23.3.2016

Yksi ahdistus vähemmän

Osasin! Paikkasin tyttären farkut, jopa kahdesta kohtaa. Toivottavasti kelpaavat, sillä paikkaus kyllä todellakin näkyy. Joka reiän takia ei ole varaa heittää vaatetta menemään eikä se olisi ekologistakaan, joten yritän nyt tässä joutessani elvyttää käsityötaitojani. Hommasin jopa mekkokankaankin ja ehkäpä senkin tiimoilta vielä tänne raporttia rapsahtaa. Joskus.


Ahdistuneena olen kuunnellut lapsen kesäsuunnitelmia: festareille pitäisi päästä ja sun muuta. Itkua olen suurin piirtein itsekseni vääntänyt, kun en ole raaskinut sanoa, etten pysty rahoittamaan kesämenoja enkä viemään mihinkään reissuille. Mutta tytärpä onnistuikin hankkimaan itselleen työpaikan! Hän kävi jo tammikuussa kysymässä ja oli eilen ensimmäistä iltaa paikallisen liikennöitsijän talleilla linja-autoja siivoamassa. Palkkakin on ihan hyvä, parempi kuin minimi, mikä olisi pakko maksaa. Töitä on muutama tunti viikossa, mutta kummasti siitä taskurahaa kertyy, kun verojakaan ei koululaiselta vielä mene. Ja ainakin kesän alussa työtunteja riittää ihan reilustikin kuulemma. Olen sekä iloinen että helpottunut ja myös ylpeä 13-vuotiaastani. Kyllähän tuo totesi, että tietää töitä tekevänsä, kun siellä autoja putsaa, hiki päässä oli luutun ja imurin kanssa huhkinut. Nyt kun on työpaikka ja palkkaa tiedossa, voi sitten oikeasti suunnitellakin Provinssiin menoa. Luvan olen jo myöntänyt, koska viime kesän reissukin meni hienosti isosiskon luotettavassa huomassa.

8 kommenttia:

  1. Oi miten reipas tyttö!
    Mutta jos festareilla on toiveissa nähdä Cheek, Chisu, Sanni, Antti Tuisku tai JVG niin sitten on ihan sama mille festareille menee, ne on osapuilleen ihan jokaisessa esiintymässä. Ainakin seitsemässä jokainen, ja muutamassa muussa ainakin osa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuosta festaritarjonnasta on leikkiä laskettukin, taitavat kaikki kyseiset esiintyjät kuulua tyttöjen inhokkeihin, onneksi. Venlahan on punkkari ja Siiri muuten ernu, joten yleensä en ole ennen kuullutkaan niistä bändeistä, joita ovat menneet katsomaan.

      Poista
  2. Yksi parhaista asioista mitä lapselleen voi tehdä, on opettaa se tienaamaan omaa rahaa ja teillä on tuo ainakin hyvällä mallilla, kun on jo 13-vuotiaana tienaamassa taskurahaa ihan oikeassa firmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä Siiri on toimen tyttö. Hirveästi tietysti jännitti mennä töitä kysymään, mutta rohkaisi mielensä ja se kannatti.

      Poista
  3. Onnea Siirille ja äidille kanssa! Tuosta kyllä jo tietää, että se tyttö tulee pärjäämään elämässä, kun jo 13-vuotiaana on noin työtä pelkäämätön! Ylpeä saat ollakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi!
      Sitähän sitä aina toivoo, että lapset pärjäävät ja ovat onnellisia elämässään.

      Poista
  4. sirpa28.3.16

    Jessus sentään, 13 vee! On sinulla reipas ja oma-aloitteinen tyttö! Saa vielä siivota vihreitä linkkejä :) Sekin on hyvä, ettei aina makseta minimin mukaan. Kyllä saat oikeasti olla tosi ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, niinpä, evergreenejä se tyttö siellä putsailee :)

      Poista