19.2.2014

Vähän ankeutta ja jotain iloistakin

Ankea mieliala jatkuu. Pikkutytön päänsärky jatkuu. Kävimme taas maanantaina koululääkärillä, joka ei sanonut sen kummempaa kuin edellisviikkoinen terveyskeskuslääkärikään. Fysikaalista hoitoa jatketaan, vaikka mitään apua siitä ei ole ollut enkä edes ymmärrä, miten maksan sen laskun, kun maksun aika tulee. Kertakäynti on 50 euroa, josta saa hakea jälkikäteen Kelalta 20 % takaisin. Tytär tekee neuvottuja jumppaliikkeitä myös kotona ja lopetti varuilta purkansyömisenkin kokonaan, kun lääkäri siitäkin kysyi. Näkö on tutkittu, hammashoitaja katsoo vielä kerran purennan huomenna, vaikka syksyllä sekin on tutkittu. Päänsärky ei vain helpota. Välillä tyttö vääntää itkua ja on aivan harmaa naamaltaan. Välillä taas ihan normaalin oloinen, mutta silti kuulemma koko ajan sattuu. On siinä elämänlaatua, kun päätä särkee monta kuukautta yhtä soittoa.

Ison tytön kanssa kävimme eilen Kaustisen musiikkilukiossa tutustumassa ja tytöllä oli pääsykoehaastattelut samalla. Hän sai täydet musiikkipisteet yhteishaun pohjaksi, hienoa. Ja teki alustavat kurssivalinnat, joihin ilokseni kuului myös venäjän kieli. Koulu vaikutti oikein kodikkaalta ja laadukkaalta, paitsi asuntola. Näimme tosin vain yhden kämpän, mutta se oli ahdas ja pimeä ja kaikkea muuta kuin kodikas.  Yhdessä pienessä huoneessa asuu kaksi oppilasta, asunnossa on kaksi huonetta eli neljä oppilasta samassa kämpässä. Pieni keittiö, jossa ei paljon kokkailemaan mahdu. Ei ihme, että rehtori kertoi koulun ovien olevan auki iltakymmeneen asti, että siellä sitten tehdään läksyt ja harrastetaan. Ei kai siellä asuntolakämpässä voi rauhassa mitään opiskella tai muutakaan. Ei asuntolapaikka sitten paljon maksakaan, 80 euroa kuukaudessa, mikä ehkä juuri ja juuri kattaa asumiskustannukset. Meidän tilanteeseen sopisi niin tosi hienosti. Mutta Venla hakee ensisijaisesti musiikkilukioon Tampereelle, ja siellä ei sitten niin halvalla pääsekään. Ei siellä ole asuntolaa, täytyisi hakea kämppä vapailta markkinoilta. Vuokrat ovat ehkä toista tasoa kuin Kaustisella…  Katsotaan, mitä tuleman pitää. Mukavinta minusta oli se, että Kaustisen opo kehui Venlan todistuksia ja sanoi, että niillä pohjilla on hyvä lähteä lukio-opintoihin, vaikka lisänä on paljon musiikkikursseja. Minusta ainakin se kuulosti siltä, että sinne kouluun olisi lapsi ainakin pääsemässä.


Yksi iloinen uutinenkin: saimme hiihtolomaksi RAY:n tukeman kylpyläloman Rauhalahteen Kuopioon! Ilmoitus myönnetystä lomasta tuli vasta viime viikolla, sillä pääsimme peruutuspaikalle. Rouva, joka ilmoitti asiasta, oli puhelimessa aivan anteeksipyytävän kuuloinen, että pääsemmekö me näin nopealla varoitusajalla lähtemään. No todellakin pääsemme! Ei meillä ole ollut mitään hiihtolomasuunnitelmia. Nyt pääsemme sitten viideksi päiväksi täysihoitoon ja kylpylään rypemään, ulkoilemaan, keilaamaan (en ole ennen keilannut), vaikka kiipeilemäänkin, Kuopioon kaupungille ja tiedä mitä muuta J.  Tarmokin lähtee mukaamme. Sulo puolestaan pääsee mummolaan hoitoon. Hieman huolestuttaa tuon Tarmon kanssa, että haukkuuko se siellä hostellihuoneessa koko ajan, jos naapurista kuuluu ääniä. Saadaan vielä häätö lomalta ekan yön jälkeen L Aina pitää miettiä jotain kauhuskenaarioita, ettei vain liian iloisesti odottaisi tuotakaan lomaa. 

"Haisee kissalta, nam."
Minä vaan lihon ja lihon... Loman jälkeen olen varmaan
vielä läskimpi  buffetpöydissä herkuttelun jälkeen.
Meinasin lopettaa tuohon kuvaan, mutta siitä lomasta sen verran vielä, että siellä on mahdollisuus mittauttaa kuntonsa, minkä aionkin tehdä. Vaikka tosiaan näyn lihovan sitä mukaa mitä enemmän harrastan liikuntaa, niin olen sitä mieltä, että kuntoni pitäisi olla aika kohdillaan. Mielenkiintoista nähdä. 

10.2.2014

Kaikkee...

Olen ollut viime aikoina kuin halvaantunut koko tänne kirjoittamisen ja myös lukemisen suhteen. On tapahtunut joitakin ikäviä asioita, niin että olen sitten vain sulkeutunut omaan pieneen piiriini. En tosin tiedä miksi, sillä kirjoittaminen tänne ja teidän blogienne lukeminen auttaa ja helpottaa oloa. On vain ollut niin tyhjä olo ja tunne, ettei ole mitään annettavaa. Ja ettei halua ajatellakaan mitään.

Mieheltäkin meni sitten työpaikka. Eräänä kauniina aamupäivänä, kun olin juuri Tarmon kanssa hiki päässä lenkillä, soitti mies töistä ja sanoi, että heillä on puolen tunnin päästä tiedotustilaisuus ja käskettiin juuri pistää koneet seis. Firma on kuulemma mennyt konkurssiin. Siitä kahden tunnin päästä mies oli jo kotona työttömänä. Sillä tavalla päättyi hänen 26 vuoden työrupeamansa Fenestran ovitehtaalla. Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja puskista tuli se. Kaikki työntekijät, koko henkilökunta, irtisanottiin. Tuolta tehtaalta, jossa mieheni työskenteli, potkaistiin pihalle yli 150 henkilöä. Siihen loppui haaveilu pinkistä pikkutalosta joen rannalla Kumpumäessä. Monet muutkin haaveet samoin tein.

Toinen asia, joka kalvaa ja kaivaa, on pikkutytön terveys. Hänellä on särkenyt päätä jo pitemmän aikaa ja nyt noin kuukauden ajan joka päivä aamusta iltaan. Lisäksi häneltä tulee verta nenästä harva se päivä. Nyt viikonloppuna, kun hän oli isänsä luona, oli pitänyt soittaa ambulanssi, koska verta oli tullut suihkuamalla eikä vuoto ollut tyrehtynyt millään. Ei kuitenkaan tullut sairaalareissua siitä, vaan lopulta verentulo oli saatu loppumaan.  Kahdesti Siiri on käynyt verikokeissa, joista ekoissa ei ollut mitään vikaa ja toisten tulokset saamme huomenna. Lääkäri määräsi alkuun fysioterapiaa, kun kuuli lapsen harrastavan harmonikansoittoa. Kerran on tytär siellä käynyt tähän mennessä, eikä se ainakaan vielä heti auttanut. Liikunnan tai hapenpuutteen syytä tuon päänsäryn ei ainakaan pitäisi olla, sillä tyttö ulkoilee, luistelee ja hiihtää ainakin pari tuntia joka päivä (minäkin siinä sivussa innostuin retkiluistelusta, ja koira myös). Arvaatte varmaan, mitä minä kauhulla pelkään…   No, lääkäri sanoi, ettei (muka) panttaa magneettikuvaukseen lähettämistä, mutta tutkitaan nyt muut vaihtoehdot ensin. Kyse on tietysti terveyskeskuslääkäristä. Pitäisi totta kai mennä yksityiselle, mutta kun ei kerta kaikkiaan pysty;  fysikaalinen hoitokin on tiukassa saada maksettua, vaikka Kela siitä osan korvaakin.

Tällaisen kuvan sain puhelimeeni, kun tilanne siellä iskän luona oli ohi ja verenvuoto tyrehdytetty.


Jatkamme kuitenkin tavallista elämää ja tavallisia touhuja tietenkin. Yritän tehdä opintoja, vaikka ajatukset eivät pysy kasassa. Rauhoittavaa ilmapiiriä työhuoneessani edistää tuo ”työkaveri”. Sen nukkumakori on sivupöydällä; siinä se lepäilee tai niin kuin kuvista näkyy, istuu työpöydällä tai makaa hyllyn päällä tähystämässä tielle J



Runebergin päivänä leivoin torttuja, joihin käskettiin laittaa ”paljon hilloa ja kuorrutetta”.


Eilen juotiin tietysti mitalikahvit! Leivoin pikaisesti pienen kakun, joka syötiin melkein kokonaan het' kertalaakista. Hieno suoritus se Enni Rukajärven, ja niin kivan oloinen tyttökin hän on kuin mikä!


Tässä piiperoiseni. Siirikin hieman vähemmän verissä päin ja Venlalla uusi otsis.

Peace!
 Nyt alan sitten ottaa selvää, mitä kaikille blogi-immeisille kuuluu. Toivottavasti teillä menee paremmin kuin täällä. Tai no, enhän tosin edes tiedä, miten meidän laitamme on: jos Siirillä ei ole päässä syöpää tms. ja kivut saadaan hoidettua, ei meilläkään ole mitään hätää. Talous katastrofissa, mutta se on vain aineellista.

Loppukevennys: Minutkin saatiin sitten painostuksen tuloksena ”nykyaikaan” ja hommaamaan älypuhelin. Äitikin oli juonessa mukana ja rahoitti osaksi puhelinhankinnan. Ollaan sitä niin keskittyneenä tässä kikkejä laittelemassa, hahhah! (Kikit ovat sellaisia ilmaisia viestejä.)

Huhhuh, meniköhän  nyt oikein...