Noin kauniisti tokaisi äitini, kun iloitsin hänelle lapsen
erinomaisesta koulumenestyksestä. Tytöllä oli todistuksessa lukuaineissa vain yksi ysi (matematiikka), toinen ysi oli kuvataiteessa ja
kasit liikunnasta ja käsitöistä. Muuten koko todistus pelkkää kymppiriviä. Siinä
koulutyön ohella hän on mm. käynyt töissä ja musiikkiopistossa sekä suoritti
lukudiplomin. Ja tänä aamuna hyppäsi
pyörän selkään polkemaan kesätöihin. Totisesti olen ylpeä äiti, mutta oma
äitini osasi jälleen kerran valita sellaiset sanat, joita en olisi osannut
missään kuvitelmissani odottaa: ”Pääasia, että siitä ei tule samanlainen kuin
sinusta.” Ilmeisesti hän viittasi siihen, että minäkin olin hyvä oppilas. Mutta
minussa on siis jotain mennyt tosi pahasti vikaan, koska lapsesta ei saisi tulla
tällaista. Muttamutta… Mitä minä sitten odotin?
Joku toinen äiti olisi voinut vaikka sanoa, että hienosti
olet lapsen kasvattanut. Tai että kyllä saat olla ylpeä äiti. Tai jopa että sinuun
on lapsi tullut (enoni muuten sanoi noin, kun soitti pitkästä aikaa). Tai edes
jotain kilttiä. Jopa nyt eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja, joka opetti molempia
tyttöjäni, laittoi minulle Wilmassa viestin, että tyttäreni ovat vähän
erilaisia ja toivottavasti jaksavat pysyä valitsemallaan tiellä ja että voin
olla ylpeä heistä. Mutta oma äitini vetäisi ilon ja ylpeyden maton altani niin,
että rojahti. Mistä se niin äkkiä keksikin niin musertavat sanat? Jopa lapsi
itse sanoi minulle, että sen ansiosta hänellä on niin hyvin mennyt, koska on
niin ihana koti ja perhe. ”Että kiitos, äiti.”
Niin, ja tietysti rakas puolisoni sanoi juuri ne oikeat sanat, kun
volisin hänelle äitiäni: ”No mutta, minusta olisi oikein hienoa, jos tulisi
samanlainen kuin sinä!” Enhän minä tietenkään sitä toivo, en sitä tarkoita, vaan sitä, että kun ihmisellä on hyvä sisin, hänen suustansakin tulee kauniita ja kilttejä sanoja. Rakastavia.
Toisesta "erilaisesta nuorestani" tuli aikuinen! |
Äitisi sanat tuntuvat pahalta. Muistan oman, jo edesmenneen, äitini vaatimukset ja kun koskaan en niitä hänen milestään täyttänyt, vaikka olin kympin oppilas. Mutta lukion jälkeen läksin maailmalle ja opin olemaan välittämättä siitä mitä äiti haluaa ja tein sitä mitä itse haluan. Äidin hyväksyntää ei aikuisena enää tarvitse, mutta sen asian oppiminen kestää, valitettavasti.
VastaaPoistaOppisikin joskus päästämään vain toisesta korvasta ulos kaikki letkautukset. Kerran piruuttani kysyin äidiltä, että jos pitäisi sanoa jokin yksi hyvä asia minusta, niin tulisiko hänelle mitään mieleen. Ei keksinyt yhtään asiaa.
Poista"Vanhan kansan äidit"! Ei passaa kehua lapsia tai lapsenlapsiakaan, ettei ne ylpisty! My ass...
VastaaPoistaMun äiti otti aina kunnian itselleen - lapset oli häneen (tai hänen sukuunsa) tulleet aina sillon, kun ne jossain menesty. Että se ainoa kehu oli että "sukuus tullu". Kuin ei olisi ihmisen omaa ansiota ollenkaan.
Hienoja lapsia sulla kasvaa!
Minun äitini puolestaan nosti aina esiin ne seikat, joissa olisi parantamisen varaa, kun menestyin hyvin jossain. Ja edelleen hän heti vetäisee jostain jonkun sukulaisen tai kylänmiehen lapsen/kissan/koiran, joka on parempi ja etevämpi kuin minun lapseni/kissani/koirani, jos alan kehua omiani. Tämä äitini tapa on koko muun perheeni mielestä tosi huvittava, mutta minua se ei vain naurata. Siiri aina yrittää opettaa minua, että "suhtaudu mummiin ihan läpällä", mutta on se välillä minulle niin hankalaa.
PoistaIhan kauheelta tuntuu äitisi sanat, en voi käsittää!
VastaaPoistaOma äitini kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen, kun olin 6-vuotias. Mutta se vähä, mitä hänestä muistan, oli lempeä, kiltti äiti, jolla oli maailman kaunein lauluääni...
Itse olen yrittänyt kannustaa ja kehua omia lapsiani sekä lapsenlapsiani, ja hyvin ovat elämässä pärjänneetkin. Varmaan minuun tulleet ;D ;D
Sinulla on todella fiksut tytöt, saat syystäkin olla heistä ylpeä!
Minulta puolestaan kuoli isä ollessani yhdeksänvuotias, ja hänen ansiostaan (myös siskon ja enon, jotka hoitivat minua) kai olen näinkin järjissäni ja yleensä elossa. Hän kyllä osoitti rakastavansa ja arvostavansa minua omana itsenäni. Äitini puolestaan sanoi minulle jo ollessani lapsi, ettei hän olisi halunnut minun syntyvänkään. Selosti, miten oli yrittänyt saada keskenmenoa omin konstein.
PoistaOlet ihana ihminen, ja niin varmasti ovat lapsesikin, jos ovat sinuun tulleet :) ♥
Voi taivas, noita äitisi sanoja! Liittyen tuohon päivitykseesi kuten myös ylläolevan kommentin vastaukseen.
VastaaPoistaLapsesi tulevat pärjäämään elämässään hyvin, jos heistä tulee kaltaisiasi ihmisiä. Siitä ei varmasti ole kenelläkään epäilystä.
Sen sijaan äitisi... Tietysti ihmistä yhtään tuntematta. Onko hän elämässään onnellinen? Kuka normaali äiti- "ihminen" (voiko enää edes puhua ihmisestä?) menee kertomaan lapselleen yrittäneensä omin konstein saada aikaan keskenmenoa?
Tietysti joskus -60 ja -70 luvulla on elämä ollut erilaista, mutta siitä huolimatta!
Sinä olet hieno ihminen ja niin on varmasti miehesi ja jälkikasvusikin. Äitisi myrkyttää myös oman elämänsä, siinä samassa, missä muidenkin, tuolla katkeruudellaan. Älä anna myrkyn vaikuttaa. Ei ole sen arvoista.
P.S. Vielä piti sanomani, että voin sanoa täydestä sydämestäni:
Poista"Pääasia, ettei sinusta ja tyttäristänne tule samanlaisia, kuin äidistäsi."
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPoistin nuo tuplana tulleet kommenttini.
VastaaPoistaTosi upeat, hienot ja kauniit lapset olette kasvattaneet! Äitisi taitaa höpistä joutavia. Usein vanhetessa luonteenpiirteet korostuu, mutta jotkut muuttuvat ilkeiksi, vaikka ei ois aikaisemmin ollutkaan ilkeä. En tiedä mitä hän pyrkii saavuttamaan elämäänsä, kun noin käyttäytyy. Etenkin vanhetessa minusta pitäisi pyrkiä saamaan hyvät suhteet lapsiinsa. Etenkin kun aika siihen vääjäämättä vähenee. Eipä kyllä hyvin usein haluaisi kyläillä kuulemassa tuollaisia sanomisia.
VastaaPoistaHei pitkästä aikaa! En tiedä, luetko enää tätä vastausta, mutta anteeksi, että nyt vasta vastaan: kesä meni johonkin...
PoistaNiin, nyt kun pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi, en uskalla kertoa siitä äidilleni, koska pelkään, mitähän "kivaa" hän mahtaa keksiä kommentoida siihen...
Saretska... Missä sinä olet?
VastaaPoistaSinua kaivataan. ♥
Voi ihana, Simpukka ♥! Täällä ollaan taas, kesä meni ihan ilman blogeja, mutta nyt taas lukemassa ja kirjoittamassa.
PoistaNiin kaivataan!
VastaaPoistaKiitos, Aila ♥!
PoistaTäällä sitä taas ollaan. Meni kesä ihan blogityhjiössä.