Niin, sen takia nuo työviikot tuntuvat aika raskailta
loppuviikkoa kohti, koska mulla on herätys viideltä aamulla ja kotona olen viiden
ja kuuden välillä iltapäivällä. Ei olisi mikään välttämätön pakko vielä
viideltä nousta, sillä linja-autolle pitää lähteä puoli seiskalta, mutta nousen
keittelemään puolisolle kahvia hänen käyttäessään Tarmoa aamukus… eiku -pissillä.
Illasta sitten ottaa veronsa aikainen aamuherätys, ja etenkin loppuviikosta
olen jo aivan kuitti. Tällainen neljäpäiväinen työviikko sopisikin mainiosti
jaksamisen suhteen minulle.
Olen tykännyt aivan kauheasti olla tuolla työpaikassa ja
työelämässä yleensäkin. Harmittaa ainoastaan minimaalinen palkka, sillä suoraan
sanottuna en ole pärjännyt taloudellisesti yhtään paremmin kuin työmarkkinatuella.
On ollut hankittava seutulippu, työvaatteita (olen asiakaspalvelussa) ja
ylimääräisiäkin menoja tässä on ollut juhlien ym. muodossa (hih, koiran osto).
Yhtään ei ole tullut löysiä talouteen, kauhistuttaa, jos en tästä työllisty tämän
pestin jälkeen ja vieläpä parempipalkkaisiin hommiin. Alkaa olla jopa talosta
luopumisen pakko lähellä. Se surettaa. Miehelläkin kun on pienipalkkainen työ
ja sadan kilometrin työmatka omalla autolla. Kaikki tienestit menee bensaan.
Tuota tämän hetkistä työpaikkaani haluan kehua, että vielä
on olemassa sellaisia työmaita, joissa on hyvä ilmapiiri. Minut on otettu
porukkaan mukaan ja kaikki ovat tosi auliisti neuvoneet ja opastaneet töissä.
Mokista ei ole tehty numeroa, vaan autettu eteenpäin. Ulkomaalaiset asiakkaat
on ilomielin sysätty minun kontolleni, ja noissa tilanteissa saan ”päteä” ja
tuntea itseni oikeinkin tarpeelliseksi :D On mielenkiintoista ollut tutustua
oikeus- ja lakialaan. Kuulustelupöytäkirjat ovat muuten paljon jännempiä
luettavia kuin mitkään dekkarit: totuus on tarua ihmeellisempää.
Nyt alan herätellä mukeloita (oikein pikkukoululaisia, 11 ja 15 vee!) valmistautumaan ihanaan
ensimmäiseen kouluaamuun. Johan nuo joutavat opintielle, onhan sitä lomailtu
kaksi ja puoli kuukautta, eräät.