Talossa vielä nukutaan, niin vihdoinkin ehtii vähän
päivittää tätä blogiakin. Päivät ovat taas vierähtäneet ihan koulun merkeissä
ja illat muuten vain. Ei vain ole ollut jaksua. Enkä ole suoraan sanottuna enää
halunnut avata konettakaan, kun koko päivän olen ensin koulussa istunut tietsikan
ääressä. Muiden blogeja olen kyllä koulun tauoilla lukenut, mutta sitten ei ole
ollut niin rauhallista hetkeä, että kommentoimaan olisin ehtinyt. Mutta kiitos
kaikille blogejaan ahkerasti päivittäville, luen ja myötäelän kanssanne,
vaikkei kommentteja aina tulisikaan.
Nyt muutenkin tuppaa menemään masennuksen puolelle taas,
sillä koulutukseen kuuluvaa työssäoppimispaikkaa en meinaa löytää kirveelläkään. Ilmeisesti
minussa on jokin pahanlaatuinen vika, joka näkyy ja kuuluu jopa sähköpostin
välityksellä työnantajille. On se niin kummallista, että edes ilmaiseksikaan ei
kelpaa mihinkään. Eilen yht’äkkiä kauppareissulla jysähti päähäni ajatus, että
entäs tosiaan, jos en koskaan enää pääse töihin??? Vatsassa humpsahti ja sydän
muljahti paikoiltaan, jatkoin silti puolalaisten tarjoustomaattien valkkaamista.
En haluaisi ajatella koko tuota työttömyysasiaa, sillä siitä tulee niin
epätoivoinen, katkera, vihainen ja surullinen olo. Mutta tottahan tämä on,
vaikka nyt koulutuksessa olenkin. Kun se päättyy, ollaan taas tyhjän päällä.
Sillä jos ilmaiseksikaan ei minua tosiaan mihinkään kelpuuteta, niin kuka hullu
vielä maksaisi jotain?????
Muutoin tähän arkeen on kuulunut viime viikkoina
vaihtelevasti mukavia ja ikäviä asioita, kuten yleensäkin. No, iloja sen
verran, että puoliso särki jalkansa kertausharjoituksissa ja on kolme viikkoa
kotimiehenä. Revähtymä pohkeessa ei hirveästi haittaa liikkumista, joten olen
saanut jo viikon tulla opinnoistani siivottuun kotiin ja valmiiseen
ruokapöytään. Ihan kuningatarolo! Toinen myönteinen juttu on, että hommasin
pitkästä aikaa salikortin ja nyt olemme pikkutytön kanssa käyneet jo pari
kertaa tuossa läheisellä kuntosalilla. Suuri saavutus minunlaiseltani
sohvaperunalta. Opintojakin olen haalimassa lisää: hain avoimen yliopiston
kirjoittamisen perusopintoihin, kun mies lupasi kustantaa ne minulle
joululahjaksi. Sinne piti tosin tehdä pääsykoetehtävä, joten liekö pääsen
sinnekään. Mutta ainakin olen yrittänyt ja sekin on jo paljon meikäläiseltä
haahuilijalta, joka vain haaveilee, mutta yleensä ei toimi.
Luopumisen tuskaa tässä myös käyn läpi. Isommalla tyttärellä
on poikaystävä. Ei siinä mitään, poika on oikein asiallisen oloinen; tuli
käymään oikein kauluspaita päällä ja kaikki, osaa puhua kuin immeiset eikä
kiroile. Musatyyppi (tietenkin) ja seurakunnan toiminnassa mukana siellä omalla
paikkakunnallaan. MUTTA KUN MINÄ HALUAN, ETTÄ MINUN LAPSI OLISI IKUINEN
VAUVA! Tuo edellinen lause on jotain
kummaa sisäistä puhettani, kyllähän mulla järki sanoo, ettei lapset ikuisina
vauvoina säily. Silti. Haluaisin niin kovin suojella poikasiani maailman
kolhuilta, ja nuo ihmissuhteethan ne niitä kipeimpiä kolhuja aiheuttavat. Ja
kun toinen on niin kovin, kovin nuori vielä, minun oma pieni tyttöseni.
Vettä sataa ja minäpä taidan keittää toiset aamukahvit. Mies
lähti jo aikaisin aamulla metsästysseuran kämpälle talkoisiin, sinne
Heinä-Suvannon maisemiin. Sulokin tuli jo aamun ulkolenkiltään –
se onkin nyt tyytyväinen kissa, kun sai eilen matolääkkeen. Elämä siis olisikin
varmaan ihan liian täydellistä, jos tässä olisi vielä työpaikka ja rahhoo.
Kaikkea ei kai voi vaatia. Mukavaa päivää ja viikonloppua kaikille!
|
Täällä on talkoot tänään. Keli ei vain suosi näin hyvin kuin
tässä viime syksynä otetussa kuvassa. |