6.4.2013

Onpas rankkaa, huh! ;)

Ensimmäinen työviikko, sekin vajaa pääsiäisen takia, takana ja Saretska ihan poikki. En tosiaankaan hypännyt pitkästä työttömyydestä suoraan mihinkään vaativiin ja haastaviin tehtäviin vaan ihan toimistohommiin (minimipalkalla), mutta silti tuntui mehut jäävän sinne työmaalle. Iltaisin en ole jaksanut kuin syödä ja maata. Kyllä sitä nyt huomaa, miten työttömyys on vaikuttanut minuun tosi paljon monellakin tavalla.

Ensinnäkin erakoksi muuttunut Saretska joutuu nyt olemaan oikein ihmisten kanssa tekemisissä päivät pitkät, huh rankkaa! Joutuu ihan keskustelemaan aikuisten kanssa ja sillä tavalla asiallisesti vielä, ettei voi möläytellä kaikkea älytöntä, mitä mieleen sattuu juolahtelemaan. Tai siis ei pitäisi voida möläytellä, mutta on kai sitäkin tullut jo tällä viikolla tehtyä. Nimittäin pari kolme kertaa olen saanut kummeksuvia katseita osakseni mm. väläytettyäni ”kultivoitunutta” huumorintajuani. Siinäkin tilanteessa, kun kaiuttimesta kuului käräjäoikeuden kuulutuksia ja matkin hieman muokatusti: ” Hyvää huomenta, murhaajat ja raiskaajat! Käsittely alkaa salissa kaksi…” Olikohan vähän tökeröä huulenheittoa, ei kai. Kuitenkaan ketään muuta ei naurattanut kuin minua… Toinen asia, josta olen "jäänyt kiinni" työmaalla ja joka on ilmeisesti kotona pitkään olemisen seurausta, on yksin puhuminen. Noloo! Siihenkin yritän nyt kiinnittää huomiota ja rajoittaa, ettei ihan täyskahjoksi todettaisi.
Sopeutuminen työelämään ja -yhteisöön tuntuu siis vievän voimia. Itse työtehtävät eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet hurjan vaativia ja kaikkeen perehdytetään tosi tarkasti, mikä sekin on minulle uutta ja erikoista. Yleensä sitä on joutunut heti ryhtymään tuumasta toimeen ja perehdyttämään itse itsensä. Sitten oppinut erehdysten kautta (jos on oppinut). Tässä tilanteessa, kun on pitkään ollut työstä syrjässä, on oikein rauhoittavaa, kun kaikki näytetään ja neuvotaan kädestä pitäen. Ja ymmärränhän toki, että tuolla kaiken täytyy mennä tiettyjen muotojen ja pykällysten mukaan, ei voi humanisti alkaa kovin paljon itse säveltämään.

Niin että viikko meni pelkkään työhön keskittymisessä, kotihommat jäivät täysin muun perheen kontolle. Hyvin hyö ne ovat hoitaneetkin, olin jo pohjustanut porukkaa, että palvelu päättyy nyt. Ruuat ovat  tulleet laitetuiksi ja huusholli siivotuksi. Ja miten ihanalta kuulosti se tervehdys yksi päivä kotiin tullessani, kun mies totesi: ”Jaha, tuunari se sieltä tuli kotiin!”
Toivottavasti nyt kuitenkin jossain vaiheessa saan voimia vapaa-ajan viettoonkin. Kuntoilut ja kirjoittelemiset haluaisin kuuluvan tämän duunari-Saretskankin elämään. Ei passaa opinnotkaan jäädä kesken. Ensi viikolla ei sitten tarvitse keskittyä lastenhoitoonkaan, lähtivät isänsä kanssa etelän maille, onnelliset.

 

10 kommenttia:

  1. Anonyymi6.4.13

    Olipas mukava kuulla Sinustakin taas!
    Kyllä se varmaan vie energiaa kun pitkään on ollut pois töistä ja sitten alkaa työ ja ihmisten kanssakin täytyy koittaa jaksaa. Kaikki tuo, uskon niin, tasaantuu kyllä kunhan vähän aikaa käyt siellä. Alkaa elimistö tottua duunariksi;)
    Oikein hyvää viikonloppua, lepäile 'työrasitkset' pois! täällä ainakin paistaa aurinko, käivin jo järvellä lumikenkäilemässä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa sinulle!
      Mekin käytiin aurinkoisella lenkillä eilen, tänään ei enää näytäkään yhtä hienolta tuo keli. Täytyy vaikka yrittää salille vääntäytyä pitkästä aikaa.

      Poista
  2. Voi tuota puolta parisuhteesta sitä kaipaa.... huumorilla varustettua tukemista. Äh, sitä sain silloin kaksi kymmentä vuotta sitten naimisissa ollessa.... plääh.

    En tiedä onko se tämä työntekeminen meidän päässä koventunut vai oikeasti? Jos lie työnmerkitys entisestään vaikean saatavuuden ja menettämisen pelossa saanut lisämerkitystä ja se heijastuisi työyhteisössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huumori ja nauru on ihan parasta parisuhteessa, ehdottomasti.
      Kyllähän tuo työelämä on koventunut varmasti ja etenkin sen menettämisen pelon takia. Valtion virastossa, missä minä nyt olen, vaikuttaa kylläkin ilmapiiri tosi leppoisalta ja hyvältä. Kun en nyt itse vain menisi sitä pilaamaan.

      Poista
  3. Onnea ja voimia uudelle duunarille :) Tuossa alempana tuo Sulo oli niin entisen Otto-kissani näköinen, että tuli ihan kaihoisa olo. Otto oli oikein "äidin" otto-poika ja aina "äitiin"rakastunut, kunnes 13,5-vuotiaana sairastui ja meni äkkiä huonoon kuntoon :(Rentouttavaa viikonloppua (sitä myös itselleni toivon, eilen olin jo aika väsynyt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hihii, Sulo on myös äidin kulta, minua se eniten rakastaa kaikista ihmisistä, elämäni valo :)
      Toivottavasti olet saanut levättyä nyt viikonloppuna ja rentouduttua hyvin. Minulla on vielä vähän opiskeluhommia tänään, muuten on mennyt ihan vain levätessä, jaksaa taas huomenna anivarhain lähteä.

      Poista
  4. Sinut on haastettu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olipa mukava, että löysin näin blogisi!

      Poista
  5. aila7.4.13

    Onnea työpaikasta! Olen itse pitkäaikaistyötön, enkä enää töihin pääsekään (olen jo niin vanha) mutten vielä eläkkeellekään. Toisaalta en kaipaakaan töihin; minulla on paljon harrastuksia, sekä ystäviä. Raha-asiat vaan mietityttää...

    Ihanaa kun sinulla on tuollainen mies, joka kannustaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha-asiat olivat ainainen ahdistuksen aihe työttömänä, tosin eivät nuo paljon kohentuneet pienipalkkaiseen työhön pääsystä, kun nyt pitää maksaa matkakustannukset ja päällepantavaakin joutui hommaamaan. Hienoa, että sinulla on ystäviä ja tekemistä, minä meinasin aivan erakoitua.
      Sinullekin kaikkea hyvää ja mukavaa kevättä! :)

      Poista