Чашка чая – venäläistä teetä

Kovin on ollut rauhallista meidän kodissa tänä viikonloppuna. Ei ole perjantain jälkeen nimittäin ollut kotosalla muita kuin minä ja Sulo. Sulon kanssa emme pahemmin melskaa. No, mitä nyt Sulo aina keskellä yötä maukuu ja hilluu, että saa minut hereille, jotta päästäisin sen pihalle. Koukkii kynsineen peiton alle, puskee ja hurisee niin kauan, että on pakko nousta ylös ja mennä aukaisemaan ovi.

Ihan jotenkuten olen viihtynytkin itsekseni ja keskenäni. Pientä ahdistusta välillä on esiintynyt, mutta olen antanut ahdistaa ihan rauhassa: kyllä immeisen pitää osata olla vain ihtensäkin kanssa. Olen touhunnut kaikkea tavallista ja nauttinut siitä, että koti ei sotkeennu :D Olen lämmittänyt saunan ihan vain itselleni, leiponut ihanaa jauhelihapiirakkaa homejuustoineen Saretskan makuun. Paikkasin lapsen vaatteita ja leivoin uudenlaisia pullia, joiden täytteeseen yhdistin joitakin lempiaineksiani. Muistin syöneeni joskus luullakseni Ruthin leipomon ihania rahkapullia, joiden täyte ei kuitenkaan maistunut tavalliselta rahkapiirakan täytteeltä vaan jotenkin vaniljaisemmalta ja voiselta. Tein sitten sellaisen täytteen, johon laitoin rahkaa, munia, voisulaa, sokeria ja vaniljakreemijauhetta. Pullista tuli ehkä täydellisiä. Siis nam.

Kupsakoita pullasia

Sitten hemmottelin itseäni venäläisellä teehetkellä. Siiri on meillä oikea teen harrastaja, joka on hommannut ja hommauttanut kaapin täyteen mitä ihanimpia teelaatuja ja -sekoituksia. Meillä ei sorruta pussiteehen, kuten eivät oikeat venäläisetkään. Eräs pietarilainen tuttavani kutsui pussiteetä nimellä презерватив, kondomi. Tosin tuonkin asian suhteen siellä on rappeuduttu, kiireinen nuorempi polvi taitaa hörppiä kortsuteetä jo aivan sujuvasti.

Teekaapin alahylly. Tänään haudutin tietysti
tuota samovaarisekoitusta.

Teetä venäläisittäin

Venäläinen nauttii teensä aina hillon kera, vadelmahillo on suosikki. Vadelmahilloa käytetään myös flunssalääkkeenä, aivan kuten Suomessa mustaherukkamehua ja Amerikassa kanakeittoa. Hilloa varten teekupin vieressä on pieni tarjoilulautanen, розетка. Hillon lisäksi muuta makeaa ei teen kanssa välttämättä tarjotakaan paitsi tietysti, jos on vieraita, jolloin venäläisen pöytä notkuu monenlaisista herkuista. Venäläinen muuten usein lusikoi hillon teen sekaan ja syö sen siitä eikä erikseen lautaselta.

Ihmeellisen aikaisin alkaa tuo ilta ulkona hämärtyä. Yöllä sitten puolisokin ja Tarmo palailevat taas kotosalle. Tällaista se on "siirtotyöläisen" ja perheen elämä. Ovat siinä huomisen kotosalla, minä puolestani töissä. Sitten menevät taas takaisin työmaan lähelle. Tulikin mieleeni sopiva laulu tästä elämästämme:

Elämä on

Blogikirjoittaminen ja blogien lukeminenkin on jäänyt pitkäksi aikaa, sillä olen tarvinnut käyttää voimani, kaiken aikani  ja keskittymiseni arjen uusiin asioihin sekä vanhojen, hieman vaikeiden ja raskaiden asioiden kunnialla hoitamiseen. Kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää. Mitä sinulle kuuluu?

Olen nykyisin töissä. Moni tietysti tuumaa tästä työpaikastani, että eihän se mikään oikea työpaikka ole, koska se on vain vuodeksi, palkkatuettu ja osa-aikatyö. Eikä siitä jää käteen paljon enemmän rahaa kuin Kelan tuesta. Mutta tiijättäkö työ mitä? Minä olen onnellinen ja ylpeä työstäni! Olen Jyväskylän Naisvoimistelijoilla toimistosihteerinä. Kun huomasin nimeni ilmestyneen nettisivujemme yhteystietokohtaan, tuijotin sitä vedet silmissä ja suupielet korvissa taatusti viisi minuuttia. Joku varmasti sanoo taas, että on filosofian maisteri alas vajonnut, kun tuollaisesta ”toimistorotan” hommasta riemuitsee. Antaa sanoa vaan. Olen ylpeä, että saan olla edustamassa tuollaista organisaatiota, palvella iloisia asiakkaita sekä omia, reippaita ohjaajiamme ja joukkueitamme. Sitten, jos olisin tupakkayhtiön tai turkistarhan palveluksessa (joihin en kyllä menisikään), voisin hävetä työpaikkaani. Liikunta on iloinen ja kannatettava asia, ja olin kyllä melko yllättynyt valinnastani tuohon tehtävään, sillä ulkomuodoltani en välttämättä ole ihan joukkuevoimistelun tai kilpa-aerobicin kasvot, hahaa! Mutta ei ehkä tarvitsekaan, koska toiminnanjohtajamme on, hän kilpailee itse Vaniljat-joukkueessa ja valmentaa nuoria.

Syyskuussa työaikani oli sellainen, että parina päivänä viikossa toimisto oli auki kuuteen saakka illalla. En olisi noina päivinä pääsyt kotiin kuin vasta iltakymmenen bussilla, joten meninpä ja ostaa pätkäytin pikku, pikku autosen! Vieläpä ja jopa aivan samanlaisen kuin kasikymppisellä äidilläni on. Keräsin kaikilta luottokorteiltani viimeiset luotonjämät yhteen ja sain kokoon rahat viisitoista vuotta vanhaan Micraan. Se on ihana! Nyt pääsen huristelemaan mieleni mukaan ja kuljettelemaan tytärtä harrastuksiin, vaikka puoliso ei olisikaan kotosalla. Ja harvoinhan hän on. Meillä jatkuu edelleen tämä välivaihe, jossa mieheni (+ Tarmo) pitää kortteeria Kumpumäessä vanhempiensa talossa ja minä Siirin (+ Sulo) kanssa täällä Mansikkamäessä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kun aletaan muuttoja yms. järjestää. Pelkästään Siirin kannaltakin tilanne on enemmän kuin hankala.

"Kolmas lapsemme" Noora kuljettajana ja Venla kyydissä.
Micra saa kyytiä ;-)

Uudesta työpaikastani  yksi esimerkki, miten reilu  meininki siellä on: Ensi viikolla, kun on syysloma, kaikki pitävät lomaa ja toimisto on kiinni. No, mutta eihän minulle lomia ole vielä kuukaudessa kertynyt. Tavallisessa työpaikassa olisi sanottu, että minun pitää tulla hoitamaan toimistohommia normaalisti joka tapauksessa, koska kyllä siellä todellakin töitä riittää. Mutta meillä päällikkö sanoi, että kaikki ovat lomalla. Joulunäytöksestä ja sen sellaisista tulee sitten ylityötunteja vastaavasti. Minusta tuo tuntui niin uskomattomalle, että lupasin jonain päivänä ensi viikolla käydä ainakin pesemässä toimistomme ikkunat, koska ikkunanpesusta on puhetta ollut. En muutenkaan tunne lainkaan olevani vielä loman tarpeessa, mutta onhan se ihana olla kotosalla, kun Venlakin tulee sieltä Tampereelta, ihanaa! Työviikkoni ovat muuten sellaisia, että olen töissä 7,5 tuntia päivässä  maanantaista torstaihin ja perjantait ovat vapaata.

Hei, mitähän teille kaikille kuuluu? Nyt alan lukea sitä. 

Niin, ja vielä sellainen uusi asia elämässäni, että leivoin eilen ihan ensimmäistä kertaa viinereitä! Ette ikinä usko, mutta niistä tuli aivan suussasulavia! Laitan vaikka ohjeenkin tässä jossain vaiheessa J

Viinerit, nam.

Tänään on onnenpäivä

Tänään on niin iloinen mieliala, mistähän johtuu? No tietysti siitä, että tytär tulee käymään kotona! Kummasti se mielialaa kohottaa, kun tietää saavansa pienen mutta samalla jo (muka) niin ison tytön halaukseensa. Tosin ei siitä niin kovin pitkä aika ole, kun olemme toisiamme nähneet, sillä olin Tampereella käymässä viime tiistaina Venlan vanhempainillassa. Ja ensi viikollakin menen käymään Venlan asioitten tiimoilta siellä, ihanaa! Olen nimittäin nyt kovasti tykästynyt siihen Tampereeseen, siellähän viihtyisi vaikka kuinka! Syksyn ja talven mittaan onkin tulossa Venlan konsertteja ja sen sellaista, joiden takia on taas syytä reissata sinne, kivaa!

Joku voisi ihmetellä, että miten työttömällä on jatkuvasti vara reissata siellä Tampereella. No, ei kyllä olisikaan, mutta syy ei tosiaan ole Jyväskylä–Tampere-välisessä matkassa. Ajatelkaa, onko tämä teistä hieman erikoista: Uuraisilta Jyväskylään 36 km:n matka bussilla maksaa 8,20 meidän pysäkiltä. Sitten puolestaan, kun ostin liput nettitarjouksista, Jyväskylästä Tampereelle (n. 150 km) junalippu maksoi 5 euroa ja bussi Tampereelta Jyväskylään 4 €! Eli pääsen täältä syrjäkylältä läheiseen kaupunkiin ja vain yhteen suuntaan samalla rahalla, millä käyn Jyväskylästä Tampereella edestakaisin! Kyllä muuten kannattaa asua maalla, jos ei ole omaa autoa. Kohta täältä ei edes pääse kaupunkiin varmaan kuin kerran aamulla ja illalla takaisin, sillä koko ajan linja-autovuoroja vähennetään. Nytkin, jos ei ehdi klo 17 lähtevään autoon kaupungista kotiin, seuraavaa pitää odottaa 22:een saakka. Ja tuo on ylellisyyttä, sillä koulujen loma-aikoina viimeinen päivävuoro lähtee jo 15.40. Entä, kun vaikkapa työt loppuvat klo 16? Siinä on pientä sompailua työaikojen kanssa, muistan hyvin omakohtaisestikin viime kesältä. Nykyisin pitäisi jokaisella olla oma auto, jos asuu maalla. Mutta ei kaikilla perheillä  ole varaa pitää monta autoa, jos puolisot ovat vaikka eri paikkkakunnilla töissä (tämmöset työttömät paskathan nyt ei mitään kulkupelejä tarvitsekaan, pysykööt mökissään).

Tänään tosiaan leivon varmaan jotain hyvää. Maistoimme eilen omenoita, kyllä ne jo sen verran kypsiä ovat, että jotain voisi niistä tehdä. Vähänlaisesti niitä on viime vuoteen verrattuna, mutta noita omppupuita on useita, joten eiköhän meidän perheen hillot niistä saa keiteltyä.

Tämä on jokin punakaneli varmaan. Kaunis ja makea. Koko
puuhun tuli tänä kesänä ehkä parikymmentä omenaa.

Muista kuulumisista sen verran, että Tarmo on isäntänsä kanssa päässyt tämän syksyn metsästyskauden alkuun, pakkasessa on jo kaksi sorsaa. Aloituspäivän jälkeen Tarmo makasi onnellisena reporankana vieressäni sängyssä eikä seuraavana päivänä paljonkaan lenkille hötkyillyt. Mutta nuori poitsu elpyy nopeasti ja nyt se on taas metsästyspuuhissa Suvannolla. Ihanaa tietää, että se (ja isäntä) on onnellinen. Myö Sulon kanssa ollaan kotimiehinä nyt ihan kahdenkesken, ei valittamista siinäkään. Laitan tähän vielä kuvan eilisestä siivouspäivästämme. Kuvasta tosiaan näkee, kuka on talon herra: Sulo makasi tuossa rappusella koko ajan, kun kannoin tuosta mattokasasta mattoja puisteltavaksi ja takaisin. Varmasti siinä saa ihminen yli hyppiä, eihän kissa voi siirtyä missään tapauksessa. Eikä tulisi mieleenkään edes vaatia sitä väistymään :D

"Voisitko kiertää niitten mattojesi kanssa
jostain muualta, etten häiriinny!"

Vettä sataa ja vatut odottavat puskissa

Kävin niitä aamulla poimimassa vain pienen kulhollisen aamupuurojen päälle enkä tajunnut, että kohta alkaa sataa kaatamalla. Karisivatkohan ne kaikki komeat kölleröt maahan, voi itku.

Niin se on kesä mennyt, erikoinen ja raskaskin kesä. Eilen alkoi pikkutytöllä koulu, isommalla alkoi musiikkilukio Tampereella jo viime viikolla. Nyt sataa vettä ja minä paistan pullaa. Ihmeellinen näky tuo, että Sulo makaa sisätiloissa päikkäreillä. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt hänet sisällä paljon muuta kuin ruokakupilla, koko kesän Sulo on nukkunut päiväunetkin terassilla tai jossain puskanjuuressa.

Viikonloppu oli kesän kohokohta. Kävin Venlan kanssa Mikkelissä Jurassic Piknikissä katsomassa Samuli Edellmania ja VESKUA!! Minä olin ja olen aivan rahaton enkä mitenkään olisi pystynyt kustantamaan reissuamme, mutta puoliso pakotti lähtemään ja antoi lippurahat, koska tietää, miten suunnattomasti nautin Veskun konserteista. Meillä oli niin ihana reissu! Kun en enää osaa tätä kirjoittamistakaan, niin en pysty kuvaamaan sitä liikutusta ja kosketusta, mitä sieluni sai. Itkin niin, että paljon huuhtoutui taas sydämeltä pois, sellaista ikävää. Ja mukavaa tuli tilalle, ennen kaikkea rakkaan tyttären seurasta.

Myö ♥

Ihana ♥

Oon tuomittuna kulkemaan, kulman taa ja seuraavaan. Kaupunki
kaunis valoissaan, on mulle varjo muusta vaan.

Sillä välin, kun me vain festaroimme, pienempi tyttö ahersi maastojuoksukisoissa Viitasaarella. Eikä sen enempää kuin ylivoimaisen voiton 3000 m:n T12-sarjassa. Olisi voittanut jopa T14-sarjankin puolella minuutilla! Tyttö on juossut koko kesän koiran kanssa ja ilman koiraa helteiden haittaamatta, ja tulos kyllä näkyykin nyt kunnossa.

Kalevin Kirmasu 2014 -voittaja. 

Paistelen täällä noita pullasia talkoita varten. Perjantaina on metsästyskämpällä piha- ja siivoustalkoot, jotta sitten seuraavalla viikolla pääsevät mehtämiehet lähtemään sorsanaloitukseen puhtaalta kämpältä. Voi että, Tarmokin pääsee taas toimeen ja työhön, ihanaa! On siitä kyllä tullut kesän aikana niin mammanpoika, että osaakohan se enää metsästääkään, hehe.

Tosi mielelläni muutan täältä korpeen!

Kyllä huomaa, että aika heikoilla jäillä tässä mennään, kun en kestä yhtään minkäänlaista pahasti sanomista. Mieheni sanoo, että pahoitan mieleni, jos joku katsookin pahasti. Siis kaikella rakkaudella hän niin sanoo eikä ilkeilläkseen. No, tänä aamuna kuitenkin Tarmon kanssa lenkillä kaksi s****n ämmää ilkeää naista valitti Tarmosta. Vieläkin minua itkettää. Ensimmäinen naisimmeinen istui Siwan ulkopuolella penkillä, kun tulin siihen Tarmon kanssa pudottamaan kakkapussin roskikseen. Tietenkin laitoin hihnan lyhyelle, koska Tarmo nyt on sellainen ylisosiaalinen vöyhkä, joka menisi aina kaikkia iloisesti tervehtimään. En todella meinannutkaan päästää koiraa tädin lähelle (sen naisen mielestä kimppuun varmaankin), mutta se naikkonen siltikin suorastaan karjaisi minulle, että ”pidä se koiras kiinni!”. Sillä tavalla oikein, oikein ilkeästi.

Toisessa tapauksessa oli kyllä vikaa minussakin, mutta ei niin paljon, että siitä olisi pitänyt ihan ympäri kyliä ruveta soittelemaan. Eli kuljimme sellaisen kunnan vanhusten rivitalon ohitse takapihojen puolelta. Siinä pihojen ja tien välissä on parikymmentä metriä leveä nurmikkokaistale, jonka olen käsittänyt olevan, ja aivan varmasti se onkin kunnan viheraluetta, ei siis kenenkään rivitalolaisen pihaa enää. Tarmo oli löytänyt vähän aiemmin jostain tienposkesta luun ja riehui sen luun kanssa ja meni siihen nurmikolle telmimään ja minulle veitikkoimaan, että ”tule ottamaan, jos uskallat, hihii!”. Me siinä vähän, siis tosi vähän aikaa, minuutin korkeintaan pysähdyimme, niin jo joku mummo tuli takaovelle puhelin korvalla ja närkästyneellä äänellä kovaan ääneen  valitti, että ”NIIN, toisten pihoissa täällä… blaablaa”, en nimittäin jäänyt kuuntelemaan, vaan riuhtaisin Tarmon mukaani ja riensimme eteenpäin. Ja tosiaan emme hänen pihassaan olleet vaan monenkymmenen metrin päässä! Silti ymmärrän, jos joku pitää sitä viherkaistaletta omana pihanaan ja olisin pyytänyt nöyrästi anteeksi siihen poikkeamistamme – tai siis koiran, minä pysyttelin tiellä – mutta ei annettu edes tilaisuutta, kun alettiin heti soittaa jonnekin ja valittaa! Toivoin siinä hetkessä, että tuolla ilkeällä mummolla ei olisi yhtään ystävää.

Samalla lenkillämme, ennen tuota valittajan rivitaloa, tapasimme erään mummelin, joka oli liikenteessä rollaattorilla. Tämä mummo tuli paikalle juuri, kun Tarmo löysi sen luun tienposkesta. Mummeli jutteli Tarmolle ja silitteli sitä ja kysyi minulta sen nimeä (ja kuuli, että Jarmo :D), kehui vielä, miten kaunis koira! Siinäpä oli ihana mummo, hänellä on varmaan paljon häntä muistavia omaisia ja hyviä ystäviä. Tuollaisten vanhusten takia voisin ruveta vapaaehtoistyöhön (olen sitä kovasti miettinyt), mutta niin ilkeä olen, että koiran- tai kissanvihaajat saavat minun puolestani kupsahtaa yksin mökkeihinsä.  

Mutta siis vieläkin itku yrittää tulla silmään, ”niin minä mieleni pahoitin”, hahhah. Ainakin yksi lenkkireitti muuttui nyt, siitä Rinnetietä emme enää mene, nih!

Tässäkin olemme lenkillä poikenneet kunnan
viheralueelle, kirjaston taakse tällä kertaa.
Karmeat suurrikolliset ja ilkeä rakki.

Tiällä porskutettaan!

Tervehdys teille, rakkaat blogiystävät, pitkästä aikaa! Minulle tuli jo kysymyskin, että olenko lopettanut bloginpidon, mutta en ole. En vain ole kyennyt kirjoittamaan enkä valitettavasti lukemaankaan mitään. Tämä kesä on ollut niin raskas, että kaikki energiat ovat menneet tavallisen arjen mahdollisimman normaaliin pyörittämiseen. Siihen, jotta elämän puitteet perheellä jatkuisivat turvallisina. Ja että pysyisin itse kasassa. On tapahtunut sellaista, että koko elämä eteen- ja taaksepäin näkyy uudessa valossa. Ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään lopullista katastrofia, vaan voimme tästä käännekohdasta selvitä ja kasvaa yhdessä ja rakkaudella. Koko perhe. Sillä olemme jokainen elävien kirjoissa, joten kaikki on mahdollista, mikään ei ole liian myöhäistä. En tämän konkreettisemmin voi avata tapahtumia, mutta myllerrystä on siis ollut.

On tässä sopeutumista siihenkin, että lapsi lentää pois pesästä. Viime perjantaina teimme jo muuttoa Venlan uuteen asuntoon Tampereelle. Ei tunnu mitenkään todelliselta, että hän tosiaan muuttaa pois kotoa. Mutta totta se on. Olen kyllä todella onnellinen siitä, miten hienon kämpän hän sai. Asunto on kahden hengen solu, ja toinen asukas on elänyt hyvin siististi, yhteiset tilat olivat oikein puhtaat. Kämppis ei ollut kotona, on varmaan pidempään poissa tavaroista päätellen, mutta niiden vähienkin kamojen perusteella profiloin hänet 24-vuotiaaksi yliopiston venäjän kielen opiskelijaksi. Katsotaan sitten, pitikö profilointini paikkaansa, kunhan kyseinen tyttö palaa kesälaitumilta. Huvittavaa kyllä, jos hän tosiaan onkin ”pikku-Saretska”, jopa kissajulisteita oli seinällä, joten kissafanikin ilmeisesti vielä! Sitten on kyllä kohtalo pelissä, jos noin samis kanssani tosiaan on.

Tässä sitä tehdään lähtöä pois äidin helmoista.

Tältä näyttää iloinen muuttaja :)

Siskokset yhdessä tiskaamassa ja laittelemassa Venlan tavaroita
paikoilleen. Huomatkaa muuten, että Siiri 12 v. taitaa kohta
kasvaa isosiskon ohi!

Minä keskityin Venlan muuttopuuhissa
noihin siivoushommiin.

On siinä laatikkoa ja nyssäkkää! Tässä vaiheessa näytti aika
kaoottiselta, mutta kyllä kaikki tavarat hyvin kaappeihin mahtuivat.
Keittiö on ihanan iso! Ihan toista kuin minun opiskeluaikoinani muinoin.

Mitähän miettii Venla katsoessaan oman huoneensa ikkunasta
Tampereen maisemia? Vielä on sisustus vaiheessa, mutta tärkeimmät, eli
tuliterä koulupöytä ja sänky ovat jo paikoillaan. Ruokapöytä jäi ylimää-
räiseksi, kun kämmpis oli jo tuonut omansa.

Olemme tässä Siirin kanssa elelleet pääasiassa kahdenkesken, niin ja Sulo ja Tarmo tietysti. Mies kortteeraa Viitasaaren Kumpumäessä työviikot. Pikkuhiljaa olemme alkaneet tyhjennellä Rinnerantaa, siis appivanhempien taloa, ja suunnittelemme kovasti tulevia remontteja. Tätä Mansikkamäen taloa emme vieläkään ole laittaneet myyntiin. Mies päättäköön, milloin on aika ryhtyä ”tositoimiin”. Viime viikolla kävimme siellä Rinnerannassa miestäni moikkaamassa, kun saimme sinne kyydin Venlan poikaystävän ansiosta. Siiri tykkäsi tosi paljon ainakin rannasta, siinä kun on kova pohja ja matalaa montakymmentä metriä ennen kuin alkaa syvä. 

Rinnerannan, tulevan kotimme rannassa grillaamassa.
Ja Tarmo tutkii jotain perä pystyssä :D

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana kesä. En tosiaan ole enää mistään kärryillä, koska olen käpertynyt vain omaan lähipiiriini. Eiköhän siihenkin ala muutosta tulla. Vähän kerrallaan.

Onko nimi listassa?

Ei ole tosiaan kaikki kunnossa meikäläisen päässä. Olen nyt muutaman päivän ollut kotosalla ihan yksikseni, jos ei lasketa Suloa ja Tarmoa, ja onpa ollut aika hankalaa. On tuntunut aivan siltä kuin minulla ei olisi elämää lainkaan. En ole suoraan sanottuna osannut tehdä mitään järkevää. Tarmon kanssa tuntisotalla lenkkeillyt, siinä kaikki. Ja syönyt ja nukkunut päikkäreitä. Voi Pyhä Sylvi, olenko läheisriippuvainen?

Eilisen päivän kyttäsin nettiä, että tulisivatko ne yhteishaun tulokset näkysälle ja tyttären nimi listoille. Ei näkynyt minkäänlaisia listoja. Venla itse on viulu- ja harmonikkaleirillä Sumiaisissa leiriohjaajana ja laittoi viestiä, että joku oli facebookissa kommentoinut nimen olevan koulun ovessa olevassa listassa. Hyvä niin. Ja hyvä sekin, että tyttärellä siis näyttäisi olevan jo jonkinlaista tuttavapiiriä tulevassa koulussaan. Minusta hän on kyllä tosi rohkea, kun lähtee täältä Uuraisten perukoilta noin vain aivan uuteen kaupunkiin ja kouluun. Jännittävää ja samalla ihanaa. Saa tehdä sitä, mitä haluaa. Luin tuossa, että hänellä on valittavissa erilaisia musakursseja yli neljästäkymmenestä mahdollisesta! Varmasti luulisi mieluisia kursseja löytyvän noin laajasta valikoimasta. On musikaalintekoa ja bändiä ja kuoroa jajaja…  Mutta tietysti myös ne tavalliset lukio-opinnot ensiksikin.

Minä täällä pieni (pieni?) suru sydämessäni katselen kotia ja pihaa ympärilläni: totta tosiaanko tästä pitää luopua? Emme vieläkään ole laittaneet taloa myyntiin, täytyy ensin varmistua se mieheni vanhempien kotitalon kohtalo. Siellä pitäisi sitten alkaa tehdä ainakin pesuhuoneremonttia aika pikaisesti, jos tosiaan sinne muutamme. Rahat?

Onneksi tänään koko porukka palaa tahoiltansa kotiin. Minulla jyskyttää päänsärky, mikä on erittäin harvinaista. Taitaa johtua siitä, kun illalla mässäilin jäätelöllä, kekseillä ja lakkahillolla. Siis ähkyyn saakka. Voipi olla henkisellä puolellakin osuutta asiaan.

Niin ja KIITOS kaikille, jotka olette vieläkin jaksaneet lukea näitä löpinöitäni ja jopa kommentoineet.  Olen itse ollut niin ahdistunut, etten ole juuri blogimaailmassakaan käynyt. Kommentit tulevat puhelimeen, joten luen ne aina heti. Tuntuu tosi hyvälle, että olette siellä, te kaikki ♥

Kuvailin tässä eräänä aurinkoisena päivänä, taisi olla toissapäivä, pihaa ja taloamme muistoksi itselleni ja ehkä myyntiesitettäkin varten. Nyt kun katsoo tuonne sateiselle pihalle, ei näytä ollenkaan noin houkuttelevalle.

Ruusupuskat alkavat kukkia ja lumipallot ovat kauneimmillaan.

Tässä kotimme etupihan puolelta, tien suusta kuvattuna.

Takapihaamme ja talon paras paikka kesällä, aurinkoinen terassi.

Mansikkamäen komein omenapuu. Tänä vuonna ei
tule niin runsasta satoa kuin viime kesänä.

Tällainen Tarmo-vasikka syömässä heinää minun
kitkiessäni kukkapenkkiä. Nyt hän on matokuurilla :)

Tapahtumien pyörteissä

Hirveästi on kaikkia tapahtumia ollut elämässä, pää meinaa välillä haljeta. Yritän pysäyttää päänsisäisen ruljanssin ja keskittyä nykyhetkeen, mutta ei voi mitään, kun ajatukset tahtovat laukata ja kasautua sellaiseksi kaaokseksi, joka kuristaa sitten rintakehässä painavana ahdistuksena. Olen jotenkin sellaisessa tilassa kuin en oikein olisikaan tai kuin olisin joku sivullinen seuraaja omassa elämässäni.

Mieheni sai työpaikan Keiteleeltä. Täältä on sinne n. 130 km, joten kotoa käsin ei voi joka päivä duunissa käydä. Puoliso menee kortteeriin sinne vanhempiensa tyhjäksi jääneeseen taloon, jota meille kodiksi nyt suunnitellaan aivan toden teolla. Remonttisuunnitelmia mietimme pää savuten joka päivä (aamusta iltaan, hehe). Vielä emme ole laittaneet tätä taloa myyntiin, mutta tässä kesän mittaan sekin tapahtunee. Pikkutyttö ei ole innostunut muuttoajatuksesta, koska paikka on tosiaan melko korvessa ja koulumatkaa tulisi tosi pitkästi. Katsotaan siinäkin asiassa, mihin ratkaisuun päädymme, minä, lapsi ja lapsen isä lähinnä. Jos tytön isä pystyy takaamaan lapsen hyvän ja turvallisen asumisen täällä, minä voin hyväksyä etävanhemmuuden. Täällä on kuitenkin maailman paras koulu ja kaiken lisäksi aivan tuliteräkin, tyttö pääsisi tulevana syksynä ihka uusiin tiloihin opiskelemaan.

Kevätjuhlapäivä viime lauantaina oli sykähdyttävä. Muistui taas vaihteeksi mieleen, miksi elämä onkaan elämisen arvoista. Molemmat tytöt saivat stipendit ja hienot tokarit! Stipendinsaajien nimien kuuleminen aiheutti hetken sulateltuani  (siis että meni tajuntaan) sellaisen tunnemyrskyn, että oli vaikea pidätellä itkua. Kyyneleitä en pystynyt pidättelemään, mutta onneksi en alkanut ulista ihan hysteerisesti. Eräs opettaja oli laittanut Venlalle tokarin mukaan kauniin viestinkin. Luokanvalvojansa sanoi minulle, että minulla on erityisen etevä lapsi, josta tullaan aivan varmasti kuulemaan vielä. Voi sitä äidin ylpeyttä ja onnea! Tuli sellainen olo, että vaikka olenkin tällainen hullu, niin en kai kaikkea ole kuitenkaan tehnyt väärin. J

Iltapäivällä suuntasimme vielä Mäntsälään kummipojan lakkiaisiin. Oli ihana juhlia hänen saavutustaan ja nähdä sukuakin pitkästä aikaa. Poitsu lähtee nyt sitten ensin armeijaan ja sen jälkeen toivottavasti pääsee hakemiinsa opintoihin. Hän hakee nyt jo opiskelupaikkaa, joten se on sitten valmiina odottamassa, jos heti tärppää.

Värjäsimme ihan itse omalla porukalla mun tukan
ja paplarit vielä väänsin yöksi päähän,
vaikka tuskaa se oli! Sitten minusta tulikin
tooosi nätti juhlia varten :D

Neitokaisemme ja uusi ylioppilas, serkuksia kaikki.

Nyt siis uusia vaiheita tulossa elämään kaikille meidän perheessä. Isommalle tytölle täytyy alkaa katsella Tampereelta opiskelija-asuntoa. On opeteltava toistaiseksi elämään etäavioliitossa. On yritettävä hyväksyä mahdollinen etävanhemmaksi joutuminen. On pikkuhiljaa alettava myymään taloa. Mitähän muuta kaikkea... Niin, joudun ehkä luopumaan terapiakäynneistäni, sillä ilman autoa en terapiaan pääse. No, ehkä kaikki järjestyy. Ja varmasti ainakin jotenkin järjestyy, jos ei hyvin niin sitten huonosti (voi miten hienoja Saretskan viisauksia!).

Retki isoon cityyn

Eilen oli harvinaisen tapahtumarikas päivä elämässäni. Kävimme oikein isossa kaupungissa, Tampereella, koska isommalla tytöllä oli siellä pääsykokeet. Tytär hakee Hatanpään lukion musiikkilinjalle ykkösvaihtoehtona ja kakkosvaihtoehtona musiikkiteatterilinjalle. Molempiin oli näyttökoe eilen. Pääsykoekutsussa luki, että saat ottaa mukaan säestäjän, ja sillä tiimoin pikkutyttökin pääsi mukaan, sillä tytöillä on ohjelmistossaan mm. yksi todella hieno yhteissoittokappale. Kymmenen minuutin näyttöön tyttärellä oli siis valmistettu tuo yhteissoittokappale, oma soittokappale sekä laulubiisi, jonka itse säesti kitaralla. Raati oli suoralta kädeltä tuumannut, että syksyllä varmaan tavataan ja että voit jo ruveta katselemaan kämppää Tampereelta! Lupaavalta kuulostaa! Kuuntelin itsekin siinä pääsykoeluokan oven takana ja hienolta kuulosti. Siinä eräs koulun opiskelijakin istuskellessaan tuumasi minulle, että hyvin soittaa!  Teatteripuolen haun improvisaatioteatteritehtäväkin oli kuulemma mennyt hyvin, joten nyt on tosi hyvä tunne noiden tyttären jatko-opintojen suhteen.

Ennen pääsykoetta ehdimme olla piknikillä. Kaukaa pitää
aina lähteä hyvissä ajoin, jättää hätääntymisvara.

Siiri löytää aina eläinystäviä.

Olimme siellä Tampereen-retkellä koko perhe paitsi Sulo. Tarmokin pääsi taas tutustumaan uusiin maisemiin. Maalaishönttimme kävi oikein kahdessa koirapuistossa! Tarmo ei ennen eilistä ollut koskaan käynyt ensimmäisessäkään koirapuistossa. Eka puisto oli siellä (Venlan tulevan?) koulun takana jossain rannalla ja toinen Hämeenpuistossa (kai). Tulimme nimittäin ajoissa Tampereelle ja ehdimme pitää piknikkiä ennen pääsykoetta, ja sitten poislähtiessä tytöt halusivat käydä shoppailemassa, joten jouduimme vielä mieheni ja koiran kanssa pari tuntia keksimään tekemistä siksi aikaa. Huomasihan sen valitettavasti, että Tarmo ei ole hirveästi tottunut seukkailemaan muiden koirien kanssa ; nolotti, kun se räyhäsi siellä puistossa muille koirille, vaikka leikkikin samalla niiden kanssa. Kaikkien niiden muiden koirien omistajia Tarmo kyllä kävi liehittelemässä, rapsutteluthan aina kelpaavat!

Tähän kouluun tyttäreni hakee. Pääsykoereissulla
koko suku! Vain kalakukko puuttui ;)

Huomaa tosiaan, miten tylsää elämäni on, kun yksi Tampereen-retki oikein säväyttää.  Mutta se oli todella  kiva päivä ja jännittävä päivä!

Täällä vietimme aikaa sillä välin, kun tytöt olivat kaupungilla. Jokin
jumppajoukkue treenasi ja kaikki olivat kaukaa ihan Siirin näköisiä :D

Harmaata mieltä ja iloista juhlintaa

Huhuu! Olen elossa, vaikka blogia en ole päivittänyt enkä muiden blogeja lukenut pitkään aikaan. Elämässä on ollut viime aikoina niin kova homma nimenomaan tuossa pelkässä elossa pysymisessä, että koneella olen lähinnä vain hoitanut pakollisia asioita. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeenkin terapeutin lievän painostuksen jälkeen. Syystä, että kaikki asiat tuntuivat vuorenkorkuisilta ongelmilta, joista ei kerta kaikkiaan pääse yli. Itketti vain jatkuvasti ja koko ajan. Nyt on hieman helpompi olla, mutta minun mielestäni tämä olotila on jotenkin kovin tasainen, epätavallisen tasainen minulle. Höh. Ainane marmatus piällä, mikkää ei oo hyvä.

Meillä näyttää nyt siltä, että täytyy ruveta tekemään päätöksiä asuinpaikan suhteen. Tässä talossa emme pysty asumaan enää kovin pitkään, jos emme jotenkin ihmeen kaupalla työllisty molemmat tai ainakin toinen. Täytyy kohta pistää tönö myyntiin. Ja minä rakastan tätä kotia! Mielessäni heittäydyn lattialle mahalleni ja itken ja huudan ja potkin. En tahdo tästä kodista pois! Vaan ei ole vaihtoehtoja, lottovoittokaan tuskin on realistinen tavoite.

Terassillamme on ihana syödä aamupalaa ja muutkin ateriat saati päiväkahvit.
Itkettää ajatus tästäkin luopumisesta.

Kävi sillä tavalla, että mieheni vanhempien koti jäi tyhjilleen, kun anoppi muutti palveluasuntoon kaupunkiin ja appi joutui sairaalaan, ilmeisestikin pidemmäksi aikaa. Koko suku haluaisi, että me ostaisimme mummun ja papan talon ja muuttaisimme sinne Viitasaarelle Kumpumäkeen. Sinne, missä se Heinä-Suvanto ja Tammi-Suvanto ovat. Sillä tavalla appivanhempieni ei tarvitsisi myydä taloaan vieraalle. Siinä lähellä asuvat myös melkein kaikki mieheni sisarukset, joten sosiaalinen verkostokin olisi valmiina. Täällähän minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, vaikka olen asunut Uuraisilla melkein 16 vuotta. Nyt näyttää jopa siltäkin, että miehelleni olisi ehkä järjestymässä työpaikka siitä n. kymmenen kilometrin päästä Keiteleeltä. Jos työpaikka hänelle tärppää, alamme varmaan tuumasta toimeen muuton puuhaamisen suhteen. Muuten siinä ei niin miettimistä olisikaan, mutta kun tuo pienempi tyttö ei halua lähteä. Isommalle tyttärelle asia on kai se ja sama, koska hän on itsekin muuttamassa maailmalle opintojen takia. Huomenna hänellä muuten ovatkin pääsykokeet Tampereella, jännää.

Meillä oli jo eilen kevätjuhlapäivä, kun Venla sai musiikkikoulun päättötodistuksen, kiitettävin arvosanoin tietysti J. Äitinikin oli juhlaa katsomassa, ja illalla kotona söimme voileipäkakkua ja muuta pientä herkkua. Päättäjäislahjaksi tytär sai harmonikkarepun, joten pystyy sitten ensi talvenakin itse roudailemaan soitintaan, kun ei ole meitä kuskareita enää maisemissa. Venlukaisen asiat menevät nyt muutenkin hyvin, kun hän sai kesätyötä koko kesäkuuksi ja sitten vielä soitonopettaja pyysi Venlaa töihin musiikkileirille! On se hienoa, että joku sentään perheestä työllistyy ;D  

Venlan viimeiset kevätjuhlasoitot  Ala-Keiteleen
musiikkiopiston opiskelijana.

Tytär päättötodistus kätösessään ja ylpeä äiti.

Ihanaa, että olette kaikki immeiset tallessa täällä blogien maailmassa. Alan nyt katsella, mitä teille mahtaa kuulua pitkästä aikaa.

Tammistooria osa 2

Nyt menikin jo pari päivää tässä välissä, etten ehtinyt käydä koneella. Tuntuu, että Tammen-matkan kertomus on jo vanhanaikaista, höh. Mutta koska laitoin tuohon edelliseen päivitykseen "osa 1", niin on pakko tehdä osa 2 myös, eikö!

Kiitos muuten taas kommenteistanne, rakkaat immeiset! En ole nyt yksitellen vastannut vähän kiireenkin takia. Mutta kiitos tosiaan kaikille ja pistin korvan taakse tuon toiveen, että kertoisin jotain Ukrainassa ja Venäjällä olostani. Mutta, mutta... kun sekin tuntuu jo jotenkin "vanhanaikaiselta", mietin, että mikä siinä voisi ketään kiinnostaa. Olihan toki Murmanskissa joskus sellaisia sattumuksia, että voisi ollakin hauska kertoa niistä (nyt hytkyn täällä naurusta ja puistelen päätäni).

Tammelta on vielä pakko näyttää vähän kuvia. Varsinkin tämä kalansaaliimme, jonka saimme verkolla, oli hyvä. Tuo oli vain yllätys, että se Tarmo niin kauheasti pelkäsi veneessä oloa, eihän se viime kesänä ollut moksiskaan! Nyt on siis pakko käydä sen kanssa veneilemässä paljon kesän aikana, sillä mitäs siitä sitten tulisi, kun sorsanmetsästys alkaa elokuussa, jos se vain vapisisi ja itkisi koko ajan (äitin pikku raukka!).

Saimme verkosta lahnoja, ahvenia, säynävän, Sulolle hauen.
Vielä eilen söimme uunilahnaa.

Kyllä sitä muuten säästäisi ruokamenoissa kummasti, jos asuisi kalavesien ääressä. Nytkin söimme kalaa monta päivää. Mutta kun täältä lähtee 130 km:n päähän sitä kalastusta tekemään, niin ei se enää leiville lyö.

Tammen kammarin seinällä nököttää tällainen täytetty lintu, sukuni ja syntymämaakuntani nimikkolintu ;-) Ei edes mieheni tiedä, miten hirveän vanha se on, sillä kyseinen otushan on ollut rauhoitettu jo ties kuinka kauan.

Siellä Tammella on aina jotain projektia tehtävänä, eihän tuollainen(kaan) paikka muuten kunnossa pysy. Minun kuvioissaolon aikana on ainakin uusittu pitkospuut, saunan terassi, laitettu uusi kiuas, uusi huussi, korjattu tuvan katto... Polttopuita ja sen sellaista pitää tehdä jatkuvasti. Taas näyttää olevan yksi homma tulossa, kun tuvan rappuset meinaavat lahota.

Nämä pitää laittaa ennen kuin joku särkee itsensä.

Nyt tällä kertaa laiteltiin niitä puita liiteriin ja minä vähän siivosin, joten kämppä on taas seuraaville vieraille siisti ja mukava tulla. Täytyy tässä kesemmällä mennä matonpesuun ja sen sellaista.

Tammitarinaa osa 1

Hyvää pääsiäistä kaikille! Христос воскрес! Tuo venäjänkielinen lause on suomeksi "Kristus nousi kuolleista!" Vaikka en oikeastaan uskovainen ole, ortodoksinen usko tuntuu läheiseltä. Venäjällä ja Ukrainassa asuessani minulle oli tosi rauhoittavaa käydä siellä jumalanpalveluksissa. Oikeasti tuntui, että pääsi kosketukseen Taivaan Isän kanssa. No mutta, minunhan piti kertoa Tammen-matkastamme!

Emmehän yhtään innoissamme, emme?

Tässä on se polun alkukohta, josta lähdetään suuntaamaan Tammelle. Sitten pari kilometriä polkua ja pitkospuita ja perilllä ollaan!

Nämä siellä meuhasivat, kun perille päästiin.

Eka päivänä ei ihmeitä työhommia aloiteltu. Käytiin laskemassa verkko, ja Tarmoa pelotti ihan kauheasti olla veneessä. Kiivettiin saunan katolle bongaamaan.

Saunan katolta näkymä. Jokin ihme varjo tässä kuvassa
mukana, jokin tahra.

Lauantaipäivä menikin enimmiltään työntouhussa. Talkoolaiset olivat tehneet ison kasan polttopuita kevättalvella, nyt ne piti laittaa liiteriin,

Näyttää, että tässähän on iso urakka! No niin onkin,
mutta..

Syytämällähän ne  puut liiteriin menevät! Huh.

Siellä oli jokin hiirikin puupinon pohjilla.

Herkkuja mielen iloksi

Eilen taas lievästi vihasin itseäni, kun katsoin peilistä: karsea läski. Lihon aina, kun olen masennuskaudessa, ja kun se tällä kertaa kesti kuukausia, tulos ei näytä kovin ihanalta. Siksipä rupesinkin leipomaan taas vaihteeksi, eli paistelin pääsiäiseksi rahkapiirakkaa ja muuta pullaa. Kyllä se siitä iloksi taas muuttuu, kun saa nami-nami-piirakkaa, lurps!

Tänään sitten siivoillaan ja huomenna lähdemme sinne Tammi-Suvannolle (Tammi-Suvanto on kämpän nimi, puhutaan vain Tammesta). Lapsilla on iskäpääsiäinen, joten lähdemme retkelle kolmistaan, mieheni, minä ja Tarmo. Tytär lupasi käydä Suloa hoitamassa, en nyt halua sitä rahdata Tammelle mukana. Vaikka on sielläkin metsästyskämpällä Sulon hiekkalaatikko! Kai jotkut ukot ovat sitä joskus vähän ihmetelleet siellä, hehe.

Meilläpä kukkii jo omenapuu! Tosin sisällä maljakossa, mutta kuitenkin. Oli ihan hyvä idea ottaa leikkuun yhteydessä sisälle noita oksia.

Kevät saa...

Paras rahkapiirakka ever!

Niin, paras rahkapiirakka tulee minun mielestäni oikeaan pullapohjaan leivottuna. Pullataikinassa paljon voita ja kardemummaa. Täyte minulla on myös hyvin perinteinen, eli pellilliseen piirakkaa tulee  seuraavanlainen täyteseos:

500 g rahkaa (4,3 %)

2 kanamunaa

1 dl kermaa

n. 1 dl sokeria

1 sitruunan mehu

reilu 1 rkl vaniljasokeria

reilu 1 dl rusinoita

Olin viime pyhänä varannut virpojia varten monta pientä pussukkaa, joihin kuhunkin laitoin aina yhden isomman suklaamunan ja muutaman pienen. Kaikki pussukat eivät menneet, joten laitoin sitten nuo ylijääneet nätisti tarjolle itsellemme.

Munaisaa ja maistuvaa sekä aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Niin, ja vielä laitan tähän sellaisen hyvän mielen kappaleen, joka tullut viime aikoina ihan lempibiisikseni. Tosi harvoin minulle tulee uusia suosikkilauluja, mutta tämä on niin kiva!

Ihanaa kasvispiirakkaa

Elämä voittaa. Olen vähän kasvatellut taimia ja laittanut erinäisiä siemeniä itämään. Oikein ilahduin tänä aamuna, kun huomasin olevani innostunut tuollaisesta: jos haluaa kasvattaa jotain uutta, niin sehän on tulevaisuuteen katsomisen merkki, eikö? Ruokapiirin tilauksenkin tein sitä silmälläpitäen, että mitä perunalajikkeita laitetaan pottumaahan. Olen iloinen itsestäni, pitkästä aikaan. "Rouva on tullut kuorestaan ulos", totesi puoliso.

Nyt laitan tähän sen maukkaan kasvispiiraan ohjeen, josta mainitsin aiemmin. Tästä pitävät muutkin kuin kasvissyöjät, voin luvata sen. Meillä tuo Venlukainen ei syö lihaa, joten yritän aina keksiä jotain hyviä kasvisruokia, jotka kelpaavat kaikille. Tämä ohje on alunperin Hellapoliisilta, olen vähän muunnellut sitä oman perheeni makuun.

Välimeren kasvispiirakka

Pohja:
125 g voita
2,5 dl jauhoja (kokojyvä- ja tavallisia vehnäjäuhoja)
ripaus suolaa
pari rkl vettä

Nypi jauhot, voi ja suola murumaiseksi seokseksi, lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä piirasvuoan (Ø n. 28 cm,) pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun pilkot täytteen ainekset.

Täyte:
salaattijuustokuutioita
kirsikkatomaatteja puolitettuna
aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
oliiveja puolitettuna
juustoraastetta (mielellään voimakkaan makuista, esim. Emmental puna- tai mustaleima)
reilusti tuoretta basilikaa silputtuna
3 dl kermaa
3 munaa
ripaus suolaa
(ripaus mustapippuria myllystä)

Ripottele piiraspohjalle salaattijuustokuutioita, tomaatit, oliivit, basilika, juustoraaste ja pyöräytä pippurimyllystä vähän mustapippuria päälle. Sekoita kerma, munat ja suola keskenään ja kaada vuokaan. Paista 200°C n. ½ tuntia.
Meillä eivät kaikki oikein välitä oliiveista, joten jätin ne viime kerralla laittamatta, mutta minusta ne kyllä kuuluvat tähän piiraaseen makua antamaan.

Ennen  paistamista

Valmis piiras, nam.