Valmistuin ja aloitin työt

Hei! Minulla on ollut oikea hässäkkäkevät. Tein tiiviiseen tahtiin loppuun opintoni, kävimme puolison kanssa Lissabonin-reissulla ja sen jälkeen laitoimme isot lakkiaisjuhlat tyttärelle. Heti seuraavana arkipäivänä aloitin työt mielenterveyskuntoutujien palvelukodissa. Nyt olen lähdössä iltavuoroon, joka on ensimmäinen tövuoroni yksin työskennellen. Jännittää niin, ettei mitään rajaa. Kerron lisää elämästäni, kunhan on taas aikaa istuutua kunnolla koneen ääreen. Paljon ja suuria muutoksia on tapahtumassa, ja olen sekä innoissani että paniikissa.

Tässä me valmistuneet :)

Kouluun, kouluun!

Kesä meni hujauksessa ja puoli kesää oikeastaan sairastaessa: vasta heinäkuussa tajusin käydä lääkekuurit keuhkoputken- ja poskiontelotulehduksiin, joita podin toukokuun lopulta alkaen. Elossa olen edelleen ja ”uutta elämää” aloittamassa niin, että mahassa kouristaa sekä jännitys että pieni pelkokin. Olen tehnyt niitä ratkaisuja, joita harkitsin: hain kouluun ja pääsin. Ei se niin pilipalijuttu ollutkaan päästä tuonne opiskelemaan, sillä valintaa varten piti käydä kaksipäiväiset soveltuvuustestit. Fyysinenkin kunto testattiin, ja psykologiset testit olivat toivottavasti niin kattavat, että varmasti sitten sovellun alalle. Hyvin avoimesti kerroin haastatteluissa taustoistani mielenterveysongelmineni kaikkineni, koska halusin etenkin itselleni varmuuden sopivuudestani. Lokakuussa siis muuttuu tämä viisikymppinen akkeli amislaiseksi koulutytöksi . Ehkä minusta ei kuitenkaan tyttöstä saa tekemälläkään, mutta ihana oli pyöriä siellä koululla nuorten joukossa jo niinä parina pääsykoepäivänäkin.

Monenmoista tietysti pyörii mielessä tämän elämänmuutoksen takia. Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa ylpeä itsestäni, koska olen ruvennut rohkeasti toteuttamaan haaveitani enkä kerrankin ole kuin se naurulokki, ”jonka työt jää puolitiehen ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman”. Jos vielä tämän loppuelämän aikana ehdin auttaa jotakuta, ei mikään kokemani ole mennyt hukkaan. Koulusta saan ammatilliset eväät ja pätevyyden, elämä puolestaan on kouluttanut ihmisyyttäni. Ei se ikä aina ole haittatekijä, esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan lähteväni hoitoalalle. Nyt tuntuu, että kaikki läpikäymäni kuolemat, mielenterveysongelmat, avioero, työttömyys ja niin edelleen ovat olleet polkuna tähän: ehkä olen tarpeeksi ymmärtävä ja vahva auttaakseni ihmisiä, jotka ovat luisuneet päihde- ja mielenterveysongelmiin karujen kokemustensa takia. Ehkä tämä nyt vihdoin on se minun "juttu", tehtäväni tässä elämässä.

Mitäs sinulle kuuluu, blogiystäväni? Toivottavasti kesä meni iloisissa merkeissä ja olet terve ja kaikki rakkaasi samoin. Meillä kaikki ovat kunnossa, mitä nyt Sulon määräsi eläinlääkäri laihdutuskuurille.

Minäkö muka pullukka!

Kesäistä menoa