No, ei se minun kultsini tuota yllä kertomaani tarkoittanut, kun maisteriuttani hämmästeli
vaan sitä, että olen puheissani usein naiivin ja lapsellisen kuuloinen. Meikän
jutuista on akateemisuus kaukana. Joskus parikymmentä vuotta sitten verhosin
lapsenomaisen ajatteluni mielestäni aikuismaisen ja fiksunkuuloisen
puheenparren taakse, mutta nykyisin ajattelen, että mitä väliä, so not, kuten
eräs viisaitten sanontojen isä osuvasti ilmaisee. VIHAAN ”hienoja” ja eritoten
sivistyssanoja; itse ainakin saan
haluamani sanottavan sanotuksi selvällä suomen kielellä tai ainakin savoksi
viäntämällä. Nostan sitten äänenvoimakkuutta, jos ei muuten ala sanoma mennä perille.
Olisi se varmaan hienoa olla akateemisen ja vakuuttavan
kuuloinen ja oloinen. Mutta kun se ei vain sitten olisi minua. Lähinnä sieluni
on tuolla jossain eläimen (kissa) ja leikki-ikäisen tasolla, en minä sitä pysty
piilottamaan, ja vielä nykyistäkin hullummaksi tulisin, jos väen vängällä yrittäisin. Ja sitä
paitsi, olisihan se perheellekin tosi tylsää :DSaa siinä sitten ihmetellä, että minkähän takia on työttömänä.
Saretskan unikaveri. Sain tyttäreltä joululahjaksi. |