Uni

Tulee näköjään jo uniin nuo ahdistuneet olot ja pohdinnat siitä, että on tullut tehtyä elämässään liuta vääriä valintoja. Helekattiako niille enää mitään mahtaa, antaisin olla! Eihän tässä vielä haudassa olla, vaikka tuomittuna köyhäksi eläkeläiseksi jo olenkin. Mutta siis näin viime yönä sellaista unta, että hain yhteishaussa erinäisiin kouluihin. Ei jäänyt siitä unesta mieleen, mitä tiettyjä kouluja ne olivat, jotain taidepainotteisia lukioita tms. muistaakseni, en ole varma. Niihin oli kaikkiin olevinaan tosi vaikea päästä. Niin, ja olin siinä unessani siis aivan tämän ikäinen, mitä nyt olen, en mikään koulutyttö. Silti tapahtumapaikkana oli tuo läheinen Uuraisten koulukeskus, siis peruskoulu. No joo. Unessani olin saanut vastauskirjeen sieltä yhteishausta, ja se kirje kädessäni siis toilailin koulukeskuksen aurinkoisella pihamaalla. Muutamia tuttuja oli siellä myös, he tulivat kyselemään, että miten kävi. En halunnut näyttää vastauskirjettä kenellekään, sillä pelkäsin, etten ole päässyt yhteenkään hakemaani kouluun. Avasin siis kirjeen salassa muilta, vastaukset olivat kapoisilla paperilippusilla. Luin jännittyneenä ja jippii, minut oli hyväksytty kaikkiin kouluihin! Sitten aloin lukea lippusia tarkemmin: lapuissa luki ”autonkorjauslinja” ja ”rakennuslinja”, kolmatta en muista. Eli olin täyttänyt yhteishakupaperit vahingossa väärin! Olo oli unessa suuri häpeäntunne: en ollut osannut hoitaa tuotakaan hommaa oikein.

No mutta, nyt on kuitenkin oikea elämä tässä ja perjantai. Pikkutyttö tulee iskäviikolta kotiin, tulee taas väriä minunkin elämääni, kuten puoliso aamulla iloisena totesi. On myös tosi mukavaa, kun ison tytön poikaystävä tulee Kirkkonummelta käymään. En ihan vuosi sitten olisi vielä ehkä uskonut sanovani, että on ollut oikein ikävä häntä! Tytär olikin jo vähän suru puserossa, kun yksi (muka) ystävä lupasi eilen tulla yökylään (ei asu siis enää täällä Uuraisilla), mutta tekikin oharit ja meni toisen tytön luokse mitään ilmoittelematta. Me täällä odottelimme ruokien (tein siksi jälkiruokaakin!) kanssa ja tytär vartavasten siivosi kämppänsäkin. Eikö nykyihmisillä ole enää tunneälyä vai ovatko he järjestään narsisteja, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun noin kävi? Eikö tule mieleen, että siellä sovitussa kyläpaikassa ehkäpä on nähty jotain vaivaa ja muokattu päiväjärjestystä jopa? Vai onko kaikki tuollainen ihan se ja sama: "muutanpa suunnitelmia ja sopimuksia, kun tulee sellainen fiilis enkä viitsi ilmoittaa asianosaiselle, odotelkoon siellä..."? Äh, tulen taas vihaiseksi, kun ajattelen tuota, ja olin tosi vihainen lapsen puolesta eilen. Sanoin kyllä hänelle, ettei tuollainen mikään oikea ystävä olekaan, joutaa mennä. Enkä ainakaan sen tytön takia laita enää tikkua ristiin täällä, jos on tulossa käymään, oli tuo häneltä niin nolo temppu.