On ollut kyllä varsinaisen kituliainen viikko tämä. Flunssa
alkoi maanantain ja tiistain välisenä yönä ja jatkuu… Piti kampaajakin perua
tiistailta, ja olin sitä venyttänyt jo kuukausia muutenkin. Tukka roikkuu
silmillä ja pitkin päätä jo niin inhottavasti, että oli pakko tilata leikkaus,
mutta menemättä siis jäi. Tai oikeastaan tulematta, sillä meillä käy aina
kotona kampaaja leikkaamassa meidän tukat.
No, muuten olen sinnitellyt jalkeilla koko viikon, etten
sentään punkan pohjalle ole joutunut hautautumaan. Mutta olo on ollut kurja. Onneksi
Siiri huolehti Tarmon aamu- ja iltapäivälenkit sekä puolison kanssa iltalenkit,
minä sitten hölkkäsin koirulin kanssa sen tunnin verran päivällä. Eihän se
raukka olisi ymmärtänyt, jos yhtäkkiä ei olisi päässytkään päivälenkilleen.
Sain myös muistutuksen siitä, että ei ole mitään järkeä
toivoa kuolevansa. Taustaa: Usein minusta on tuntunut siltä, että olen ihan
täysin turha ihminen tässä maailmassa ja yhteiskunnassa ja että kaikille olisi
parempi, jos en olisi olemassa (marttyyrilässytystä).
Olen usein illalla toivonut, että kunpa en aamulla heräisi enää. Sitten toissa iltana
nukkumaanmennessä oloni oli niin tukkoinen, että alkoi tuntua, ettei happi
riitä ja kaikki röörit turpoavat umpeen (mulla on astma). Olotila kasvoi
paniikiksi syöksyessäni ottamaan lääkkeitä ja tuli ihan karsea kuolemanpelko.
En halunnut tukehtua ja kuolla, en mistään hinnasta! Lääkkeetkään eivät kovin
paljon auttaneet hapenottoa, mutta tuo kauhunsekainen pelko sai onneksi elimistööni aikaan
sellaisen adrenaliinisyöksyn, joka avasi hapenottokanavat. Joten
tässäpä vielä kirjoitellaan, vaikkakin edelleen niin nokka tukossa, niin joka
paikka tukossa, että.
Illaksi pitäisi jotenkin jaksaa piristäytyä ja laittautua
vähän juhlavammaksi, sillä menen tyttöjen kanssa Lions Clubin juhlakokoukseen.
Klubi on myöntänyt molemmille tytöille stipendit musiikinopintoja varten, ja
stipendit jaetaan tänä iltana. Minutkin kutsuttiin mukaan lasten kanssa, muuten
olisinkin pelkästään kyydinnyt heidät ja jäänyt itse jonnekin nurkan taakse odottelemaan.
Kokous on hienossa pitopaikassa maalaismiljöössä, joten ehkä siellä
tarjotaankin jotain hyvää, hmm. Mutta minulla ei ole nyt lainkaan maku- eikä
hajuaistia tämän taudin takia. Mun tuuri.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
 |
| Viime viikonloppuna kirmailtiin metsäretkellä. Tarmosta on kivaa, kun Siiri vähän kemahti. |
