Mutta, mutta. Onhan meillä sittenkin ihan tähdellisiä tehtäviä tässä Suomenmaassa. Olen sen tässä työttömyysmatkani aikana nyt oivaltanut. Tai ainakin yksi tosi tärkeä tehtävä: meidän ansiostamme ns. normaalielämää viettävät ihmiset saavat elämäänsä lisätyytyväisyyttä. Olen eräänkin tuttavan elämää onnellistuttanut köyhyydelläni ja työttömyydelläni. Ihmisen on mukava huokaista minun tilanteestani kuullessaan, miten onnellinen sitä onkaan, kun saa käydä töissä ja voi hankkia perheelleen kaikenlaista tarvitsematta koko ajan miettiä, millä laskut maksetaan. Ja on muuten tosi moni saanut iloa elämäänsä nimenomaan siitä, että olen työtön maisteri! ”Ei ole ollut Saretskallekaan hyötyä kalliista koulutuksestaan (rahoitin opinnot lainalla), paremmin onneksi on käynyt minulle/meidän lapsille, vaikka ei koulunpenkillä istuttukaan.”
Niin, ja onhan se immeisille kiva, että on sellainen puheenaihe
kuin että se tietty tuttu työtön on varmasti laiska ja/tai tyhmä ja/tai
saamaton, koska ei ole työllistynyt, onhan meilläkin sentään työpaikat! Kyllä
työtä tekevälle löytyy, jos vain viitsii tehdä!
| "Sun tärkein tehtäväsi on olla mun henkilökohtainen palvelija!" |