17.7.2014

Tosi mielelläni muutan täältä korpeen!

Kyllä huomaa, että aika heikoilla jäillä tässä mennään, kun en kestä yhtään minkäänlaista pahasti sanomista. Mieheni sanoo, että pahoitan mieleni, jos joku katsookin pahasti. Siis kaikella rakkaudella hän niin sanoo eikä ilkeilläkseen. No, tänä aamuna kuitenkin Tarmon kanssa lenkillä kaksi s****n ämmää ilkeää naista valitti Tarmosta. Vieläkin minua itkettää. Ensimmäinen naisimmeinen istui Siwan ulkopuolella penkillä, kun tulin siihen Tarmon kanssa pudottamaan kakkapussin roskikseen. Tietenkin laitoin hihnan lyhyelle, koska Tarmo nyt on sellainen ylisosiaalinen vöyhkä, joka menisi aina kaikkia iloisesti tervehtimään. En todella meinannutkaan päästää koiraa tädin lähelle (sen naisen mielestä kimppuun varmaankin), mutta se naikkonen siltikin suorastaan karjaisi minulle, että ”pidä se koiras kiinni!”. Sillä tavalla oikein, oikein ilkeästi.

Toisessa tapauksessa oli kyllä vikaa minussakin, mutta ei niin paljon, että siitä olisi pitänyt ihan ympäri kyliä ruveta soittelemaan. Eli kuljimme sellaisen kunnan vanhusten rivitalon ohitse takapihojen puolelta. Siinä pihojen ja tien välissä on parikymmentä metriä leveä nurmikkokaistale, jonka olen käsittänyt olevan, ja aivan varmasti se onkin kunnan viheraluetta, ei siis kenenkään rivitalolaisen pihaa enää. Tarmo oli löytänyt vähän aiemmin jostain tienposkesta luun ja riehui sen luun kanssa ja meni siihen nurmikolle telmimään ja minulle veitikkoimaan, että ”tule ottamaan, jos uskallat, hihii!”. Me siinä vähän, siis tosi vähän aikaa, minuutin korkeintaan pysähdyimme, niin jo joku mummo tuli takaovelle puhelin korvalla ja närkästyneellä äänellä kovaan ääneen  valitti, että ”NIIN, toisten pihoissa täällä… blaablaa”, en nimittäin jäänyt kuuntelemaan, vaan riuhtaisin Tarmon mukaani ja riensimme eteenpäin. Ja tosiaan emme hänen pihassaan olleet vaan monenkymmenen metrin päässä! Silti ymmärrän, jos joku pitää sitä viherkaistaletta omana pihanaan ja olisin pyytänyt nöyrästi anteeksi siihen poikkeamistamme – tai siis koiran, minä pysyttelin tiellä – mutta ei annettu edes tilaisuutta, kun alettiin heti soittaa jonnekin ja valittaa! Toivoin siinä hetkessä, että tuolla ilkeällä mummolla ei olisi yhtään ystävää.

Samalla lenkillämme, ennen tuota valittajan rivitaloa, tapasimme erään mummelin, joka oli liikenteessä rollaattorilla. Tämä mummo tuli paikalle juuri, kun Tarmo löysi sen luun tienposkesta. Mummeli jutteli Tarmolle ja silitteli sitä ja kysyi minulta sen nimeä (ja kuuli, että Jarmo :D), kehui vielä, miten kaunis koira! Siinäpä oli ihana mummo, hänellä on varmaan paljon häntä muistavia omaisia ja hyviä ystäviä. Tuollaisten vanhusten takia voisin ruveta vapaaehtoistyöhön (olen sitä kovasti miettinyt), mutta niin ilkeä olen, että koiran- tai kissanvihaajat saavat minun puolestani kupsahtaa yksin mökkeihinsä.  

Mutta siis vieläkin itku yrittää tulla silmään, ”niin minä mieleni pahoitin”, hahhah. Ainakin yksi lenkkireitti muuttui nyt, siitä Rinnetietä emme enää mene, nih!

Tässäkin olemme lenkillä poikenneet kunnan
viheralueelle, kirjaston taakse tällä kertaa.
Karmeat suurrikolliset ja ilkeä rakki.

8 kommenttia:

  1. Kyllä koirien kanssa saa aina mielensä pahaksi tuollaisten ihmisten seassa. Tuntuu, että koirat on joillekin semmoinen piikki lihassa, että niitä ei sais näkyä eikä olla missään, koska missä tahansa ovat, niin pahaa tekevät. Vähintään paskaa tippuu peräpäästä koko ajan joka paikkaan, ja jo pelkät tassunjäljet saastuttavat ja aiheuttavat allergiaa ja kaikenlaisia sairauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hyvin kuvailtu ja niin totta. Sama kissojenkin kanssa. Onneksi ja ihmeellistä kyllä meille sattui sellaiset naapurit joka puolelle, jotka vain tykkäävät, että Sulo käy myyriä pyydystämässä heidän pihallaan :) Koska eihän se kissa saisi tuolla vapaana kuljeksia sen paremmin kuin koirakaan...

      Ei tietysti pitäisi aina joka asiasta niin ottaa itseensä, mutta minkäs sitä voi, kun on tällainen ääliö.

      Poista
  2. Tollaset mummot saakin tukehtua koiran p*****n! Miten se siinä Siwan luonakin saattoi kuvitella, että juuri siinä päästäisit koiran irti. Höh. Suksikoon kuuseen, nih. Se toinen akka puhui tahallaan jollekin akalle puhelimessa koirasta, että olisit pelästynyt. Hiiteen.

    Onneksi oli se mukava mummo, niitäkin on.

    Tässä meidän kylällä näkee myös molemmat ääripäät, sekä eläinystävät että sitten yksi akka, joka kyttää tonttinsa reunalla ja huutaa heti kun näkee koiran, että 'siihen ette sitten pasko'. Itsekin olen sen kokenut, kun meillä on ollut niitä hoitokoiria aina joskus. Sanoin sille naiselle, että jos koira tähän paskoo, niin ihan rauhassa annan paskoa ja osoitin kädelläni muovipussia, ja sanoin, että tähän kerään kaikki papanat. Akka meni pois. Jostain syystä heidän tonttinsa reuna on koirien mielestä oikein hyvä paskomispaikka. Ja täällä maalla ei kaikki tosiaankaan korjaa koiransa jätökiä, kyllä ne luontoon mätänevät :D

    VastaaPoista
  3. Tähän asti luulin, että täällä on enimmäkseen niitä mukavia mummoja, nyt en tiedä enää.

    Yleensä sellaiset vanhemmat miehet pitävät Tarmosta aivan kamalasti. Välillä ei meinaa lenkki edistyä mihinkään, jos menemme kylän läpi, kun papat haluavat tervehtiä ja rapsutella koiraa, pyörälläkin oikein pysähtyvät vartavasten. Luulen, että monella papparaisella on varmaan nuorempana ollut suomenpystykorvakoira ja siksi tykkäävät Tarmosta. Tarmokin tuntee jo kaukaa ne mukavat miehet ja yksi tietty saa sen aivan vauhkoksi, sellainen, joka Tarmolle joka kerta sanoo, että "mitä äijän kaveri" ja kehuu hirveästi :D

    VastaaPoista
  4. Mulle kävi viime ratsastuslenkillä niin, että hevonen pysähtyi paskomaan yhden omakotitalon eteen. Siis tiellä juuri semmoiseen kohtaan, mistä ajetaan omakotitalon pihaan. No, mä siis potkin aina muutenkin hevoseni jätökset ojaan, mutta tällä kertaa en ehtinyt laskeutua hevosen selästä, kun siinä talossa asuva akka koputti oikein raivokkaasti ikkunaan. Oikein tosi raivolla semmonen koputus, että niitä paskoja ei siihen jätetä. Musta hieman liioittelua, koska mä en edes yrittänyt karata mihinkään, vaan hevonen oli pysähtynyt ja tietenkin odotin, että se saa ensin tarpeensa kokonaan tehtyä, ennen kuin hyppään selästä alas ja alan potkia niitä paskoja syrjään. Oli vielä kivan vaikea paikka niitä potkia, kun siinä ei edes ollut ojaa ihan vieressä, kun oli just se kohta mistä sinne talon pihaan ajetaan, niin ensin piti hinata paskakikkareita kaksi metriä tietä pitkin takaisinpäin, ennen kuin sain ne potkittua ojaan. Kai se akka kyttäs koko ajan ikkunasta mun puuhia. Sentäs varmaan kelpas, kun ei tullut portaille valittaan.

    Mutta mikä sai mut tästä raivoihini oli se, että mun kaveri on kerran löytänyt siitä tieltä sen talon vierestä miehen makaamasta ajotiellä verissään vakavasti loukkaantuneena. Kaveri on lähihoitaja ja hoiti ensiapupuolen, mutta pyysi tuota akkaa soittamaan hätänumeroon ja tuomaan pyyhkeitä. Ja akka ei suostunut! Niinpä kaverini joutui juoksemaan ison mäen ylös seuraavaan taloon saadakseen sieltä apurin tuomaan pyyhkeitä ja pitämään linjaa auki hätäkeskukseen.

    Että akka ei auta, kun joku makaa tiellä vakavasti loukkaantuneena, mutta jos joku hevonen paskantaa tielle, niin hän kyllä koputtaa ikkunaan vihaisemmin kuin kukaan. Tekis mieli sanoa, että v***u mikä hullu akka! En arvosta kyllä yhtään tommosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi herra isä! En voi ymmärtää, miten jotkut ihmiset ovat niin ilkeitä. Minusta tuollainen käytös on paitsi ilkeää ja v-mäistä, jopa rikosluontoista, koska käsittääkseni jokaisen velvollisuus on mahdollisuuksiensa mukaan auttaa loukkaantunutta henkilöä. Kyllä taas pistää huokaisemaan :/

      Poista
  5. Anonyymi22.3.15

    Hei! Löysin sun blogin tänään ja pakko myöntää, että hyvin lähti veri kiertämään varsinkin kommentteja lukiessa. Tuosta muorin käytöksestä ajattelen, että eikös avunannosta kieltäytyminen mene rikoksen puolelle. Jos kieltäytyy soittamasta maksutonta puhelua hätäkeskukseen, ei kyse ole enää edes velvollisuuden laiminlyömisestä, vaan vastuun aktiivisesta kiertämisestä. Olisin itse varmaan uhannut rikosilmoituksen tekemisellä, vaikka nykyään koitankin kääntää tilanteet päälaelleen. Eli todella leveä hymy ja yliampuvat anteeksipyynnöt peliin aina kun tuntuu siltä, että vastapuoli on sen tarpeessa. t: mahdollisesti joskus venäjänopintonsa loppuun saattava rva 47

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos blogini lukemisesta! Nyt, kun löysin kommenttisi, innostuin niin, että heti, kun vain ehdin, palaan tänne ja kirjoitan lisää! .-)

      Poista