Kaikkee...

Olen ollut viime aikoina kuin halvaantunut koko tänne kirjoittamisen ja myös lukemisen suhteen. On tapahtunut joitakin ikäviä asioita, niin että olen sitten vain sulkeutunut omaan pieneen piiriini. En tosin tiedä miksi, sillä kirjoittaminen tänne ja teidän blogienne lukeminen auttaa ja helpottaa oloa. On vain ollut niin tyhjä olo ja tunne, ettei ole mitään annettavaa. Ja ettei halua ajatellakaan mitään.

Mieheltäkin meni sitten työpaikka. Eräänä kauniina aamupäivänä, kun olin juuri Tarmon kanssa hiki päässä lenkillä, soitti mies töistä ja sanoi, että heillä on puolen tunnin päästä tiedotustilaisuus ja käskettiin juuri pistää koneet seis. Firma on kuulemma mennyt konkurssiin. Siitä kahden tunnin päästä mies oli jo kotona työttömänä. Sillä tavalla päättyi hänen 26 vuoden työrupeamansa Fenestran ovitehtaalla. Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja puskista tuli se. Kaikki työntekijät, koko henkilökunta, irtisanottiin. Tuolta tehtaalta, jossa mieheni työskenteli, potkaistiin pihalle yli 150 henkilöä. Siihen loppui haaveilu pinkistä pikkutalosta joen rannalla Kumpumäessä. Monet muutkin haaveet samoin tein.

Toinen asia, joka kalvaa ja kaivaa, on pikkutytön terveys. Hänellä on särkenyt päätä jo pitemmän aikaa ja nyt noin kuukauden ajan joka päivä aamusta iltaan. Lisäksi häneltä tulee verta nenästä harva se päivä. Nyt viikonloppuna, kun hän oli isänsä luona, oli pitänyt soittaa ambulanssi, koska verta oli tullut suihkuamalla eikä vuoto ollut tyrehtynyt millään. Ei kuitenkaan tullut sairaalareissua siitä, vaan lopulta verentulo oli saatu loppumaan.  Kahdesti Siiri on käynyt verikokeissa, joista ekoissa ei ollut mitään vikaa ja toisten tulokset saamme huomenna. Lääkäri määräsi alkuun fysioterapiaa, kun kuuli lapsen harrastavan harmonikansoittoa. Kerran on tytär siellä käynyt tähän mennessä, eikä se ainakaan vielä heti auttanut. Liikunnan tai hapenpuutteen syytä tuon päänsäryn ei ainakaan pitäisi olla, sillä tyttö ulkoilee, luistelee ja hiihtää ainakin pari tuntia joka päivä (minäkin siinä sivussa innostuin retkiluistelusta, ja koira myös). Arvaatte varmaan, mitä minä kauhulla pelkään…   No, lääkäri sanoi, ettei (muka) panttaa magneettikuvaukseen lähettämistä, mutta tutkitaan nyt muut vaihtoehdot ensin. Kyse on tietysti terveyskeskuslääkäristä. Pitäisi totta kai mennä yksityiselle, mutta kun ei kerta kaikkiaan pysty;  fysikaalinen hoitokin on tiukassa saada maksettua, vaikka Kela siitä osan korvaakin.

Tällaisen kuvan sain puhelimeeni, kun tilanne siellä iskän luona oli ohi ja verenvuoto tyrehdytetty.

Jatkamme kuitenkin tavallista elämää ja tavallisia touhuja tietenkin. Yritän tehdä opintoja, vaikka ajatukset eivät pysy kasassa. Rauhoittavaa ilmapiiriä työhuoneessani edistää tuo ”työkaveri”. Sen nukkumakori on sivupöydällä; siinä se lepäilee tai niin kuin kuvista näkyy, istuu työpöydällä tai makaa hyllyn päällä tähystämässä tielle J

Runebergin päivänä leivoin torttuja, joihin käskettiin laittaa ”paljon hilloa ja kuorrutetta”.

Eilen juotiin tietysti mitalikahvit! Leivoin pikaisesti pienen kakun, joka syötiin melkein kokonaan het' kertalaakista. Hieno suoritus se Enni Rukajärven, ja niin kivan oloinen tyttökin hän on kuin mikä!

Tässä piiperoiseni. Siirikin hieman vähemmän verissä päin ja Venlalla uusi otsis.

Peace!

 Nyt alan sitten ottaa selvää, mitä kaikille blogi-immeisille kuuluu. Toivottavasti teillä menee paremmin kuin täällä. Tai no, enhän tosin edes tiedä, miten meidän laitamme on: jos Siirillä ei ole päässä syöpää tms. ja kivut saadaan hoidettua, ei meilläkään ole mitään hätää. Talous katastrofissa, mutta se on vain aineellista.

Loppukevennys: Minutkin saatiin sitten painostuksen tuloksena ”nykyaikaan” ja hommaamaan älypuhelin. Äitikin oli juonessa mukana ja rahoitti osaksi puhelinhankinnan. Ollaan sitä niin keskittyneenä tässä kikkejä laittelemassa, hahhah! (Kikit ovat sellaisia ilmaisia viestejä.)

Huhhuh, meniköhän  nyt oikein...