Sulo

Pakko laittaa tänne nämä Venlan sunnuntaina ottamat kuvat Sulosta kevättä haistelemassa: poikakissa on niin onnellisen näköinen!

Tarkkailen reviiriäni

Mukavasti jo aurinko lämmittää

Kerään tässä turkkiin D-vitamiinia, nam.

Todistettavasti aurinko jo lämmittää, kun näin pitkät jääpuikot roikkuivat terassin katolta. Tytöt kuvattuaan tiputtivat ne alas, ettei satu mitään vahinkoa. Voisivat muuten pudota vaikka kissan päälle.

Äiti-tytärpäivän karmaiseva päätös

Ei silleen järki päätä pakota hirveästi minulla. Olemme molemmat hirmu herkkiä tyttären kanssa, joten pitäisi ymmärtää, että varsinkin jos ollaan ihan vain keskenämme kotona, niin katselisi telkasta lähinnä vain romanttisia komedioita. No mitäs myö? Myö tietenniin tapitettiin illan ratoksi kauhuelokuvaa! Kyllä me ollaan viisaita! Sohvalla vierekkäin täristiin kipppurassa  vilttien alla. Mitä nyt käsi tietysti kävi koko ajan sipsi- ja karkkipusseissa. Välillä kävin tarkistamassa, että varmasti ovet ovat lukossa ja kaikki kaihtimet tiukasti kiinni.

Ei silti onneksi tullut univaikeuksia.  Syy: nukuttiin vierekkäin J Aamulla kun heräsin, oli ihan sellainen olo kuin olisi kaamea kankkunen! Ei tarvitse alkoholia siihen, että tulee aamuksi töhnäolo. Syö vain karkkia, sipsiä ja suklaata tarpeeksi kera limun ja valvoo aamuyön puolelle, yök. Koetan tässä kahvin voimalla piristäytyä taas elävien kirjoihin. Tyttönen nukkuu vielä.  No mutta silti: oli se sen arvoista, hih!

Mässäilyn jäljet

Sipulipiirakkaa äiti-tytärpäivänä

Nam. Leivoin tänään pitkästä aikaa sipulipiirakkaa, joka on kuulunut suosikkileipomuksiini ainakin jotain 25 vuotta. Laitan nyt ohjeen tänne, sillä tämä on tosiaan aivan älyttömän yksinkertainen ja silti myös suussa sulavan herkullinen piirakka. Tällä on vuosien varrella aina viimeistään hurmattu uudet poikaystävät (osa olis kyllä saanu jäädä väliin). Ei ehkä  tosin  kannata sipulinvihaajille tyrkyttää, tai en tiedä, saattaa tätä maistettua mieli muuttua!

SIPULIPIIRAKKA

 

Pohja:
125 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
(½ tl leivinjauhetta)
n. 2 rkl kylmää vettä

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, lisää kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti valmiiksi. Levitä piirasvuoan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte:

n. 3 aika isoa sipulia
2 rkl vehnäjäuhoja
n. 1 tl suolaa
(sinihomejuustomuruja)
kuminoita
 

Kuori ja silppua sipulit ja kuullota öljytilkassa paistinpannulla. Lisää jauhot ja sekoita hetki, mausta suolalla. Levitä seos piiraspohjalle. Laita myös sinihomejuustoa, jos haluat; alkuperäisessä ohjeessa ei sitä ole, mutta minusta se sopii tähän hyvin.  Ripottele pinnalle mausteeksi kuminoita. Päälle vielä munamaito:

2 tai 3 munaa

2 tai 3 dl ruokakermaa
vähän suolaa

Paista 200 asteessa n. 40 min.

Niin, äiti-tytärpäivä meillä on ollut siksi, koska mieheni lähti taas johonkin maanpuolustushommiin ja pikkutyttö iskänsä luo. Eli jäätiin teinin kanssa kahden. Aamupäivällä en vielä edes yritellyt häntä herätellä, kävin yksikseni aurinkoisessa säässä kävelyllä ja aivan aamusella kuntosalilla. Sitten iltapäivän puolella söimme ”aamupalaa”, minä jo monennen kerran tänään. Mutta tälle aamiaiselle otimme croissantit esiin ja nautimme niitä juuston sekä oman omenahillon kera. Olisin paistanut pekonia ja muniakin, mutta kun tuo tytär ei syö kumpiakaan, ihme epeli. Sitten siirryimmekin olkkarin sohvalle elokuviin katsomaan Tie pohjoiseen. Teini ei ollut sitä vielä nähnyt, minä kävin sen ensin katsomassa pikkutytön kanssa elokuvissa, sitten puolison kanssa katsoin tuon DVD:n ja nyt uudestaan teinin kanssa. Eli näin tänään filmin jo kolmannen kerran ja silti taas itkin ja nauroin samoissa kohdissa, hehe. Tytärkin piti leffasta oikein kovastikin, joten ei mennyt hukkaan katsominen.

Tiedä mitä tässä illalla vielä keksitään. Herkkuja käytiin ainakin eilen ostamassa sen verran, että niiden voimalla katsoisi useammankin elokuvan, uhh. Vaikka muutama kaverikin katsoisi.

С международным женским днем!

Ihanaa naistenpäivää kaikille meille ihanille naisille! Piti ihan vennääksi laittaa tuo otsikko, kun siinä maassa tämä on tosi iso juhla. Muistan kaiholla, kun aikoinaan lähetystössä työskennellessäni mm. matkatoimistojen johtajat ”lahjoivat” meitä naisia naistenpäivänä ruusuin, samppanjapulloin ja suklaarasioin. Ylevien ja tunteikkaiden puheiden kera. Kyllä siinä yhtenä päivänä aina tunsi itsensä prinsessaksi. Työpäivän päätyttyä ruokailutilan pöytä oli kukkuroillaan ruusuja ja herkkuja, jotka sitten porukalla nautittiin ja juhlittiin. Huoks! J

Kun tuli silloin luvattua...

Iiik!! Nyt se on tehty: soitin uuraislaiselle pystykorvankasvattajalle pentuasiassa! Olemme suunnitelleet ja haaveilleet punaturkin hankintaa ainakin kolme vuotta, ja tuli joskus luvattua pienimmäisellemme, että sitten ostetaan pentu, kun pääsen töihin. No, arvatkaa mikä pommitus alkoi heti, kun sain tiedon työpaikasta! Ei auttanut yhtään, vaikka yritin sanoa, että se on vain puoli vuotta. Pikkutyttö on varma, että työt jatkuvat senkin jälkeen ja sitä paitsi ei ole ollut puhetta siitä, että työpaikan pitäisi olla vakituinen tai pitkäaikainen, että koira hommattaisiin. Oli puhe, että kunhan vain yleensä pääsen töihin.

Soitin tosiaan sinne Hakojen kenneliin. Pystykorvamies kyseli tarkkaan, mihin tarkoitukseen ja millaiseen taloon pentu olisi tulossa. Kun kerroin että lintumiehelle metsästyskaveriksi ja Mansikkamäkeen omakotitaloon, hän jotenkin rauhoittui ja totesi, että kyllä teille pentu löydetään! Heillä on itselläänkin parasta aikaa pystärinpentuja, mutta ne on jo kaikki varattu. Mutta tulossa on kuulemma pentueita tässä lähialueilla. Että kesäksi tai viimeistään syksyyn mennessä varmasti löytyy.

Minua jännittää ihan kauheasti! Välillä olen ihan intoa täynnä ja välillä kauhuissani: mitähän Sulo tuumaa? Osaammeko me hoitaa koiraa? Osaammeko kasvattaa? Apua! Meillä on jo monta koirakirjaa, sain vasta synttärilahjaksi äidiltäni yhden koirankasvatusoppaan. Täytyy alkaa opiskella nyt ihan tosissaan.

Sehän tässä myös askarruttaa, että ei ne meidän raha-asiat kovin paljon tästä kohene. Mieheni kanssa naurettiin, että kovin kalliiksi tulee tuo töihinpääsy. Taitaa mennä enempi miinuksen puolelle.

Petos

Olin kovin tunnemyrskyissä tuon aamupäivän, itkuinen ja samalla vihan vimmoissa. Jälleen kerran rakkaani osasi antaa parhaan neuvon: "Mene salille!" Salikortissa meni juuri eilen voimassaoloaika umpeen, joten piti ensin marssia kirjastolle sitä uusimaan. Nyt otin ekan kerran ihan kolmeksi kuukaudeksi, koska olen niin ahkerasti käynyt jo monta kuukautta. Varmaan siis kesäänkin saakka jaksan käydä. Meillä maksaa kuukauden kuntosalikortti työttömille vain 9,50 euroa ja muille puolet enemmän. Ja nyt tulee sitten se petos: Kirjaston täti totesi minulle alkaessaan näpytellä kassaa, että "sullahan oli ne alennukset?" Minä vaan sujuvasti, että "joo on." Siis rehellisesti alennus olisi koskenut vain tätä ekaa kuukautta, mutta en minä mitään virkkanut. Hmmm. Rikollinen :(

On muuten pitänyt laittaa "yleisön pyynnöstä" niitä herkkuruokaohjeita tänne, mutta se on vaan aina jotenkin jäänyt. Tytär leipoi eilen minun "mitalikahveilleni" ihanan banaanisuklaakakun, kannattaa koklata sitä! Mies asettikin meidät kaikki kolme naista eilen leivontakieltoon, kun kuulemma jatkuvasti "pitää" herkkuleivoksia olla syömässä. Voi raukkaa! :)

Viha

Ei tunnu hauskalta löytää omasta sisimmästään niin inhottavaa, hyökyvää ja suorastan vapisuttavaa vihaa, jollaista tänä aamuna olen kokenut. Johtuu siitä murhaajien oikeudenkäynnistä, joka alkaa tänään. Vime toukokuusta asti ei ole ollut varmasti yhtään päivää, ettei pieni murhattu tyttö olisi ainakin hetkeksi tullut mieleeni. Tiedän vajoavani itsekin yhtä alas kuin murhamies, kun koen ja ajattelen tällaista, mutta toivoisin niin, että nuo murhaajat laitettaisiin kärsimään samat tuskat ja vaivat kuin tappamansa lapsi joutui kärsimään. Kerrottuna miljoonalla. Sähkötuoliin ja hidas kärventäminen kuoliaaksi. Kidutusta sekä hidas ja mahdollisimman tuskallinen kuolema kaikkien hylkäämänä.

Tulisiko tuosta sitten itselleni parempi mieli? Eipä ehkä tulisi. Pienen lapsen elämää ei saa takaisin, vaikka mitä tekisi. Mikään rangaistus ei korvaa tuon pikkutytön kärsimyksiä ja kuolemaa. Silti. Vihaan. Ja oikeasti toivon noille "ihmisille" vain pelkkää pahaa aina kuolemaansa saakka. Ja jos jotain muutakin vielä sitten on, niin myös kuoleman jälkeen. Nih.

Niin, ja toivottavasti tosiaan kuoleman jälkeen jotain vielä on, sillä  toivon niin kovasti, että tuo kauheat kärsimykset eläessään kokenut lapsi olisi nyt turvassa, iloinen, saisi hoitoa ja rakkautta ja leikkiä ja riemuita toisten enkelilasten kanssa. Noita lapsia on siellä taivaassa paljon. Kohtalotovereita.

Onkohan tämä kirjoitukseni laiton? Vihapuhetta?

Kohtaamisia

Tämä sattui tosin jo muutama viikko sitten, mutta tuli nyt niin elävästi taas mieleeni, että pakko kertoa:

Oli taas kerran sellainen minulle kiusallinen kohtaaminen kaupan pihassa. Eli törmäsin tuttavaan, jota en ollut tavannut pitkään aikaan. Ei siinä ehtinyt enää mihinkään piiloutua eikä olisi ollut parkkipaikalla hyviä piilojakaan. Niin, sinne piiloon tekee siis mieli mennä aina tuttuja kohdatessa, koska he aina kysyvät, että mitä kuuluu. Ja sitten pitää kertoa, että työttömänä ollaan.  Ja voi häpeä-häpeä-nolous-haluaa-vajota-maan-uumeniin! No, tälläkin kertaa se kysymys tietysti tuli, ja minä punaisena kiemurrellen vastasin. Mutta tuttavapa ei ollutkaan millänsäkään, hän tokaisi reippaasti: ”Niin, pitäähän sitä jonkun työttömänäkin olla!” Siinä kyllä Saretskalla ensin silmät pyöristyivät ja sitten hän purskahti helakkaan ja vapautuneeseen nauruun! Siitä keskustelumme sitten vapautuikin ja aloimme puida itse kunkin työttömyyttä: oli hänkin sitä laatua saanut kokea ja oli nyt kouluttautumassa lähihoitajaksi.

Tämä työttömyys on aiheuttanut minulle sen, että suhtaudun lähes (ai lähes!) vainoharhaisesti muihin ihmisiin. Minulla on sellainen käsitys, että ainoa asia, joka minua luonnehtii, on työttömyys. Kaikki tutut ja sukulaiset minut mainitessaan puhuvat vain työttömyydestäni. Lasteni kaveritkin varmaan ajattelevat vain, että se on se työtön äiti. Mietin ihan vakavissani, että oma äitini ei sen takia pitänyt 80-vuotisjuhlia, koska olisi saanut hävetä työtöntä tytärtään: loputkin sukulaiset olisivat päässeet selville huonoudestani.

Tuollaiset kohtaamiset ihanien ihmisten kanssa, kuten tuo kaupan pihalla, palauttavat sopivasti jalat hetkeksi maan pinnalle. Tulee ihan ihmismäinen olo. Ihan niin kuin se työttömyys ei olisikaan maailman isoin ja merkittävin asia ja kaiken alleen peittävä mörkö.

No oho! Tässä välissä muuten sain puhelinsoiton syyttäjänvirastosta, että pääsen sinne töihin! Ei se ole täysin oman alan paikka ja puolen vuoden palkkatukihomma, mutta JEE!!!! Töitä!!!  Tilipäivä!!!!  J J J J J J

Pipo!

Tänän tuli postin mukana ihana yllätys: Karhuttarelta arvonnassa voittamani, hänen ihan itsensä neuloma pipo! Kaunis kiitos!!! Eikös olekin hieno? Tuo meikäläisen naama ei kovin hieno siinä alla, mutta pipo korvaa kaiken. Tämä onkin nyt sitten minun hyvän onnen piponi, laitan sen päähäni tänäänkin, kun suuntaan kaupunkiin työpaikkahaastatteluun. En ole ikinä ennen voittanut missään arvonnoissa, joten tämä oli aivan yli-ihana yllätys siksikin.

Saretskan uusi pipo!