin, ja tietysti rakas puolisoni sanoi juuri ne oikeat sanat, kun volisin hänelle äitiäni: ”No mutta, minusta olisi oikein hienoa, jos tulisi samanlainen kuin sinä!” Enhän minä tietenkään sitä toivo, en sitä tarkoita, vaan sitä, että kun ihmisellä on hyvä sisin, hänen suustansakin tulee kauniita ja kilttejä sanoja. Rakastavia.

Toisesta "erilaisesta nuorestani" tuli aikuinen!

19.5.2016

Kokeilut kohtapuoliin kokeiltu

Ensinnäkin kiitos, Aila ja RH, kommenteista edelliseen tekstiini! Luin toki kommentit puhelimella heti, mutta koska sillä on niin hankala kirjoittaa, jäi vastaamatta tuolloin. Mutta olen tosi onnellinen, että viitsitte yhä lukea näitä ja vielä kommentoidakin. Kiitos .

Ensi viikolla on sitten viimeinen työkokeilupäivä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Olen jo aikoja sitten päässyt alkujärkytyksestä, ja suoraan sanottuna pidän työstä aivan hirmuisesti. Mikä siinä on niin ihanaa? No:

  •           Ei tarvitse istua toimistossa, ei ainakaan kovin paljoa.
  •       Ikinä ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
  •          Joskus joku oikeasti piristyy ja ilahtuu, ja se on ihan parasta!
  •          Pystyy pienillä asioilla tekemään yllättävän paljon.
  •          Voi käyttää omaa persoonaansa.
  •         Saa palautetta välittömästi ja oppii ainakin hieman ymmärtämään, mistä palaute ehkä pohjimmiltaan kumpuaa.
  •           On tarpeellinen. Ei siis enää лишний человек. Tosin en ehkä haluaisi olla ihan niin tarpeellinen juuri nyt, kun kokeilu tosiaan ensi viikolla päättyy. Ainakin yksi asukas jo eilen oli suruissaan, että ensi viikon jälkeen lähden. En halua surustuttaa ketään, vaikka onhan se tietysti mukavaa, että tykätään. Ja lupasin tulla käymään.
  •          Ainakin tuossa yksikössä työ on itsenäistä, sillä olen usein ainoa työntekijä, joka on paikalla. Tämä ei tietenkään päde yleisellä tasolla.

Tuossa muutama seikka, joka tuli mieleen. Miinuksia on tietysti myös, ja esimerkiksi silloin, kun pahanhajuinen kuljetettava protestoi sitä, että Micrassa ei ole takaovia ja tartuttaa autonpenkkiin mellevät arominsa eikä tietenkään kiitä kyydistä, saattaa tulla ikävä siistiä ja tylsää toimistotyötä. Mutta plussan puolella ollaan silti aivan kevyesti. Vielä sekin niin lämmittää mieltäni, että sain kutsun erään työntekijän valmistujaisiin, vaikka en edes enää tuolloin ole talossa. Ja että useampikin pomo kyseli jatkamaan. Vastasin jatkokyselyihin, että ilomielin, palkkatyössä. ”Voivoi, kun ei ole sitä rahaa palkata, mutta pidetään sinut mielessä, jos jotain ilmaantuu.” Niinpä niin. 

Jotta kai minä sitten alan hakea sinne lähihoitajakouluun. Maisterista lähihoitajaksi, kuulostaa glamourilta. Mutta kai sitä jo viisikymppisenä voi tehdä mitä itse haluaa eikä enää äidin mielen mukaan.

Tällainen kasvimaa meillä on
asukkaiden kanssa tekeillä.


 (Anteeksi luettelon muotoilu, tulipas siitä tyhmän näköinen.)