4.10.2015

Mummin kissantylleröt

Kävimme eilen Venlan luona Tampereella. Olikin aivan hirveä ikävä Venlaa, kun emme olleet nähneet toisiamme viimeksi kuin elokuussa siellä kummipojan häissä. Ja kaikeksi ihanuudeksi veljeni tytär Noora Joensuusta oli siellä serkun luona kylässä: hän on melkein kuin oma tytär minulle. Voi että oli ihan paras päivä! Joskus sitä saa olla onnensa kukkuloilla, vaikka ulkopuolisesta ehkä näyttäisi, että mitä ihmettä tuossa nyt on: yksi pikku retki Nääsvilleen vain.

Tarmo on aina innoissaan, lähdettiinpä ihan mihin vain. Aina se töröttää tuossa penkkien välissä, mikä ei tietenkään ole turvallista eikä millään muotoa sallittavaa, tiedän.

"Hieman ärsyttävää, kun sä aina sojotat sen kameras kanssa siinä."

Kävimme menomatkalla Pirkanmaan parhaassa leipomossa hakemassa tuliaisleivoksia.

Tv:stä tuttu leipomo Cafe Herkkuhetki Orivedellä.
Erilaiset namit leivokset jaoimme keskenämme niin, että kaikki saivat
maistaa kaikkea :)
Tyttöset. Siiri ryhtyi hetimmiten perunateatteriin
isosiskon avuksi. Kuvakulmani on jostain kumman syystä
lattianrajasta :D

Mutta siis apua, ne pikkukissat ovat aivan ihania! Voi itku, sydämeni halkesi onnesta ja rakkaudesta, kun ne mirrit näin J! Mikä ihaninta, koko konkkaronkka tulee tänne ”mummolaan” syyslomalla. Mutta se hieman mietityttää, mitä Sulo mahtaa tuumata, se kun otti silloinkin hatkat, kun Tarmo tuli meille. Mutta kyllä Sulon täytyy totutella sukulaisiinsa, ei voi olla niin itsekäs aina, ettei hyväksy ketään muuta.

Tarmo-raukka oli hirmu hämillään pienistä kissoista. Sitä pelotti ja jännitti hirveästi, mutta samalla se oli kiinnostunut ja utelias. Kyllä Tarmosta ja Läjästä ja Luciferista tulee kavereita varmasti, kun saavat vähän enemmän yhteistä aikaa.  

"MIKÄ tuo on?!" Tarmo on juuri tullut ovesta sisään. Pikkumirrit
näkevät tässä koiran ensimmäistä kertaa elämässään.

Aika jännittävää ja pelottavaakin puolin ja toisin.

Eihän yhtään söpöjä, eihän? Kullat ♥
Lepotauko


"Onko pakko kuvata koko ajan, menisit hitsiin nyt jo siitä"
Joten syyslomaa odotellessa tässä. Vaikka palkka työssäni onkin tosi minimaalinen eikä se ole kiva asia, on ihanaa, kun toimisto on kiinni silloin, kun koululaisetkin lomailevat. Saan viettää lomaviikon nuorteni ja eläinten kanssa, jee! Ja muuten, se Läjän nimi ei tarkoita mitään sellaista läjää, mikä ehkä mieleen juolahtaa, vaan se on erään punkbändin johtohahmon taiteilijanimi. Että sieltä se juonensa juurtaa, hyvä nimi ♥ J

2.10.2015

Palkkatukirahojen loppuminen työllistää

Ainakin minut vähäksi aikaa. Nimittäin työsopimustani jatkettiin tammikuun loppuun, koska työvoimahallinnosta ovat palkkatukirahat loppu. Uutta sihteeriä ei siis pystytty työllistämisvaroin palkkaamaan vaan minä jatkan ”normaalityöläisenä”, kunnes tukirahahanat taas aukeavat. Nythän tämä tilanne on juuri se, mihin palkkatuki oli alun perin tarkoitettu: tuetaan työttömän pääsyä takaisin työelämään ja kun hommat luistavat, organisaatio jatkaa työsopimusta omin varoin ja blim!: yksi ihminen sai vakituisen työn. Ei ollut alun perin tuota systeemiä luotaessa tarkoitus, että palkkatuella työllistäminen jatkuu again-and-again-and-again, uutta putkeen aina vain. Minäkin olen saanut kuulla monesta suusta, että olisi tosi paljon parempi, jos sihteeri olisi pysyvästi sama mm. siitä syystä, että hommat vaihtelevat vuodenkierron mukaan. Juuri kun ehtii käydä läpi ja oppia esim. jonkin tapahtuman tai kisojen järjestelyt, ei se kyseinen tapahtuma enää toistukaan saman sihteerin aikana vaan seuraavan kerran puikoissa on taas uusi. Mutta tosiaan, minun työpaikassani asioista päättää yhdistyksen hallitus, jolle raha ratkaisee: ei heistä ole kuin yksi ollut näkemässä toimiston arkea, nimittäin hallituksessa istuu eräs edeltäjistäni. Hän olikin ollut se, joka oli hallituksen kokouksessa silloin keväällä puoltanut sitä, että jatketaan työsopimustani palkkatukioikeuden päätyttyä. Muille oli tärkeämpää saada ilmainen työntekijä. Mutta lällislää, nyt seura joutuu maksamaan koko pienen palkkani ihan itse. Ja kas kummaa, kun sitä rahaa sitten kumminkin on! Mää olen ihan kuin klapil päähän lyäty.

Tämä kuva ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta laitan muiston ihanasta puolukkaretkestämme tähän, koska kuva on mielestäni niin iloinen. Ja oli muuten paaaaljon puolukoita! Siiri ja Arto poimivat kolme sangollista tunnissa, minä kuvailin ja poimin sillä välin omaan kippooni mustikoita.

Punainen koira ja punaisia marjoja