Elämä on

Blogikirjoittaminen ja blogien lukeminenkin on jäänyt pitkäksi aikaa, sillä olen tarvinnut käyttää voimani, kaiken aikani  ja keskittymiseni arjen uusiin asioihin sekä vanhojen, hieman vaikeiden ja raskaiden asioiden kunnialla hoitamiseen. Kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää. Mitä sinulle kuuluu?

Olen nykyisin töissä. Moni tietysti tuumaa tästä työpaikastani, että eihän se mikään oikea työpaikka ole, koska se on vain vuodeksi, palkkatuettu ja osa-aikatyö. Eikä siitä jää käteen paljon enemmän rahaa kuin Kelan tuesta. Mutta tiijättäkö työ mitä? Minä olen onnellinen ja ylpeä työstäni! Olen Jyväskylän Naisvoimistelijoilla toimistosihteerinä. Kun huomasin nimeni ilmestyneen nettisivujemme yhteystietokohtaan, tuijotin sitä vedet silmissä ja suupielet korvissa taatusti viisi minuuttia. Joku varmasti sanoo taas, että on filosofian maisteri alas vajonnut, kun tuollaisesta ”toimistorotan” hommasta riemuitsee. Antaa sanoa vaan. Olen ylpeä, että saan olla edustamassa tuollaista organisaatiota, palvella iloisia asiakkaita sekä omia, reippaita ohjaajiamme ja joukkueitamme. Sitten, jos olisin tupakkayhtiön tai turkistarhan palveluksessa (joihin en kyllä menisikään), voisin hävetä työpaikkaani. Liikunta on iloinen ja kannatettava asia, ja olin kyllä melko yllättynyt valinnastani tuohon tehtävään, sillä ulkomuodoltani en välttämättä ole ihan joukkuevoimistelun tai kilpa-aerobicin kasvot, hahaa! Mutta ei ehkä tarvitsekaan, koska toiminnanjohtajamme on, hän kilpailee itse Vaniljat-joukkueessa ja valmentaa nuoria.

Syyskuussa työaikani oli sellainen, että parina päivänä viikossa toimisto oli auki kuuteen saakka illalla. En olisi noina päivinä pääsyt kotiin kuin vasta iltakymmenen bussilla, joten meninpä ja ostaa pätkäytin pikku, pikku autosen! Vieläpä ja jopa aivan samanlaisen kuin kasikymppisellä äidilläni on. Keräsin kaikilta luottokorteiltani viimeiset luotonjämät yhteen ja sain kokoon rahat viisitoista vuotta vanhaan Micraan. Se on ihana! Nyt pääsen huristelemaan mieleni mukaan ja kuljettelemaan tytärtä harrastuksiin, vaikka puoliso ei olisikaan kotosalla. Ja harvoinhan hän on. Meillä jatkuu edelleen tämä välivaihe, jossa mieheni (+ Tarmo) pitää kortteeria Kumpumäessä vanhempiensa talossa ja minä Siirin (+ Sulo) kanssa täällä Mansikkamäessä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kun aletaan muuttoja yms. järjestää. Pelkästään Siirin kannaltakin tilanne on enemmän kuin hankala.

"Kolmas lapsemme" Noora kuljettajana ja Venla kyydissä.
Micra saa kyytiä ;-)

Uudesta työpaikastani  yksi esimerkki, miten reilu  meininki siellä on: Ensi viikolla, kun on syysloma, kaikki pitävät lomaa ja toimisto on kiinni. No, mutta eihän minulle lomia ole vielä kuukaudessa kertynyt. Tavallisessa työpaikassa olisi sanottu, että minun pitää tulla hoitamaan toimistohommia normaalisti joka tapauksessa, koska kyllä siellä todellakin töitä riittää. Mutta meillä päällikkö sanoi, että kaikki ovat lomalla. Joulunäytöksestä ja sen sellaisista tulee sitten ylityötunteja vastaavasti. Minusta tuo tuntui niin uskomattomalle, että lupasin jonain päivänä ensi viikolla käydä ainakin pesemässä toimistomme ikkunat, koska ikkunanpesusta on puhetta ollut. En muutenkaan tunne lainkaan olevani vielä loman tarpeessa, mutta onhan se ihana olla kotosalla, kun Venlakin tulee sieltä Tampereelta, ihanaa! Työviikkoni ovat muuten sellaisia, että olen töissä 7,5 tuntia päivässä  maanantaista torstaihin ja perjantait ovat vapaata.

Hei, mitähän teille kaikille kuuluu? Nyt alan lukea sitä. 

Niin, ja vielä sellainen uusi asia elämässäni, että leivoin eilen ihan ensimmäistä kertaa viinereitä! Ette ikinä usko, mutta niistä tuli aivan suussasulavia! Laitan vaikka ohjeenkin tässä jossain vaiheessa J

Viinerit, nam.