Näin jo viime yönä painajaista, että sain äidinkielen
kokeesta 7! Tosin en oikein ymmärrä, miten olin äidinkielen kokeeseen joutunut,
kun en ollut unessakaan mitenkään nuorempi kuin nyt. No, joka tapauksessa
kauhea häpeä huonosta arvosanasta oli päällimmäinen tunne unessani. Ja
että ”tässä on jokin kauhea väärinkäsitys”. Mieli siis askaroi jo tulevan
työttömyyden kurimuksessa, huok. Minulla on enää kolme vajaamittaista työpäivää
ensi viikolla, ja siinäpä se sitten on. Työsuhde päättyy tammikuun lopussa,
mutta sinne saakka olen kesälomalla, joten JNV:n hommat alkavat olla osaltani
pulkassa. Tosin työt eivät sieltä mihinkään lopu, kisojen takia kasautuneita
hommiakin jää vielä seuraajalle, kuka sitten liekään. Hallitus ei ole osannut
päättää seuraajastani mitään, joten ilmeisesti toimari joutuu toistaiseksi
vetämään toimistoa lähes yksikseen. Miten lie hyvin onnistuu, kun nytkin tuntuu
olevan 24/7 duunissa. No, ehkä sitä nuorena jaksaa…
Viimeinen Kuperkeikka-lehti, jossa minäkin olen vielä mukana. Otin oikein muistoksi. |
Muuten on alkuvuosi mennyt pakkasia pidellessä. Sulo on
turhautunut, koska ei pysty olemaan ulkona kuin minuutin kerrallaan. Minä
toimin portsarina aukoen herralle ovea ulos ja sisään. Tarmoa ei pakkanen
haittaisi yhtään, mutta ei sitäkään uskalla pihalla pitää kovin kylmällä ilmalla muuta kuin lenkkien ajan, paljaat varpaat voivat paleltua. Kun puin päälleni pilkkihaalarin, pystyin menemään poitsun kanssa jopa puolentoista tunnin lenkin kolmenkymmenen pakkasessa. Arto oli eräänä päivänä kolme tuntia Tarmon
kanssa jäällä, kun kävivät verkoilla sukulaismiesten apuna. Siitä seurauksena oli
karmea migreeni, miehellä siis, ei koiralla.
Ulos tekisi mieli, mutta kun ei tarkene! |
Hyvää ja iloista tätä vuotta kaikille! Katsotaan ja
ihmetellään, mitä vuosi tuo tullessaan. Minä odotan nyt eniten tyttären vanhoja tansseja helmikuussa. Ja toivottavasti tapahtuisi omassakin elämässä jotain mukavaa. Tai no, ettei ainakaan mitään ihan hirveitä katastrofeja, sekin riittäisi.
Lapsi, pian Wanha, ja joku pörröpäinen kaverinsa, joka näyttää jotenkin epämääräisen tutulta, hmmm... :D |