30.6.2012

Työtöntäkin tarvitaan

Yleensä ottaen minulla on sellainen tunne, että meitä, no ainakaan minua, työttömiä ei tarvita tässä yhteiskunnassa mihinkään. Olemme tarpeettomia ja ylimääräisiä ihmisiä, loisia, jotka kuppaavat yhteiskunnan selkärankaa. Rehelliset työtätekevät joutuvat elättämään meitä verorahoillaan. Paras teko varmaan kaikkien kannalta olisi ajaa meidät, ainakin minut, montun reunalle kuin ennen vanhaan Babij Jarissa eräät toiset ihmiset ja kuula kalloon vaan.

Mutta, mutta. Onhan meillä sittenkin ihan tähdellisiä tehtäviä tässä Suomenmaassa. Olen sen tässä työttömyysmatkani aikana nyt oivaltanut. Tai ainakin yksi tosi tärkeä tehtävä: meidän ansiostamme ns. normaalielämää viettävät ihmiset saavat elämäänsä lisätyytyväisyyttä. Olen eräänkin tuttavan elämää onnellistuttanut köyhyydelläni ja työttömyydelläni. Ihmisen on mukava huokaista minun tilanteestani kuullessaan, miten onnellinen sitä onkaan, kun saa käydä töissä ja voi hankkia perheelleen kaikenlaista tarvitsematta koko ajan miettiä, millä laskut maksetaan.  Ja on muuten tosi moni saanut iloa elämäänsä nimenomaan siitä, että olen työtön maisteri! ”Ei ole ollut Saretskallekaan hyötyä kalliista koulutuksestaan (rahoitin opinnot lainalla), paremmin onneksi on käynyt minulle/meidän lapsille, vaikka ei koulunpenkillä istuttukaan.”

Niin, ja onhan se immeisille kiva, että on sellainen puheenaihe kuin että se tietty tuttu työtön on varmasti laiska ja/tai tyhmä ja/tai saamaton, koska ei ole työllistynyt, onhan meilläkin sentään työpaikat! Kyllä työtä tekevälle löytyy, jos vain viitsii tehdä!

"Sun tärkein tehtäväsi on olla mun henkilökohtainen palvelija!"

6 kommenttia:

  1. Voi Saretska! Työttömyys on minullekin tuttua. On sekin, kun töitä ei ole eikä tule. Miten elättää perhe seitsemällä sadalla eculla? Lukiolaisen kirjat, kaksi teiniä ja yritystään aloittava puoliso (=hattarapää, joka luuli rahaa tulevan ovista ja ikkunoista).

    Velka lähikauppaan kasvoi ja ihan vain ruoasta. Rahat tahtoi mennä autoihin, kun ei ihan sivistyksessä asuttu.

    Eu-ruokakassitkin tulivat perheessä tutuiksi, joskin meikäläiselle ruokavammaiselle niistä ei suoraan hyötyä ollut. Tuli riisikakut tutuksi. Metsät sienineen ja marjoineen. Senttien venytys miten lenkkimakkarasta tehdään ruokaa eri tavoilla.

    Ja kun soitti äidille... aina sama puolustus-syyllistymiskanta aloitti puhelut. Äiti tehtaantyöläinen tykkäsi että vaikka muuttaa työn perään. Puolustele vielä asumistaan maalla. Huoks.

    Nyt tunnen itseni rikkaaksi. Rahat menee asumiseen ja ruokaan mutta sitä jää kuluttamiseenkin. Takaraivoon on jäänyt vain olla liiemmin tuhlaamatta, muttei rahaa säästöönkään jää. Muutto toiselle paikkakunnalle verotti materiapuolta ja on joutunut pikkuhiljaa ostamaan puuttuvia huonekaluja ja muuta.

    Miten tähän pääsin, satuin tykästymään hoitoalaan ja pääsin työvoimapoliittiseenkoulutukseen. Se ei siis ole ratkaisu, ellei ala kiinnosta.

    Töitä riittää, mutta epävarmuutta on aina. Sen minä kestän, sillä pientähän se on että pari kuukautta voi olla töissä taukoa talvella jos ei ole nöyristellyt pomoa ja päällepäsmäreitä. Ja kun nöyryyttä ei vain löydy... joten kanna sitten epävarmuus ja ole välillä työtönkin. Kerää vuokrarahat reserviin. Ole lomalla kun olet työttömänä. Epävarmana joutuuko kesken loman töihin ja koska se loma loppuu. Töihin voi joutua pariksi päiväksi ja sitten se jatkuukin puoli vuotta pätkä kerrallaan.

    Tunnen paljon ihmisiä joilla on vakityö. He ovat väsyneitä, kyynistyneitä, uupuneita ja valmiita ennen aikaiselle eläkkeelle. Tai YT-neuvottelevat enemmän kuin töitä tekevät.

    Kaikilla näyttää olevan kuormansa kannettavana.

    Joten täältä lähetän sinulle poron ahkiolla jaksamista tuomaan. Yritä löytää joka päivä jotain pientä minkä vuoksi olikin hyvä ettei töihin tarvinnut lähteä. Vaikka tiedän, mitä helvettiä se onkin. Oikeasti, mutta saa sitä yrittää tuossakin tilanteessa onnentunteita olemassa olevasta olosuhteista löytää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Outsa, kun jaksoit kommentoida katkeraa purkaustani! Tuli ihan itku. Helpottaa, että muillakin on ollut samanlaista (olenpas ilkeä ihminen!). Jotenkin huomioni on kiinnittynyt viime aikoina vain siihen, miten hyvin toisilla menee: entisten opiskelukavereiden hienot urat, kesälomien alkaminen työssäkäyvillä jne. Mieheni sanoi luettuaan kirjoitukseni, että hän ei kyllä usko, että minun tilanteestani kukaan iloitsee. Ehkäpä, mutta olen niin katkeroitunut ja yksinäinenkin, ei ole oikein ketään, jonka kanssa puhua tästä p***sta avoimesti. Minun äitini häpeää minua tilanteeni takia, meidän perheessä työ on aina ollut arvostuksessa nro 1.

    Sienet, marjat ja kasvimaan antimet ovat meilläkin tärkeää leivänjatketta. Onneksi mieheni myös metsästää.

    Hoitoalalla työtä riittäisi ja varmasti tulee riittämäänkin, mutta ei minusta ole siihen. Ei varsinkaan nyt, kun tunnen itse olevani hoidon tarpeessa!

    Kiitos erityisesti tuosta, että yrittäisin löytää joka päivä hyvän asian siitä, ettei töihin tarvitse lähteä. Yritetään. Joskus olen muistanutkin sen, kun olen touhunnut jotain lasten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinä Saretska (ja kaikki muut työttömät, jollainen minäkin olen vuosia ollut) olet aivan yhtä arvokas ja tärkeä ihminen kuin kaikki muutkin. Palkkatyö on loppujen lopuksi varsin nuori keksintö, eikä ihmisen arvoa pitäisi mitata sillä kuinka paljon tuotamme tai kulutamme,

    Tyhjin käsin tänne synnytään, eikä kukaan saa lähtiessäänkään mukaansa mitään, vaikka olisi kuinka paljon tavaraa haalinut.
    Tärkeintä kai olisi, että jokapäiväisistä menoista selvitään. Muutoin auttaa paljon, kun oppii nauttimaan sellaisista asioista, joihin on varaa.

    Minä itse olen ollut rahallisesti pienituloinen koko ikäni. Silti tunnen itseni nykyään jopa varakkaaksi, kun en enää haaveile asioista, joita MUIDEN mielestä kuuluu hyvään elämään, mutta joihin minulla ei ole varaa.

    No, sinulle toivon kuitenkin hyvää työpaikkaa, terveyttä ja onnea. Ymmärrän hyvin tuon kelvottomuuden tunteen. Itse olen kokenut sitä paljon ja usein. Siksi kai elänkin nykyään erakkona. On helpompaa uskoa omaankin arvoonsa silloin, kun ei tarvitse kohdata tuota toisten ylenkatsetta, jota niin osuvasti kuvaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei taida niissä käärinliinoissa taskuja olla :D

      Urahaaveita ei minullakaan ole sen kummoisempia kuin että saisi tavan työn, jolla perheensä elättää. Saisi itsekunnioituksensa takaisin.

      Poista
  4. Voi Saretska, kyllä olet arvokas! Kaikkia meitä tarvitaan, ketä mihinkin tarkoitukseen. Tunnen nuo tuntemukset niin hyvin, häpesin työttömyyttäni ja häpeän vieläkin tätä työkyvyttömyyseläkettäni.
    Pienin askelin olen yrittänyt opetella, että kaikella on joku tarkoitus ja että pienistä iloista elämä koostuu.

    Voimahalaus Sinulle ja koitetaan nauttia siitä mitä Sinulla minullakin on hyvin, niitä asioita kumminkin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinullekin! Virkistyin niin näistä kommenteista ja sitten aloin jo hävetä itseäni, että olenko joku myötätunnonkalastelija. Jotenkin olen mennyt sellaiseksi, että kaikki kielteinen tuntuisi luontevasti kuuluvan minulle, ei se, että joku suhtautuu ymmärtävästi.

      Muuten, siitä raparperikakusta taisi tulla kestosuosikki! Reseptiä jaettu jo Savonmualla sukulaisille ja minäkin taas eilen leipaisin. Lisäsin hieman kardemummaa, se säväytti ihan kivasti.

      Poista