Noin kauniisti tokaisi äitini, kun iloitsin hänelle lapsen
erinomaisesta koulumenestyksestä. Tytöllä oli todistuksessa lukuaineissa vain yksi ysi (matematiikka), toinen ysi oli kuvataiteessa ja
kasit liikunnasta ja käsitöistä. Muuten koko todistus pelkkää kymppiriviä. Siinä
koulutyön ohella hän on mm. käynyt töissä ja musiikkiopistossa sekä suoritti
lukudiplomin. Ja tänä aamuna hyppäsi
pyörän selkään polkemaan kesätöihin. Totisesti olen ylpeä äiti, mutta oma
äitini osasi jälleen kerran valita sellaiset sanat, joita en olisi osannut
missään kuvitelmissani odottaa: ”Pääasia, että siitä ei tule samanlainen kuin
sinusta.” Ilmeisesti hän viittasi siihen, että minäkin olin hyvä oppilas. Mutta
minussa on siis jotain mennyt tosi pahasti vikaan, koska lapsesta ei saisi tulla
tällaista. Muttamutta… Mitä minä sitten odotin?
Joku toinen äiti olisi voinut vaikka sanoa, että hienosti
olet lapsen kasvattanut. Tai että kyllä saat olla ylpeä äiti. Tai jopa että sinuun
on lapsi tullut (enoni muuten sanoi noin, kun soitti pitkästä aikaa). Tai edes
jotain kilttiä. Jopa nyt eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja, joka opetti molempia
tyttöjäni, laittoi minulle Wilmassa viestin, että tyttäreni ovat vähän
erilaisia ja toivottavasti jaksavat pysyä valitsemallaan tiellä ja että voin
olla ylpeä heistä. Mutta oma äitini vetäisi ilon ja ylpeyden maton altani niin,
että rojahti. Mistä se niin äkkiä keksikin niin musertavat sanat? Jopa lapsi
itse sanoi minulle, että sen ansiosta hänellä on niin hyvin mennyt, koska on
niin ihana koti ja perhe. ”Että kiitos, äiti.”
Niin, ja tietysti rakas puolisoni sanoi juuri ne oikeat sanat, kun
volisin hänelle äitiäni: ”No mutta, minusta olisi oikein hienoa, jos tulisi
samanlainen kuin sinä!” Enhän minä tietenkään sitä toivo, en sitä tarkoita, vaan sitä, että kun ihmisellä on hyvä sisin, hänen suustansakin tulee kauniita ja kilttejä sanoja. Rakastavia.
 |
| Toisesta "erilaisesta nuorestani" tuli aikuinen! |
