Koirakuskaaja

Tuo otsikko tuli vain siitä, kun Siirin kanssa luemme aina vahingossa väärin ohjelman Koirakuiskaaja nimen. Olenkin ollut tässä kesälomani ajan sellainen koirakuskaaja, sillä Tarmo on ollut nyt meidän kanssamme täällä Mansikkamäessä, kun isänsä on vielä töissä (haha, ”isä” on siis Arto). Artolla alkaa kesäloma nyt tulevana sunnuntaina klo 24. Heidän työvuoronsa kannalta tosi typerästi, sillä toisella vuorolla alkaa loma jo perjantaina aamuvuoron jälkeen. Meillä on siis koko kesänä ruhtinaallinen yksi viikko yhteistä lomaa.

Juhannuksen sentään vietimme ihan kaksin & Tarmo Tammi-Suvannolla.
Kävimme soutelemassa ja kalassa Heinä-Suvannolla ja Suvantojärvellä.

Minä olen lomaillut juhannuksesta lähtien, ja Siirin kanssa olemme viettäneet oikeasti laatuaikaa. Päiviimme on kuulunut Tarmon kanssa lenkkeilyä noin kolme tuntia päivässä (vähintään), leipomista, leipomista, leipomista ja leivonnaisten syömistä, Britain’s best bakery -ohjelman katselua (jokainen jakso, ja siinä tapauksessa koneelta, jos ei satuttu olemaan oikeaan aikaan kotosalla). 

Nämä teimme, kun Venla oli tulossa kotona käymään.

Alkukesälomasta teimme pienen matkan, risteilimme Tallinnaan ja sieltä palatessamme olimme yhden yön Helsingissä. Reissullamme keskityimme tapamme mukaan ruokapuolen asioihin. Laivalla kävimme illastamassa buffet’ssa sekä tietenkin meriaamiaisella. Ehkä olemme hirveitä moukkia, mutta se illallisbuffet oli meidän mielestämme aivan ihana ja loistava. Maistelimme parhaan kykymme mukaan kaikkea herkullista, mutta minultakin loppui jaksaminen niin pahasti kesken, että juustot jäivät mielikuvaharjoittelun tasolle. Harmitti kauheasti. Suoraan sanottuna en olisi ihan siltä istumalta uskonut sitäkään, minkä ruokamäärän yksi hernekeppimäinen 13-vuotias tyttö saa kupuunsa mahtumaan. Valehtelematta lapsi veti viisi lautasellista, täysiä sellaisia, eikä muuten jättänyt tähteitä. Sitten kyllä olimmekin aivan ähkyjä, jouduin avaamaan Siirin kengännauhatkin, koska hän ei kyennyt kumartumaan. On ehkä rahvaanomaista touhua, mutta vähätpä siitä, meillä oli ihanaa!

Pääsin Tallinnassa kunnon suklaaostoksille.

Helsingissä kävimme luonnontieteellisessä museossa, jossa Siirillä olisi mennyt helposti vaikka koko päivä lukiessa selostuksia ammoisista ajoista, mutta turistipaljous häiritsi keskittymistä, joten käynti oli aika pintapuolinen raapaisu. Ateneumissa kävimme katsomassa Tarujen kansat -näyttelyn, joka oli vaikuttava! Sitten vietimme sen tämän kesän ainoan kuuman hellepäivän Suomenlinnassa, jossa tietysti tärkeimpänä kohteenamme oli taas herkkupaikka, venäläistyylinen kahvila Samovarbar. Siiri kun on teeharrastaja, paikka oli hänelle just paras: siellä oli oikein erityinen teelista, jolta sai valita teelaadun monien mahdollisuuksien joukosta. Ja juomamme nautimme kakkupalan kera, tietenkin:

Ihanan kodikas se Samovaaribaari on.

Samovaareja mitä erilaisimpia kymmenittäin!

ON SULO ELOSSA! Miten minä yleensä itse eläisin tai kirjoittelisin mitään, jos elämäni valo olisi sammunut pois! Sulo on kesän lapsi, hän nauttii elämästään, kun on lämmintä eikä lumi tassuja palella. Nyt kesän aikana hän ei tosin paljon meistä orjistansa perusta, koska hän nukkuu kaiket päivät ja heräilee vasta illansuussa hieman seurustelemaan ja pyrkiäkseen ulos yöhommiinsa. Aamulla sitten istuu kauniisti tuossa terassinpöydällä ikkunan takana ja pyytää päästä tupaan (näyttää tosi söötiltä, kun vain suu aukeilee eikä kuulu ääntä). Sitten annan hänelle aamupalan, jonka jälkeen hän ehkä sallii seurustella kanssaan pienen hetken ja painuu koriinsa unille. Rakas <3.

Sulo on siellä missä huvittaa :D.

Nyt minulla on kaamea tuska sydämessäni Sulon takia, koska lähdemme sunnuntaina Punkaharjulle lomanviettoon. Arto sai edullisesti vuokrattua ammattiliittonsa mökin sieltä, ja minä, Siiri, Ronja (Siirin paras ystävä) sekä Sulo suuntaamme täältä sinne sunnuntaina, Arto tulee Viitasaarelta Tarmon kanssa maanantaina ja Venla poikaystävänsä Jerryn kanssa Tampereelta tiistaina. Olemme Punkaharjulla perjantaihin saakka. Niin miksi minulla on tuska sydämessä Sulon takia? Koska minua pelottaa, että Sulo karkaa siellä ulos mökistä ja häviää ikuisiksi ajoiksi. Ja koska minua säälittää kuljettaa sitä tuntitolkulla kuumassa Micrassa kuljetuskopassa (n. neljä viisi tuntia). Voi kunpa joku tulisi asumaan meille ensi viikoksi ja hoitaisi Suloa samalla! En vain keksi ketään. Kiinnostaisiko sinua loma Uuraisilla?

Sulo-rakkaani päivälevolla juuri hetki sitten kuvattuna.
Korvien asennosta näkee, että valokuvaus häiritsee herraa.

Noista matkoista muuten sen verran, että vaikka rahaa on tosi vähän, niin kun etsii kaikkein edullisimmat tarjoukset joka asiassa, pystyy kuin pystyykin ehkä järkkäämään jotain, kuten minä tuon Tallinnan–Helsingin-reissun Siirin kanssa. Aloitin tarjousten metsästämisen jo huhtikuussa, silloin ostin Onnibus-liput Helsinkiin 8 €/2 hlöä. Kun sitten tuli VR:n kesätarjous, hommasin paluuliput Hki–Jkl 14 €/2 hlöä. Risteilyn ostin myös tarjouksesta ja hotelliyöpymisen Helsingissä samoin. Koko reissu oli varattu ja maksettukin jo toukokuun alkupuolella, vaikka matkustimme heinäkuun alussa. Tuliaisiin ja sen semmoisiin tietysti kului rahaa, vaikka ostimmekin oikeastaan vain makeisia Kalevin suklaapuodista. No, Artolle toin kalliin viskipullon syksyn kaatoryypyiksi (tosin hän juottaa sen yleensä aina ”pojille”, kun ei itse pahemmin alkoholia käytä).  Luonnontieteelliseen museoon menimme ilmaisaikana (kuukauden ensimmäinen torstai) ja Ateneumiin ei lapselta pääsymaksua peritäkään. Kaikki mahdolliset alennukset tutkin etukäteen, jotta osaamme hyödyntää ne. Nytkin kun lähdemme isolla porukalla sinne Punkaharjulle, otan ruokatarvikkeet mukaan ja kokkaan suurimmaksi osaksi ruuat itse. Tai siis kokkaamme yhdessä, en aio ryhtyä miksikään keittiömarttyyriksi, joka passaa muita niska limassa.

Ai niin, ja olihan minulla ihan aikuistenkin reissu tässä alkukesälomalla! Kävin serkkuni kanssa Tampereella humputtelemassa ja tietenkin Venlan luona. Venla muutti kesän alussa poikaystävänsä kanssa yhteen asumaan, heillä on oikein sievä kaksio Peltolammilla. Virva-serkun kanssa kävimme humputtelemassa kaupungilla, terassilla ja kuuntelemassa Venlan bändin keikkaa Matonpesufestareilla (hih).

Serkukset viihteellä

Monessakohan punkbändissä on haitaristi?

 Lapsuudenkodissanikin olemme ehtineet pikaisesti pyörähtää. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin kuin yhden yönseudun, mutta tällä kertaa emme pystyneet sen kauemmin olemaan. Kävimme kuitenkin mansikassa ja lämmitimme saunan. Tarmokin sai olla pihassa vapaana, ihanaa.

Äitini luona on hyviä metsämansikkapaikkoja.

Uljaat saunanlämmittäjät ;-)

 Sitten ensi viikon jälkeen on paluu töihin. Nyt kyllä sanon suoraan, että ankea paluu, sillä työsuhteeni ei jatku toista vuotta, koska täytyy saada uusi, halpa palkkatukilainen tilalle! Motivaatio meni, ei auttanut mitään, vaikka annoin koko sielunikin sille s####nan voimistelup*****le. Silleen. Mur.

  

Tammistooria osa 2

Nyt menikin jo pari päivää tässä välissä, etten ehtinyt käydä koneella. Tuntuu, että Tammen-matkan kertomus on jo vanhanaikaista, höh. Mutta koska laitoin tuohon edelliseen päivitykseen "osa 1", niin on pakko tehdä osa 2 myös, eikö!

Kiitos muuten taas kommenteistanne, rakkaat immeiset! En ole nyt yksitellen vastannut vähän kiireenkin takia. Mutta kiitos tosiaan kaikille ja pistin korvan taakse tuon toiveen, että kertoisin jotain Ukrainassa ja Venäjällä olostani. Mutta, mutta... kun sekin tuntuu jo jotenkin "vanhanaikaiselta", mietin, että mikä siinä voisi ketään kiinnostaa. Olihan toki Murmanskissa joskus sellaisia sattumuksia, että voisi ollakin hauska kertoa niistä (nyt hytkyn täällä naurusta ja puistelen päätäni).

Tammelta on vielä pakko näyttää vähän kuvia. Varsinkin tämä kalansaaliimme, jonka saimme verkolla, oli hyvä. Tuo oli vain yllätys, että se Tarmo niin kauheasti pelkäsi veneessä oloa, eihän se viime kesänä ollut moksiskaan! Nyt on siis pakko käydä sen kanssa veneilemässä paljon kesän aikana, sillä mitäs siitä sitten tulisi, kun sorsanmetsästys alkaa elokuussa, jos se vain vapisisi ja itkisi koko ajan (äitin pikku raukka!).

Saimme verkosta lahnoja, ahvenia, säynävän, Sulolle hauen.
Vielä eilen söimme uunilahnaa.

Kyllä sitä muuten säästäisi ruokamenoissa kummasti, jos asuisi kalavesien ääressä. Nytkin söimme kalaa monta päivää. Mutta kun täältä lähtee 130 km:n päähän sitä kalastusta tekemään, niin ei se enää leiville lyö.

Tammen kammarin seinällä nököttää tällainen täytetty lintu, sukuni ja syntymämaakuntani nimikkolintu ;-) Ei edes mieheni tiedä, miten hirveän vanha se on, sillä kyseinen otushan on ollut rauhoitettu jo ties kuinka kauan.

Siellä Tammella on aina jotain projektia tehtävänä, eihän tuollainen(kaan) paikka muuten kunnossa pysy. Minun kuvioissaolon aikana on ainakin uusittu pitkospuut, saunan terassi, laitettu uusi kiuas, uusi huussi, korjattu tuvan katto... Polttopuita ja sen sellaista pitää tehdä jatkuvasti. Taas näyttää olevan yksi homma tulossa, kun tuvan rappuset meinaavat lahota.

Nämä pitää laittaa ennen kuin joku särkee itsensä.

Nyt tällä kertaa laiteltiin niitä puita liiteriin ja minä vähän siivosin, joten kämppä on taas seuraaville vieraille siisti ja mukava tulla. Täytyy tässä kesemmällä mennä matonpesuun ja sen sellaista.

Tammitarinaa osa 1

Hyvää pääsiäistä kaikille! Христос воскрес! Tuo venäjänkielinen lause on suomeksi "Kristus nousi kuolleista!" Vaikka en oikeastaan uskovainen ole, ortodoksinen usko tuntuu läheiseltä. Venäjällä ja Ukrainassa asuessani minulle oli tosi rauhoittavaa käydä siellä jumalanpalveluksissa. Oikeasti tuntui, että pääsi kosketukseen Taivaan Isän kanssa. No mutta, minunhan piti kertoa Tammen-matkastamme!

Emmehän yhtään innoissamme, emme?

Tässä on se polun alkukohta, josta lähdetään suuntaamaan Tammelle. Sitten pari kilometriä polkua ja pitkospuita ja perilllä ollaan!

Nämä siellä meuhasivat, kun perille päästiin.

Eka päivänä ei ihmeitä työhommia aloiteltu. Käytiin laskemassa verkko, ja Tarmoa pelotti ihan kauheasti olla veneessä. Kiivettiin saunan katolle bongaamaan.

Saunan katolta näkymä. Jokin ihme varjo tässä kuvassa
mukana, jokin tahra.

Lauantaipäivä menikin enimmiltään työntouhussa. Talkoolaiset olivat tehneet ison kasan polttopuita kevättalvella, nyt ne piti laittaa liiteriin,

Näyttää, että tässähän on iso urakka! No niin onkin,
mutta..

Syytämällähän ne  puut liiteriin menevät! Huh.

Siellä oli jokin hiirikin puupinon pohjilla.

Loppukesä tulilla

Vietimme loppukesän ihanan päivän, minä, puoliso, Siiri ja Tarmo, missäpä muualla kuin Tammi-Suvannolla (linkki johtaa Heinä-Suvannolle, jossa kämppämme sijaitsee: Tammi-Suvanto on talon nimi). Perjantai-iltana menimme sinne, mutta Siiri ja minä olimme niin väsyneitä viikon touhuista, ettemme jaksaneet edes saunassa käydä, vaan painuimme heti ruuan jälkeen pehkuihin. Arto sentään saunoi, iltalennolle ei kuitenkaan enää mennyt. Ei kai raaskinut jättää meitä kämpälle keskenämme. Lämmitimme sitten Siirin kanssa saunan aamulla, ja Arto lähti Tarmon kanssa sorsastamaan. Sorsat olivat tänään onnekseen jossain muualla, joten saalista ei metsämies saanut.




Päivä oli kaikkiaan aivan täydellinen lomapäivä. Aamulla tosiaan lämmitimme Siirin kanssa saunan heti aamupalan jälkeen ja sitten saunoimme hyvin ja kävimme neljä kertaa uimassa.

Ihanasti saunottu ja uitu

Siiri sitten koetti laiturilta kalaonneaan, mutta ei tärpännyt tällä kertaa.

 

Kävimme iltapäivällä porukalla vähän kauempana kokeilemassa uistinta (siis Siiri uisteli), mutta ei tullut saalista sieltäkään. Hauskaa oli silti, ja hauskinta minulla, kun kuuntelin väittelyä ”Minun iskä on parempi kalastaja kuin sinä” vastaan ”Olen saanut sen ja sen painoisia niitä ja niitä kaloja, lyöpä iskäsi vastaava lista pöytään”. Kuulemma vene hytkyi, kun meikä nauroi niin makeasti.

Kalastus on totista touhua.

Tarmolle oli koko päivä taas yhtä ihanuutta: sai olla vapaana, käydä iskän kanssa sorsassa (koko sorsista ei hän tosin välitä mitään), leikkiä Pyry-koiran kanssa (Arton veli ja siskonpoika koiransa kanssa pistäytyivät myös Tammella sorsareissullaan), syödä grillimakkaraa jne.....

Eräkoiran ansaittu lepohetki



Mieluummin tähystelen täältä varjosta.
 

Jännittävä ja kiinnostava tuo iso koira!

 

Ei vielä kesän viimeiset vedet tulilla, toivottavasti.

Tästä alkaa polku Tammelta pois. Tullaanhan taas pian
takaisin? Toki viimeistään metsälinnun aloitukseen.

 

 

Tammella

Käytiin yksi yö olemassa Tammi-Suvannolla, kun ajateltiin, että jos Sulo kotiutuu, jaksaa se sen verran odotella kuistilla. Mutta ei ole Suloa näkynyt, surullista.

Piti käydä Tarmolle näyttämässä tulevia "työmaita". Kun parkkipaikalla päästettiin koira autosta, mieheni totesi, että täällä ei sitten koirat ole kytkettyinä. Siis Tarmo päästettiin ihan valtoimenaan heilumaan sinne. Oli aika outo tunne minulle, ja ihmeellistä, että Tarmo juoksi koko kahden kilometrin metsäpolun kämpälle meidän edellämme! Ihan kuin olisi aikaisemminkin ollut siellä. Varmaan tulevat tosi tutuiksi nuo maisemat vielä koirallemme, siellä iskän kanssa saa viettää monta hauskaa hetkeä.

Tässä ollaan kotosalla.



Tässä ollaan jo tulossa Tammelta pois.

Tässä myö ollaan veneilemässä.

Tässä minua vähän ramasee...

... ja tässä otan tirsat.

Eräilemässä

Oltiin vaihteeksi eräilemässsä. Tietenkin siis Tammi-Suvannolla. Hiihtelimme kämpälle pari kilometriä parkkipaikalta, lankomies (onko miehen veli lanko vai mikä?) oli käynyt tekemässä ladun valmiiksi edellispäivänä. Hyvä oli siis hiihdellä kaikkien rinkkojen ja pulkkien ja romppeittenkin kanssa. No, minulla ei ollut kannettavanani kuin se oma rinkka, mutta miehellä painavan rinkan lisäksi vielä pulkka perässä ja siinä moottorisahasta lähtien kaikenmaailman kamat. Oli nimittäin puuntekotalkoot. Taisi se husbandin pulkka välillä mennä nurinkin päin siellä ladulla, mutta tavarat oli hyvin sidottu kiinni, joten ei paljon tahtia haitannut.

Satuin onnekseni ennen Tammelle lähtöä maanantaina hoksaamaan, että yhden kirjoitustyön deadline olisi tänään keskiviikkona eikä ensi sunnuntaina, kuten olin luullut. No, himputti vieköön, ei auttanut muu kuin ottaa ihan vanhanaikaisesti kynä ja paperia mukaan. En olisi jaksanut kantaa vielä tietsikkaakin ja sitä paitsi, ei se olisi siellä kauan edes pelittänyt. Niinpä sitten heti kämpälle päästyämme istuin tiukasti penkille pöydän ääreen ja aloin sommitella sitä juttuani. Harmi vaan, kun tehtävässä sai käyttää vain rajallisen määrän merkkejä ja kuka niitä nyt alkaa kynällä kirjoitetusta sepustuksesta laskea! Ja harmi vaan nro 2, kämpässä oli jopa paljon kylmempi kuin ulkona pihalla. Mutta silti, pakkohan se homma oli tehdä äkkiä alta pois, että pääsi sitten saunanlämmitys- ja muihin hauskanpitohommiin. En nimittäin osallistunut puuntekoon – noloo…

Siinä sitten vierähtikin pari tuntia lähes huomaamatta, kunnes tajusin, että kädet ovat jo niin könttäjäässä, ettei kynä tahdo pysyä kädessä. Niin ja takapuoli oli suunnilleen jäätynyt penkkiin kiinni. Auts. Puuhella ja kaasulämmitin eivät hetkessä lämmitä isoa tupaa. En sitten saanutkaan itseäni lämpimäksi kuin oikeastaan vasta illalla saunassa. Ihme, ettei tullut mitään tautia, rakkotulehdusta tms.Kai. Siinä jäi talkoolaisilta soppakin saamatta, aina muulloin olen keitellyt työmiehille ja -naisille talkookeiton. Nyt paistelivat makkaraa ja keittivät itse kahvitkin tulilla. Olinpa huono, huono emäntä! Mutta kirjoitus tuli tehtyä, tosin melkein puolet liian pitkä. Jouduin hirmuisesti karsimaan sitä, kun nyt tänään naputtelin koneelle. Ei siitä tullut hyvä, mutta ainakin sain palautettua ajoissa.
Mukava siellä Tammella on aina käydä. Olisin saanut eilen varmaan hyviä kuviakin, mutta kun kamera on lasten mukana Tallinnassa. Otin vanhalla kännykänromullani muutaman kuvan, mutta ne ovat aika suttuisia. Mies nappasi ”hienon” kuvan minusta hellanlämmityksessä :D Ja tuon puunkaatokuvan.

Niin ja lapioivathan pojat onneksi polun huussillekin, ettei tarvinnut kokeilla, miten onnistuu huussinreiällä istuminen sukset jalassa.

Pojat hommissa

Saretska lämmittää

Tuvan katolta lähti jo vähän lumia

Uimaan olisi päässyt.En tarjennut. Pojat kyllä kävivät.

 

Suvanto

Ihmisen, työttömänkin, elämässä on silloin tällöin sellaisia hetkiä, jolloin kokee täydellisen onnen tunteen. Eilen oli minulla täydellisen onnellinen päivä, kun teimme perheen kanssa luontoretken Heinä-Suvannolle. Heinä-Suvanto on Viitasaarella, entisten Keski-Suomen läänin ja Kuopion läänin rajamailla sijaitseva luonnonsuojelualue, Keski-Suomen merkittävin lintukosteikko. Minun rakkaani on itse asiassa pienenä osaomistajana tuossa alueessa, joka on yksityinen luonnonsuojelualue http://www.ksymparistokasvatus.fi/uploads/files/viitasaari_kohteet_2_1.pdf ja http://www.ksly.net/index.php?sivu=426).

Katselimme Heinä-Suvantoa ylemmästä lintutornista.

Teini bongaa, ehkä tässä jouhisorsan.

En ymmärrä, mikä siinä on, mutta joka kerta, kun tuonne Suvannolle menemme, milloin milläkin kokoonpanolla (yleensä kahdestaan rakkaani kanssa, sillä lapset eivät ole kovin innostuneita jäämään useiksi päiviksi kämpälle paikkaan, missä ei ole nettiyhteyksiä eikä muuta kuin aurinkopaneelisähkö), huolet tuntuvat kirpoavan jo siihen parkkipaikalle, mihin tie päättyy ja pitkospuut alkavat. Polku ja pitkospuut johtavat kämpälle, joka sijaitsee Heinä-Suvannon yläpäässä. Alempana Heinä-Suvannolla on kaksi lintutornia, joilla kaikki voivat vapaasti vierailla samoin kuin muutenkin koko suojelualueella, mutta eräkämppä on yksityisaluetta. Olen olevinani ikään kuin jonkinlainen emäntä siellä, koska mieheni on sen metsästysseuran puheenjohtaja, joka tuon kämpän omistaa.

Kämpälle johtavat pitkospuut olivat kevättulvan vallassa.
Onneksi isäpuoli auttaa pienimmäistä.

Eilen oli siitä harvinainen Suvantoreissu, että ensinnäkin kävimme siellä vain päiväsiltään ja toiseksi sain teininkin aivan vapaaehtoisesti lähtemään mukaamme. Kävimme ylemmällä tornilla bongailemassa lintuja ja sitten suunnistimme metsän poikki kämpälle, eli Tammelle, makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon pihan laavulla. Siis käytännössä ihan perusluontoretkikauraa. Mutta. Siellä Suvannolla on lisäksi se jokin, jota en tosiaan osaa oikein sanoin selittää. Mieheni sanoo sitä ikiaikaiseksi, minä olen vielä niin tuore tapaus niillä seuduilla, että en osaa määritellä sitä sanoin. Se on se tunne, että on vain tämä hetki, tämä sammal ja varvikko jalkojen alla, tämä vesilinnun huuto. Ei ole oikeasti mitään muuta, ei rahahuolia, ei ahdistusta, ei muuta kuin jokin kumma ykseys luonnon kanssa. Kuin koko maailma olisi vain siinä. Sielu ikään kuin huuhtoutuu kaikesta painolastista, katseesta tulee kirkkaampi ja askeleesta kevyt, vaikka reppu selässä olisi kuinka painava.

Makkarat paistettu ja syöty, kahvit keitetty ja juotu.
Teini ottaa lukua pöydän päällä :D

Muistan, kun puolisoni, silloinen melko tuore seurustelukumppanini, vei minut Suvannolle ensimmäistä kertaa. Eihän siitä ole kuin alle viisi vuotta aikaa. En vielä silloin tuntenut siellä mitään erikoista, silmilläni näin kortetta kasvavan kosteikon, jonka keskellä kulki pieni vesiuoma, jota pitkin pääsi jotenkuten soutamaan. Oli syksy. Suoraan sanottuna oli minusta aika ankeannäköistä. Hieman ihmettelin, kun rakkaani sitten totesi: ”Suvanto on hyväksynyt sinut.” No, onneksi se hyväksyi. Taisi Suvannon lausunnolla olla enemmän painoarvoa kuin yhdenkään ihmisen sanomisilla. Nyt minäkin saan ajoittain olla osa ikiaikaista Suvannon henkeä ja saan siltä voimia taapertaa arkea eteenpäin.

Saretska ja pienimmäinen eräjormailemassa.
Saunallekin vievät pitkospuut ovat nyt veden vallassa.

Vertailun vuoksi: kuva samasta kohtaa kuin tuo edellinen,
 otettu viime kesänä.