26.7.2012

Matkailemassa

Olen koko kesän suurin piirtein nököttänyt mökissä, joten oli todella mahtava elämys käydä eilen retkellä Valamon luostarissa.



 Kesken kasvimaan kitkemisen kultsi vain yhtäkkiä totesi, että eiköhän pistetä kamat kassiin ja lähdetä käymään Urimolla (kotipaikkani Leppävirralla) äitisi luona, mustikassa ja samalla Valamon luostarissa. Rakkaani ei ollut vielä kertaakaan käynyt Valamossa enkä minäkään viimeiseen 20 vuoteen, vaikka kotipaikkani on vain 50 km:n päässä luostarista. Ei ole tullut vasitusten lähdettyä. No mutta, ei siinä pitkään mennyt, kun heiteltiin hammasharjat ja puhtaat kalsarit kassiin, laitettiin Sulolle ja siileille yön yli ruoat, kannettiin kissa väkisin pihalta sisälle ja menoksi. Sulo jäi syyttävän näköisenä työhuoneen ikkunasta katsomaan, kun äiti ja iskä lähtivät retkeilemään. Vielä kun kotikylän pitseriasta haimme pitsan mukaan evääksi, niin tuntui ihan oikealta kesämatkalta, kun pysähdyimme Kapeenkosken levähdyspaikalle sitten ruokailemaan.
Ajelimme siitä sitten Heinävedelle Valamoon. Sattui hieno tuuri, kun tulimme kirkkoon juuri, kun igumenia Marinan muistoksi oli siellä palvelus menossa. Olisiko ollut kyse siitä, että hänen kuolemastaan oli mennyt 40 päivää, tietääkseni silloin ortodoksisessa perinteessä on tapana toimittaa muistopalvelus. Joka tapauksessa oli juhlavaa, kun saimme pienet tuohukset käsiimme ja saimme olla osana tuota hetkeä. Munkit lauloivat niin kauniisti ja äänsivät niin täydellisesti venäjää, että sydäntä hiveli! Mieheni suhtautui tilaisuuteen hieman arkisemmin, totesi pihamaalle päästyämme, että siellä kirkossa oli karsean kuuma ja hirveä käry! :D
Kävimme sitten vielä ravintola Trapesassa kahvilla. Siellä oli niiiin iiihania samovaareja joka ikkunalla! Mukavan venäläinen tunnelma, tunsin oloni kotoiseksi. Katselin niitä kahvilan työntekijöitä miettien, että ovatkohan he siellä palkkatyössä vai vapaaehtoisina talkoolaisina. Voisi olla tosi hieno kokemus tehdä talkoohommia tuolla Valamossa jonkin aikaa. Uskaltaisikohan joskus kysyä sinne?

Aah, samovaareja!
Tänne vois jäädä teenkeittohommiin.

Yksien tuttujen perhekuva vanhalta kunnon ajalta, huoks.

Kahvihetkemme aikana oli alkanut sataa oikein kunnolla, joten enemmät kiertelyt piti jättää toiseen kertaan. Suuntasimme autolle ja – yllätys, yllätys ajelimmekin yötä myöten takaisin kotiin! En ollut ilmoittanut äidilleni mitään tulostamme, joten kukaan ei siellä osannut meitä odottaa. Mustikkametsä olisi joka tapauksessa ollut tänä aamuna litimärkä ja muutenkin oli niin mukava mieli sieltä luostarista lähtiessä, että ei huvittanut pilata sitä ihan heti. Nimittäin äidilläni on yleensä tapana alkaa heti kättelyssä laukoa purevia kommenttejaan pulskistuneesta ulkomuodostani ynnä muusta "hauskasta". Päätimme olla hissukseen, että olemme yleensä käyneet siellä melkein nurkilla ja menemme Urimolle sitten joskus myöhemmin.
Niin että oli oikein ihana yllätyskesämatka meillä. Tosin luulen hyvin vahvasti, että eräs tietty henkilö oli kyllä suunnitellut tuon reissun jo ainakin hieman aikaisemmin. Ei nimittäin koskaan ole tykännyt äkkipäätöksistä ja äkkilähdöistä. Mutta hän halusi varmaan yllättää ja piristää minua, kilttiä. Ja kyllähän tuo virkistikin sekä tuli taas huomattua, että ei tarvitse lähteä kauas ja ulkomaille matkailuelämyksiä hakemaan. Jopa muutaman tunnin retkikin riittää!

Ai, mutta pitäähän tähän tietysti ympätä vielä yksi Sulo-poseeraus, vaikkei se nyt suoranaisesti asiaan kuulukaan. Paitsi että Sulo oli iloisesti yllättynyt, kun ei tarvinnutkaan olla koko yötä ja päivää yksin kotona.
Menkää vaan ja jättäkää minut yksin!

19.7.2012

Vähän köpsähtänyt nimpparipäivä



Ruusuja rentulle

Kiitos yllätyksellisestä nimipäiväni muistamisesta blogistikavereille! Jaan kanssanne nämä ihanat ruusut, jotka rakkaani ja pikkutyttö jo eilen illalla tuoda tupsauttivat minulle – ja todellakin yllätyksenä. Yleensä jostain aavistan tai vaistoan, jos on kukkia tulossa, nyt olin aivan hämmästynyt: kuka nyt nimipäiviä juhlistaa!? (Teini on taas reissussa, joten ei siksikään ollut ruusuilemassa mukana.)

Jotenkin kuitenkin nypelösti kävi minulle näin ”juhlapäivänä”: jäin loppujen lopuksi kotiin ypöyksin. No, onhan Sulo, mutta sekin jossain miilustaa, ei näy kotosalla. Kaikille tuli menoloisia paitsi minulle, tietenkin. Itsepähän olen erakoitunut, joten ei voi syyttää kuin itseään. No, oli siinä pientä tietokatkostakin, koska olisin aivan hyvin voinut lähteä mieheni mukaan metsästysseuran kämpälle Tammi-Suvannolle talkoisiin, jos olisin tiennyt, että lapset ovat menossa ukkiansa tapaamaan isänsä luo. Koko eilispäivän laitoin ruokaa ja leivoin pullaa sille talkooporukalle valmiiksi, että mieheni saa ottaa ne mukaansa ja lämmittää vain. Jäin kotiin ikään kuin pikkutytön takia, kun hän ei halunnut lähteä Tammelle, mutta sitten isänsä soittikin päivällä, että tytöt tänne, ukki tuli (käy max 2 krt. vuodessa). Että tässä ähötetään yksin, jotkut toiset saunovat ja uivat Tammella. Kiitos kuulemma kokille, oli hyvä ruoka. Enpä ole yhtään katkera, enpä.


Pullia talkoolaisille. Pyöreitä tein vartavasten siksi, että
sain laittaa pakkasesta viimevuotisia omenasoseita kyytipojaksi.

Mansikoita pakastettiin myös eilen, mutta Sulo kylläkin hoksasi, mitä varten nuo laatikot ovat oikeasti olemassa: tietenkin niin kuin kaikki muukin maailmassa, kissaa varten!

Laittakaa vähän paremmin tuo aurinkosuoja! Muuten ookoo.

15.7.2012

Hyviä tavoitteita, tosin hieman epärealistisia sellaisia ;)

Kun on jatkuvasti kroonisessa rahapulassa ja peeaa, ja kaikki rahat menevät pelkästään ruokaan ja laskuihin, tulee usein huvikseen haaveiltua lottovoitosta. Että mitä sitä sitten hommaisi niillä rahoilla. Nykyisin meikäläiselle yhtä realistinen haave kuin lottovoitto olisi saada työpaikka. Kyllä se varmaan tuntuisi yhtä uskomattoman ihanalta: pystyisi ihan ostamaan jotain, mistä on haaveillut vuosiakin. Eli jos saisin sen lottovoiton = työpaikan, hankkisin

1.       oksasilppurin
2.       Sulon kuva -tatskan
3.       suomenpystykorvan pennun.

Siinä ne minun suurimmat ja päätavoitteeni tuolla materian puolella:D Jos kuitenkin OIKEASTI voittaisin lotossa, ehdottomasti ja ensimmäisenä ostaisin unelmieni kulkupelin: pinkin barbieauton!
Oisko Saretska vähän kähee, kun kaartaisi tällä
 Uuraisten Salen pihaan! :D

14.7.2012

Valepukki

Näin alas olen vajonnut. Minä, yltiörehellinen ihminen, valehtelin tänään. Kaupassa eräs mummeli, jonka tiedän olevan aika ilkeä ihminen, lyöttäytyi väkisin juttusilleni ja sanoi: ”Olet lomalla?” Vastasin: ”Juu, lomalla olen.” Sitten hän, onneksi, alkoi hirveästi selittää omista asioistaan ja sukulaisistaan. Minä esitin kiireistä ja häippäisin riisi- ja jauhohyllyille. Jos tuo mummeli olisi sattunut kysymään työtilanteestani, olisin varmaan keksinyt äkkiä itselleni kuvitteellisen työpaikan. Tällaista saattaa häpeä teettää immeisellä. Ikinä ennen en ole valehdellut tilanteestani kenellekään. Olisi niin hienoa sanoa rehellisesti, että olen töissä siellä-ja-siellä. Huoks.

No, jos ei ole itsellä mitään kehumista, pitää kehua lapsillaan. Tyttäreni on hyvin oivaltanut surkean taloudellisen tilanteemme ja käyttää luovuuttaan ja taitojaan pukeutumiskysymyksissä. Hän ostelee vaatteensa kirppareilta ja tuunaa ne sitten omanlaisikseen. Viimeisimmät ”huipputrendikkäät” kuteet hän tuunasi minun pieneksi käyneitä farkkuja käyttäen. Lainausmerkit tuossa siksi, koska lapsukaiseni ei voisi varmaan vihata mitään enemmän kuin trendivaatteita. Ihana ja taiteellinen tyttö! En ole kysynyt lupaa laittaa hänen kuvaansa tänne, mutta laitan kuitenkin. Poistan sitten, jos saan karmeat huudot.


Mieheni sanoin "kävelevä rautakauppias" :)
Rakkaudella.

11.7.2012

Juhlaleivoksia

Leivoksia, nam!


Eksä kun kävi hakemassa tytöt luokseen, kysäisi, että haluanko mansikoita. Katsoin ensin silmät pyöreinä, että häh, mutta otin tietenkin mielihyvin sitten häneltä sen kipollisen marjoja. Leivoin oikein ihania leivoksia hiekkahentuspohjiin, ja miehen kanssa ne kahden herkuteltiin paria lukuun ottamatta. Oikein mukava yllätys nimittäin sattui, kun teini tuli käymään juuri mopokortin saaneen ystävänsä kanssa:  olipas heille nyt jotain ihanaa tarjottavaakin. Tuntuvat nuo tytöt harva se ilta ajelevan ympäri kyliä, kun mopolla niin kätevästi pääsee. Tyttöni näytti jotenkin NIIN isolta se kypärä päässään. Vähän tuo mopoilutouhu huolestuttaa, mutta mukavahan se on, että pääsee vapaammin menemään eikä aina tarvitse äidiltä tai iskältä kyytiä kysellä. Hauskempi kulkea kaverin tarakalla tai mikä se mopon takaistuin onkaan.

Naureskelin miehelleni, että onpas nyt varmaan suurikin juhla, kun tällaisia hienoja leivoksia ihan piti tehdä. Mieheni totesi, että tottahan toki on! Mulla kävi nimittäin niin hieno tuuri, että pääsin Kelan tukemaan terapiaan ja kävin siellä eilen ensimmäisen kerran. Muutos on siis (toivottavasti) alkanut. Kyllähän sitä muutamalla leivoksella kannattaa juhlistaa! Tosin en oikein tiedä, miten kustannan sen omavastuuosuudenkaan, mutta kaipa kaikki järjestyy. Päätin nyt kuitenkin kerrankin panostaa ihan vain itseeni. Ja se terapeutti on taatusti juuri oikea minulle, sillä kun minun piti luetella elämäni hyviä asioita, hän osasi kysyä tietyn oikean kysymyksen: ”Entä onko sinulla lemmikkieläintä?” Riemastuin suuresti tuosta kysymyksestä ja suorastaan hihkaisin, että on toki, Sulo-poikakissa, elämäni valo! :D

Sulo tarkkailee tilannetta.