6.6.2016

”Pääasia, ettei tule samanlainen kuin sinusta.”

Noin kauniisti tokaisi äitini, kun iloitsin hänelle lapsen erinomaisesta koulumenestyksestä. Tytöllä oli todistuksessa lukuaineissa vain yksi ysi (matematiikka), toinen ysi oli kuvataiteessa ja kasit liikunnasta ja käsitöistä. Muuten koko todistus pelkkää kymppiriviä. Siinä koulutyön ohella hän on mm. käynyt töissä ja musiikkiopistossa sekä suoritti lukudiplomin.  Ja tänä aamuna hyppäsi pyörän selkään polkemaan kesätöihin. Totisesti olen ylpeä äiti, mutta oma äitini osasi jälleen kerran valita sellaiset sanat, joita en olisi osannut missään kuvitelmissani odottaa: ”Pääasia, että siitä ei tule samanlainen kuin sinusta.” Ilmeisesti hän viittasi siihen, että minäkin olin hyvä oppilas. Mutta minussa on siis jotain mennyt tosi pahasti vikaan, koska lapsesta ei saisi tulla tällaista. Muttamutta… Mitä minä sitten odotin?

Joku toinen äiti olisi voinut vaikka sanoa, että hienosti olet lapsen kasvattanut. Tai että kyllä saat olla ylpeä äiti. Tai jopa että sinuun on lapsi tullut (enoni muuten sanoi noin, kun soitti pitkästä aikaa). Tai edes jotain kilttiä. Jopa nyt eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja, joka opetti molempia tyttöjäni, laittoi minulle Wilmassa viestin, että tyttäreni ovat vähän erilaisia ja toivottavasti jaksavat pysyä valitsemallaan tiellä ja että voin olla ylpeä heistä. Mutta oma äitini vetäisi ilon ja ylpeyden maton altani niin, että rojahti. Mistä se niin äkkiä keksikin niin musertavat sanat? Jopa lapsi itse sanoi minulle, että sen ansiosta hänellä on niin hyvin mennyt, koska on niin ihana koti ja perhe. ”Että kiitos, äiti.”

Niin, ja tietysti rakas puolisoni sanoi juuri ne oikeat sanat, kun volisin hänelle äitiäni: ”No mutta, minusta olisi oikein hienoa, jos tulisi samanlainen kuin sinä!” Enhän minä tietenkään sitä toivo, en sitä tarkoita, vaan sitä, että kun ihmisellä on hyvä sisin, hänen suustansakin tulee kauniita ja kilttejä sanoja. Rakastavia.

Toisesta "erilaisesta nuorestani" tuli aikuinen!