On tämä elämäni tosiaan säälittävä ja pieni, sen huomaa
taas. Minulle, jos kenelle, voi aivan reilusti tokaista, että ”hanki elämä”, ja
on siinä ihan oikeassa.
Tuli elämää suurempi ongelma tänään yhdestä pyykinpesusta.
Olin nostelemassa koneesta puhtaita vaatteita kuivumaan ja kuinka ollakaan,
kaikki vaatteet olivat sitten kivasti nenäliinasilpussa ja -nöyhdässä. So what?
Ei muuten mitään so what, vaan minulla kertakaikkisesti ryöpsähti yli äyräiden.
Kuuma raivo, pettymys ja turhautuminen vyöryivät sisimpääni ja nostivat
epätoivon kyyneleet silmiini. Onneksi muita perheenjäseniä ei ollut kotosalla,
sillä siinä tapauksessa perhe olisi saanut varmastikin yllättävän ja kiihkoisan
huutomyrskyn päällensä. Tiedän, aivan kohtuuton reaktio pikkuasiaan, mutta minulle tuo
taskuun unohtunut nenäliina edusti välinpitämättömyyttä, kunnioituksen puutetta
ja töideni halveksuntaa. Kun kerran oleskelen vain tässä kotosalla kaiket päivät,
niin jotenkin se vain on mennyt siihen, että hoidan käytännössä kaikki kodin
askareet. Varmaan perhe on ihan tottunut siihen ja pitää automaattina, että
hommat tekeytyvät. Niin siinä pyykkikoneen ääressä sitten hyökyi mieleeni, että
voi *&¤#!!!!!, jos minä aina kaikkien pyykit pesen, viikkaan ja jakelen
kauniissa pinoissa puhtaina omistajilleen, niin SEN VERRAN VOISI ITSE KUKIN HUOLEHTIA,
ETTÄ TARKISTAA NE TASKUNSA EDES!!!!!
Että voi,voi Saretskaa, kun sillä on hankalaa tämä elämä!
Nyt tekee mieli laittaa tähän vielä oikein ruma kuva itsestään. Josta näkyisi, miten typerä ja pikkumainen (v****mainen) Saretskan keskenkasvuinen sielu on.
 |
| Oikein aikuismaisuutta kerrakseen |
