Näin isänpäivänä tuli muistoihini luonnollisestikin oma
isäni. Isä kuoli, kun olin yhdeksänvuotias, juuri olin täyttänyt sen yhdeksän
vuotta. Isä sairasti nivelreumaa ja oli lähes liikuntakyvytön. Ei hän siihen reumaan
kuollut vaan kaikkeen siitä ja sen hoidoista seuranneeseen, munuaiset ja sydän
menivät.
Ehkä aika paljolti isän ansiosta olen senkin verran
täysjärkinen kuin olen. Isä otti minua huomioon, hänellähän sitä aikaa oli,
koska ei pystynyt osallistumaan kaikkiin raskaisiin pientilan töihin. Isä luki
minulle päiväruoan jälkeen Aku Ankkaa kammarin sängyssä. Isän matkassa
kuljeksin pellon laitoja katselemassa, miten vilja tänä vuonna kasvaa.
Sitten isä kuoli ja minusta tuli sellainen näkymätön lapsi.
Edes isän kuolemasta minua ei kukaan joutanut lohduttamaan, olin omassa
surussani yksin ja perheessä sivustakatsoja. Äiti onkin aina muistanut muistuttaa
minua, että olen vahinkolapsi ja ettei minua olisi syntynyt, jos isä ei olisi
kieltänyt tekemästä aborttia. Muut sisarukseni ovat minua huomattavasti
vanhempia.
Mutta onneksi minulla oli isosisko, minua kahdeksan vuotta
vanhempi. Hän hoiti minua ihan pienestä asti, sen muistan. Oli enemmän äiti
kuin oikea äitini. Sisko ompeli ja neuloi minulle vaatteita, isompana myös
osteli minulle vaatteita, jotta olisin saanut olla vähän muodikkaampi,
samanlainen kuin muutkin nuoret. Sisko kuunteli huoleni ja murheeni myös
aikuisena. Sisko teki itsemurhan, kun oli 44-vuotias. Millainen sisko minä olin
hänelle? Huono. Varmaan vain imin hänen kaikki voimansa huolineni ja
valituksineni enkä itse antanut mitään.
Molemmat kasvuikäni tukipilarit ovat olleet kuolleina jo
pitkään, isä 39 vuotta, sisko 11 vuotta. Ei varmaan mene yhtään päivää, etten miettisi,
mitä isä tai sisko ajattelisivat jostakin asiasta. Eritoten siskon puuttuminen
tuntuu kuin osa itsestäkin olisi hukassa: ei ole vertaista, johon peilata
asioita ja elämäänsä, jonka kanssa nauraa ja päivitellä hullua maailmaa.
Mieheni sanoi minulle tässä päivänä eräänä ehkä kauneimmat
sanat, jotka olen koskaan kuullut: ”Mulle on ihan yks hailee sinun saavutukset
tai sen semmoiset. Minusta on ihanaa, että sinä vain olet olemassa.” Olen
olemassa. Ajatella, että sekin voi jollekin riittää.