Eräs ihana blogisti, tai ei eräs vaan nimenomaan Sanna, kyseli kuulumisiani sähköpostitse ja
havahduin toden teolla tähän kirjoittamattomuuteeni. Ja mitä kauemmin taukoa
kirjoittamisesta pitää sitä vaikeampi on ryhtyä tuumasta toimeen ja päivittää
blogia. Tuntuu, että mitäpä nämä tavalliset asiat ketään kiinnostaisivat,
pitäisi olla jotain oikeaakin asiaa. Oikeaakin asiaa mielessä joskus
harvakseltaan pyörii, mutta eihän sitä sillä hetkellä ulos saa saati blogiin
kirjatuksi. No mutta, täällä sitä vain vielä elossa keikutaan joidenkin
harvojen iloksi ja toisten mieliharmiksi.
Asiat tässä huushollissa ovat jotakuinkin entisessä
mallissa. Talokauppoja ei ole tehty suuntaan eikä toiseen, vaikka rahavarat
eivät todellakaan riitä tämän talon ylläpitoon. Tämä jumiutunut tilanne ei ole
pelkän saamattomuutemme syytä, vaan siihen on useitakin käytännön sanelemia
perusteita. Parisuhde ei ainakaan suorastaan kukoista siitä, että näemme miehen
kanssa korkeintaan parina päivänä viikossa ja yleensä Artolla on vapaapäivä silloin,
kun minulla työpäivä. Olen huomannut, että mitä vähemmän näemme toisiamme sitä
ärhäkämpi minä olen. Outoa. En tiedä, tuleeko tästä avioliitosta mitään, jos
etäsuhdetta jatkuu vuosikaudet. Välillä tuntuu, että olemme lopun alussa.
Yhteistä parisuhdeaikaa ei ole koskaan, missään emme käy kahden eikä olisi
mahiksiakaan. Ei rakkaus ole mihinkään hävinnyt, mutta usein tuntuu, että
voimat ovat.
Nyt jatkan kirjoittamista tähän blogiini useammin, lupaan
sen tässä itselleni. Oikeasti sinä Sanna, joka kyselit kuulumisia, olet jotain
ihmeellistä. Olen varmaan narsisti tai sen tapainen, kun olen vain itseeni
käpertyneenä ollut täällä poterossani eikä ole tullut edes mieleenikään, että
joku oikea ihminen blogien takana edes muistaisi olemassaoloani. Olen nyt taas
pitkästä aikaa käynyt kurkkimassa teidän blogejanne, ihanaa, että olette
täällä, kiitos!
Viimeaikaisia kohokohtia:
 |
| Olimme Veskun ja Jyväskylä Sinfonian konsertissa 9.5. Kävin ojentamassa taiteilijalle ruusun ja konsertin jälkeen pääsimme sattumalta juttusillekin <3! |
 |
| Venla osaa olla niin edustavasti, päinvastoin kuin minä. |
 |
| Siiri päätti alakoulun huipputokariin: lukuaineitten keskiarvo 9,9. Vähän olen ylpeä äiti. |
Kauhein tapaus puolestaan viime ajoilta on se, kun kyykäärme pisti Tarmoa kuonoon nyt viime torstaina. Melkein menetimme koiramme, mutta onneksi vastaseerumi ja tiputus auttoivat ja Tarmo selvisi, vaikkakin nipin napin. Rakas.
 |
| Tässä Tarmo juuri eläinsairaalasta kotiin päästyään. Tassussa vielä kanyyli paikallaan, jos olisi tarvinnut uudestaan lähteä nesteytykseen. Kuonokin vielä hieman turvoksissa muttei paljon. |
