Kesken kasvimaan
kitkemisen kultsi vain yhtäkkiä totesi, että eiköhän pistetä kamat kassiin ja lähdetä
käymään Urimolla (kotipaikkani Leppävirralla) äitisi luona, mustikassa ja
samalla Valamon luostarissa. Rakkaani ei ollut vielä kertaakaan käynyt
Valamossa enkä minäkään viimeiseen 20 vuoteen, vaikka kotipaikkani on vain 50
km:n päässä luostarista. Ei ole tullut vasitusten lähdettyä. No mutta, ei siinä
pitkään mennyt, kun heiteltiin hammasharjat ja puhtaat kalsarit kassiin, laitettiin
Sulolle ja siileille yön yli ruoat, kannettiin kissa väkisin pihalta sisälle ja
menoksi. Sulo jäi syyttävän näköisenä työhuoneen ikkunasta katsomaan, kun äiti
ja iskä lähtivät retkeilemään. Vielä kun kotikylän pitseriasta haimme pitsan
mukaan evääksi, niin tuntui ihan oikealta kesämatkalta, kun pysähdyimme
Kapeenkosken levähdyspaikalle sitten ruokailemaan.
Ajelimme siitä sitten Heinävedelle Valamoon. Sattui hieno
tuuri, kun tulimme kirkkoon juuri, kun igumenia Marinan muistoksi oli siellä palvelus
menossa. Olisiko ollut kyse siitä, että hänen kuolemastaan oli mennyt 40
päivää, tietääkseni silloin ortodoksisessa perinteessä on tapana toimittaa
muistopalvelus. Joka tapauksessa oli juhlavaa, kun saimme pienet tuohukset
käsiimme ja saimme olla osana tuota hetkeä. Munkit lauloivat niin kauniisti ja
äänsivät niin täydellisesti venäjää, että sydäntä hiveli! Mieheni suhtautui tilaisuuteen hieman arkisemmin, totesi pihamaalle päästyämme, että siellä kirkossa oli karsean kuuma ja hirveä käry! :D
Kävimme sitten vielä ravintola Trapesassa kahvilla. Siellä
oli niiiin iiihania samovaareja joka ikkunalla! Mukavan venäläinen tunnelma,
tunsin oloni kotoiseksi. Katselin niitä kahvilan työntekijöitä miettien, että
ovatkohan he siellä palkkatyössä vai vapaaehtoisina talkoolaisina. Voisi olla
tosi hieno kokemus tehdä talkoohommia tuolla Valamossa jonkin aikaa.
Uskaltaisikohan joskus kysyä sinne?Aah, samovaareja! |
Tänne vois jäädä teenkeittohommiin. |
Yksien tuttujen perhekuva vanhalta kunnon ajalta, huoks. |
Kahvihetkemme aikana oli alkanut sataa oikein kunnolla,
joten enemmät kiertelyt piti jättää toiseen kertaan. Suuntasimme autolle ja –
yllätys, yllätys – ajelimmekin yötä myöten takaisin kotiin! En ollut
ilmoittanut äidilleni mitään tulostamme, joten kukaan ei siellä osannut meitä
odottaa. Mustikkametsä olisi joka tapauksessa ollut tänä aamuna litimärkä ja
muutenkin oli niin mukava mieli sieltä luostarista lähtiessä, että ei
huvittanut pilata sitä ihan heti. Nimittäin äidilläni on yleensä tapana alkaa
heti kättelyssä laukoa purevia kommenttejaan pulskistuneesta ulkomuodostani
ynnä muusta "hauskasta". Päätimme olla hissukseen, että olemme yleensä käyneet
siellä melkein nurkilla ja menemme Urimolle sitten joskus myöhemmin.
Niin että oli oikein ihana yllätyskesämatka meillä. Tosin
luulen hyvin vahvasti, että eräs tietty henkilö oli kyllä suunnitellut tuon
reissun jo ainakin hieman aikaisemmin. Ei nimittäin koskaan ole tykännyt äkkipäätöksistä
ja äkkilähdöistä. Mutta hän halusi varmaan yllättää ja piristää minua, kilttiä.
Ja kyllähän tuo virkistikin sekä tuli taas huomattua, että ei tarvitse lähteä
kauas ja ulkomaille matkailuelämyksiä hakemaan. Jopa muutaman tunnin retkikin
riittää!
Ai, mutta pitäähän tähän tietysti ympätä vielä yksi Sulo-poseeraus, vaikkei se nyt suoranaisesti asiaan kuulukaan. Paitsi että Sulo oli iloisesti yllättynyt, kun ei tarvinnutkaan olla koko yötä ja päivää yksin kotona.
Menkää vaan ja jättäkää minut yksin! |