25.4.2012

Lapsellista – sou not

Muutama vuosi sitten, kun tapasin nykyisen rakkaani, hän päivitteli, että ei kyllä uskoisi minun olevan maisteri! Suoraan sanottuna välillä (ei kun tosi usein) tuntuu itsestänikin, että millähän minä ne maisterin paperit oikein sain. Kaipa sitä joskus on sitten tiennyt ja osannutkin jotain, tai sitten kyseessä oli jonkin sortin vahinko. Jos ei tuota alkuperäistä paperia tallessa olisi, miettisin itsekin, että olenkohan mahdollisesti sellainen valemaisteri. Usein ajattelen, että nykyisillä tiedoillani ja taidoillani en varmaan pääsisi edes yliopiston pääsykokeista läpi, niin on surkastunutta ajatteluni ja köyhtynyttä osaamiseni.

No, ei se minun kultsini tuota yllä kertomaani  tarkoittanut, kun maisteriuttani hämmästeli vaan sitä, että olen puheissani usein naiivin ja lapsellisen kuuloinen. Meikän jutuista on akateemisuus kaukana. Joskus parikymmentä vuotta sitten verhosin lapsenomaisen ajatteluni mielestäni aikuismaisen ja fiksunkuuloisen puheenparren taakse, mutta nykyisin ajattelen, että mitä väliä, so not, kuten eräs viisaitten sanontojen isä osuvasti ilmaisee. VIHAAN ”hienoja” ja eritoten sivistyssanoja;  itse ainakin saan haluamani sanottavan sanotuksi selvällä suomen kielellä tai ainakin savoksi viäntämällä. Nostan sitten äänenvoimakkuutta, jos ei muuten ala sanoma mennä perille.
Olisi se varmaan hienoa olla akateemisen ja vakuuttavan kuuloinen ja oloinen. Mutta kun se ei vain sitten olisi minua. Lähinnä sieluni on tuolla jossain eläimen (kissa) ja leikki-ikäisen tasolla, en minä sitä pysty piilottamaan, ja vielä nykyistäkin hullummaksi tulisin, jos väen vängällä yrittäisin. Ja sitä paitsi, olisihan se perheellekin tosi tylsää :D

Saa siinä sitten ihmetellä, että minkähän takia on työttömänä.

Saretskan unikaveri. Sain tyttäreltä joululahjaksi.

23.4.2012

Pieniä iloja ja karmeaa katumusta

Totta se on: minusta oli eilen tosi mukava touhuta pihahommia, leikellä omenapuita ja muuta vastaavaa! Krookukset näyttivät hienoilta ja iloisilta puskiessaan reippaina esille harmaasta ja osittain lumisesta ympäristöstään. Villapipot ja lapaset kuivuivat ulkona pyykkinarulla. Ja tänään näin siilin piipertävän pihassamme ja vein sille Sulon nappuloita aamupalaksi. Jos nyt taas vajoan johonkin masennuksen syövereihin, niin ainakin muistan, että olen oikeasti nauttinut edes yhdestä kevätpäivästä!  Eilen suunnittelin jopa ikkunanpesua, mutta se taisi olla jo ylireagointia.

Kuin pieniä, sinnikkäitä aurinkoja

Tämä päivä ei sitten taas alkanutkaan, siiliä lukuun ottamatta, yhtä hyvillä mielin: Olen jo monta kertaa aikaisemmin päättänyt ja vannonut kautta kiven ja kannon (siis itselleni), että en enää koskaan milloinkaan kuuna kullan valkeana puutu mihinkään kielikukkasiin Facebookissa. No, mitenhän taas kävi. Hohhhoijaa. Miksi, voi miksi en osaa olla kunnolla! Nyt on hirveän huono omatunto, kun menin sörkkimään yhtä kapulakieli-ilmausta. Mutta kun se oli NIIN mehevä! Se oli kuin suoraan kapulakielioppikirjasta tai kielenhuollon oppikirjan ”kammottavimmat esimerkit” -kohdasta. Ja nyt minua kaduttaa ja hävettää, kun mikä minä muka olen irvailemaan toisille???!!!! En yhtään mitään enkä kukaan. Muutenkin työtön luuseri maanmatonen, joten voisin pitää suun supussa ja sormet kurissa, juu. Ja ketä hei kiinnostaa ja mitä väliä muutenkaan? Ei ketään paitsi minua, koska minulla ei ole elämää.
Tänään odotan, toivon, kyttään puhelinta. Yritän ylittää myös tuon kynnyksen, joka erottaa olkkarimme ulkomaailmasta. Jospa saisin tänäänkin jotain oikeaa aikaiseksi, näkyvää. Ainakin nuo loput pipot ja hanskat narulle.

Aamuhämärissä hra, nti tai rva siili <3

20.4.2012

Cafe Saretska

Joka-aamuisiin rituaaleihini heti netin avattuani kuuluu ensimmäisenä katsoa sivulta http://www.wunderground.com/global/stations/33990.html Jaltan senpäiväinen sää. Tänään siellä on jo parikymmentä astetta lämmintä ja selkeää. Voin nähdä sieluni silmillä, miten kevät on kääntymässä pikkuhiljaa kesäksi: kirsikkapuut ja kaikki subtrooppiset kasvit kukkivat, luonto on ihanimmillaan. Mummelien puutarhat alkavat kukoistaa. Turisteja ei kaupungilla vielä juurikaan kuljeksi, joten rantabulevardikin on rauhaisa, äänimaailmana aaltojen kohina niiden lyödessä kivikkorantaan ja lokkien kirkuna.

Muka salainen, mutta kaikkien tietämä haaveeni on jo vuosia ollut perustaa Jaltaan oma pieni kahvila. Ei se suinkaan sijaitsisi rantabulevardilla, siinä on liian kalliit liikepaikat. Jossain keskempänä kaupunkia ja hieman syrjemmässä turistipaikoista. Tarjoaisin siellä hyvää aamupalaa ja suomalaista sekä slaavilaistakin ruokaa. Ihania piiraita ja kakkuja tietenkin. Pientä suolaista. Kodikkaasti ja melko pienissä puitteissa.  Talvisaikaan asiakaskunta koostuisi paikallisista kanta-asiakkaista, jotka oppisin tuntemaan ja joiden kanssa olisi kiva turista päivänpolttavista asioista. Kesäisin turistitkin löytäisivät kuppilaani. Maine mainioista herkkumuonistani toimisi parhaana markkinointikeinonani. Tänä aamuna olisin riemuinnut kesän tulosta ja nostellut jo ani varhain ulos ne muutamat pöydät ja tuolit, joista kahvilani terassi muodostuu. Kulkukissoille samalla aamumaidot. Rakkaani olisin varmaan pyytänyt menemään asioille hankintoja varten. Kahvit kiehumaan, teet hautumaan, sämpylät ja croissantit paistumaan…… Huoh!
Muun muassa tällaisella sitä pysyy elossa köyhä ja työtön. Haaveita ilman mitään realistisia toteutumismahdollisuuksia. Haaveita, joissa ei ole mukana niitä karseita vaikeuksia, mitä tuossakin kulttuurissa väistämättä kohtaisin. Pakoa ankeasta siivouspäivän aloituksesta. Pakoa tosielämästä. No ehkä sitä joskus vielä pääsee edes pikaisesti käymään siellä Krimillä, JOS saisi töitä ja palkkaa ja pystyisi sitten pulittamaan halpalentoyhtiön lippuihin sen noin 600 € kahdelta hengeltä. Ehkä joskus.


Pakopaikka

19.4.2012

Rouvan reikä ja herkullinen p**se

Tässähän on ilmeisesti mieliala jotenkin noususuunnassa, kun tulee pitkästä aikaa ajateltua kielikukkasiakin. Nämä, jotka nyt juolahtivat mieleeni, ovat jotenkin väärin kuultuja tai luettuja ja siksi väärin ymmärrettyjä sanoja. Tai aivan oikein kuultuja, mutta omintakeisesti ymmärrettyjä.

Ajeltiin tässä eräänä päivänä viemään lasta yökylään pienen sivutien varteen. Oli aikamoista mömmöä ja monttua tie näin kelirikkoaikaan; oikein syviä roudan tekemiä reikiäkin, joissa olisi saattanut autonsa särkeä huonolla tuurilla. Minäkin asuin lapsena tuollaisen pikkutien päässä, ja aina keväisin meillä päiviteltiin kovasti, kun tiessä oli niitä ”rouvan reikiä”. Siltä se minusta kuulosti tuo ”rouvvar reikä” savon murteella. Ihmettelin mielessäni varmaan 15-vuotiaaksi asti, että kukahan tai kenen rouva niitä reikiä tiehen tekee, ennen kuin tajusin tuon routa -> roudan. Hieman taisi tyhmyyteni hävettää jälkikäteen.
No mutta, hahaa, oli minulla vielä itseänikin tyhmempiä tai huonokuuloisempia kavereita: Suomessahan on sellainen jalkapalloseura kuin Lahden Kuusysi (taitaa olla nykyisin FC Kuusysi). Eräs ystäväni luuli ja kuuli tuon sanan olevan ”kuu-sysi”!  Ja aivan valehtelematta kaksikymppiseksi asti. Sekä eräs poikaystäväni ihmetteli, mitä tarkoittaa ”kasvi-suutejuoma”, kun cokispullon kyljessä kerrottiin sen olevan kasvisuutejuomaa.

Koko blogini nimikin muuten on yhtä väärinymmärrystä ja kuulovirhettä. Työskentelin yhdessä vaiheessa Venäjällä, ja toimistollamme kävi usein suomalaisia vieraita. Venäläinen työntekijämme oli hyvä kokki ja laittoi vieraillekin ruokaa. No, sitten erään kerran, kun meillä oli keittoa lounaaksi, tahtoi suomalainen ruokavieras kohteliaana miehenä kehua kokille herkullista ruokaa. Hän osasikin hiukan venäjää ja aloitti: ”Vkusnaja… vkusnaja..” eli ”herkullista..”, mutta ei millään muistanut, että keitto on venäjäksi ”sup” ja sanoi lopulta: ”SOPPA”. Kaikki pöydän ympärillä puhkesivat hieman hämmentyneeseen nauruun, sillä venäläisestä tuo sana kuulosti samalta kuin ”žopa”, joka on ihan rehellinen kirosana ja alatyylin ilmaus ja tarkoittaa takapuolta.
Että sellaiset reiät ja ahterit mielessä tänään. Kerron siitä limusiinista ehkä sitten toisella kertaa… kun kehtaan  ;-/

Вкусный суп (куриный)

12.4.2012

Immeisen arvo

Pieni toivonkipinä pilkahti elämässä, kun sattui kohdalle työpaikkailmoitus, joka tuntui sopivan juuri minulle. Laitoin omasta mielestäni oikein hyvän hakemuksen vetämään, katsotaan, tuleeko edes haastattelukutsua. No, tulin siinä riemuissani puhuneeksi perheellekin, että nyt saattaisi taas mahiksia olla… Nuorimmainen ilostui asiasta ja kertoikin sitten ajatuksistaan: ”Olisi kiva kertoa kavereille, että äiti on töissä!”
Niin. Ei tämä työttömyys ole pelkästään oma häpeä, on mielettömän syyllinen olo siitä, että aiheuttaa tilanteellaan häpeää myös puolisolle (joka ei koskaan sitä tosin sano), lapsille ja minun tapauksessa suurinta häpeää tuntee oma äitini. Hän on itse kertonut sanoneensa eräälle lähisukulaisellemme, ettei muka tiedä, mikä tilanteeni on, kun siitä häneltä kysyttiin. Työssäolostahan meikäläisen kohdalla ensimmäisenä kysytään; ei se kiinnosta, mitä muuta mahtaisi elämääni kuulua.
Olisi se niin kiva päästä immeisten kirjoihin, siis suomeksi: töihin! Ihan vaikka pelkästään sen takia, että muilla olisi parempi mieli.

Mutta hei, tiedän ainakin yhden joka ei häpeä minua, yhden, joka on tyytyväinen, kun kotona on ruokakupintäyttäjä ja portsari aina valmiina! J

Nam, nam! Sulo-poikakissalla palvelu pelaa!

5.4.2012

Vähän asennetta

Ei ole viime päivinä ollut jaksua kirjoittaa tänne mitään, mutta NYT OTAN ITSEÄNI NISKASTA KIINNI. Tajusin nimittäin vihdoin, että kaikkien meidän työttömien ja onnettomien ja masentuneiden ongelmat ratkeaisivat melko pikaisesti ja helposti, jos vain älyäisimme kuunnella ja noudattaa itseämme viisaampien neuvoja. Ehdottomasti siis pitää jakaa tämä valaistumisen kokemus.

Minä kun olen työttömänä, olen saanut huomaavaisilta lähimmäisiltä monta kertaa kullanarvoisen neuvon: ”Lopeta valittaminen. Menisit töihin!” Voi himputti, miten minä tyhmä en ole ymmärtänyt, että sillähän tämä työttömyys tietysti ratkeaa! Kaikki on vain itsestäni kiinni, ja sama koskee tietenkin kaikkia muitakin työttömiä. Mennään vain töihin ja sillä sipuli.
Masentuneelle paras lääke on neuvo: ”Ota ittees niskasta kiinni ja ryhdistäydy!” Miten voi joku olla niin tyhmä, että vielä rämpii murheen alhossa itsemurhan partaalla pääsemättä juuri sängystä ylös, yrittää ehkä käydä terapiassa ja syö vieläpä jotain nappeja, kun voisi vain yksinkertaisesti ottaa itseänsä niskasta kiinni ja piristyä? Hämmästyttävää.

Kaikenlainen kiusaaminenkin kouluissa ja työpaikoilla loppuisi tyystin, jos vain nuo typerät kiusatut ottaisivat ajattelevaisten immeisten neuvoista onkeensa. Heitähän usein kehotetaan katsomaan peiliin, että kun ovatkin jotenkin niin erilaisia. Muuttaisivat itsensä sellaisiksi, ettei heitä kiusattaisi!

Ei se ole ihme, että Suomi on maailman toiseksi onnellisin maa, täältä kun löytyy niin paljon noita viisaita ja ymmärtäväisiä ihmisiä, joilla on hyviä neuvoja jakaa meille muillekin, ei niin onnellisille. Olisimme aivan ehdottomasti ja ylivoimaisesti maailman onnellisin kansa, jos me loput onnettomat osipohvit vain lopettaisimme turhan valittamisen, ottaisimme neuvoista vaarin ja mikä tärkeintä, suhtautuisimme asioihin POSITIIVISESTI.
No, joka tapauksessa: Sulo on poikakissa.