Blogikirjoittaminen ja blogien lukeminenkin on jäänyt
pitkäksi aikaa, sillä olen tarvinnut käyttää voimani, kaiken aikani ja keskittymiseni arjen uusiin
asioihin sekä vanhojen, hieman vaikeiden ja raskaiden asioiden kunnialla
hoitamiseen. Kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää. Mitä sinulle kuuluu?
Olen nykyisin töissä. Moni tietysti tuumaa tästä työpaikastani,
että eihän se mikään oikea työpaikka ole, koska se on vain vuodeksi,
palkkatuettu ja osa-aikatyö. Eikä siitä jää käteen paljon enemmän rahaa kuin
Kelan tuesta. Mutta tiijättäkö työ mitä? Minä olen onnellinen ja ylpeä
työstäni! Olen Jyväskylän Naisvoimistelijoilla toimistosihteerinä. Kun huomasin
nimeni ilmestyneen nettisivujemme
yhteystietokohtaan, tuijotin sitä vedet
silmissä ja suupielet korvissa taatusti viisi minuuttia. Joku varmasti sanoo
taas, että on filosofian maisteri alas vajonnut, kun tuollaisesta ”toimistorotan”
hommasta riemuitsee. Antaa sanoa vaan. Olen ylpeä, että saan olla edustamassa
tuollaista organisaatiota, palvella iloisia asiakkaita sekä omia, reippaita
ohjaajiamme ja joukkueitamme. Sitten, jos olisin tupakkayhtiön tai turkistarhan
palveluksessa (joihin en kyllä menisikään), voisin hävetä työpaikkaani.
Liikunta on iloinen ja kannatettava asia, ja olin kyllä melko yllättynyt
valinnastani tuohon tehtävään, sillä ulkomuodoltani en välttämättä ole ihan
joukkuevoimistelun tai kilpa-aerobicin kasvot, hahaa! Mutta ei ehkä
tarvitsekaan, koska toiminnanjohtajamme on, hän kilpailee itse Vaniljat-joukkueessa ja valmentaa
nuoria.
Syyskuussa työaikani oli sellainen, että parina päivänä
viikossa toimisto oli auki kuuteen saakka illalla. En olisi noina päivinä pääsyt
kotiin kuin vasta iltakymmenen bussilla, joten meninpä ja ostaa pätkäytin
pikku, pikku autosen! Vieläpä ja jopa aivan samanlaisen kuin kasikymppisellä
äidilläni on. Keräsin kaikilta luottokorteiltani viimeiset luotonjämät yhteen
ja sain kokoon rahat viisitoista vuotta vanhaan Micraan. Se on ihana! Nyt
pääsen huristelemaan mieleni mukaan ja kuljettelemaan tytärtä harrastuksiin,
vaikka puoliso ei olisikaan kotosalla. Ja harvoinhan hän on. Meillä jatkuu
edelleen tämä välivaihe, jossa mieheni (+ Tarmo) pitää kortteeria Kumpumäessä
vanhempiensa talossa ja minä Siirin (+ Sulo) kanssa täällä Mansikkamäessä.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kun aletaan muuttoja yms. järjestää.
Pelkästään Siirin kannaltakin tilanne on enemmän kuin hankala.
 |
"Kolmas lapsemme" Noora kuljettajana ja Venla kyydissä.
Micra saa kyytiä ;-) |
Uudesta työpaikastani yksi esimerkki, miten reilu meininki siellä on: Ensi viikolla, kun on
syysloma, kaikki pitävät lomaa ja toimisto on kiinni. No, mutta eihän minulle lomia ole vielä kuukaudessa kertynyt. Tavallisessa työpaikassa olisi
sanottu, että minun pitää tulla hoitamaan toimistohommia normaalisti joka
tapauksessa, koska kyllä siellä todellakin töitä riittää. Mutta meillä
päällikkö sanoi, että kaikki ovat lomalla. Joulunäytöksestä ja sen sellaisista
tulee sitten ylityötunteja vastaavasti. Minusta tuo tuntui niin uskomattomalle,
että lupasin jonain päivänä ensi viikolla käydä ainakin pesemässä toimistomme
ikkunat, koska ikkunanpesusta on puhetta ollut. En muutenkaan tunne lainkaan
olevani vielä loman tarpeessa, mutta onhan se ihana olla kotosalla, kun
Venlakin tulee sieltä Tampereelta, ihanaa! Työviikkoni ovat muuten sellaisia, että olen töissä 7,5 tuntia päivässä maanantaista torstaihin ja perjantait ovat vapaata.
Hei, mitähän teille kaikille kuuluu? Nyt alan lukea sitä.
Niin, ja vielä sellainen uusi asia elämässäni, että leivoin eilen ihan ensimmäistä kertaa viinereitä! Ette ikinä usko, mutta niistä tuli aivan suussasulavia! Laitan vaikka ohjeenkin tässä jossain vaiheessa J
 |
Viinerit, nam. |