14.7.2013

Ihanaa siivousta ja sen sellaista

Rakastan siivoamista, leipomista ja ruoanlaittoa! Ihanaa, kun on ollut taas viikonloppu aikaa tehdä oikeita kotiasioita, tuo työelämä vie näköjään ihan kaiken minusta arkipäivinä. Siis anteeksi kaikille teille blogistikavereille, kun en ole kommentoinnut blogeissanne. Anteeksi, että en ole vastannut kommentteihin (mielessäni olen vastannut teille ja ollut hyvilläni kauniista sanoistanne) En kerta kaikkiaan ole ehtinyt edes lukea teidän rakkaitten blogeja, vaikka haluaisin! Nyt tuntuu, että elämä alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa, ehkä saan omat harrastuksenikin vielä takaisin…???  Nimittäin kirjoittamisopinnot ovat jäissä, kuntosalikortti meni vanhaksi toista kuukautta sitten jne.

Niin, siis nyt tuntuu, että kai tämä elämä tästä taas asettuu uomiinsa. Sulohan se on minulla se isoin asia tässä ollut, ja nyt näyttää, että Sulo on jotakuinkin OK sen muutoksen kanssa, jonka herra Tarmo toi tullessaan: Kun olimme vihdoin löytäneet Sulon sen karkuretkeltä, minähän pidin sitä sisällä vankina ja ulkoilutin valjaissa ainoastaan. Ei hyvä. Sulon mielestä se oli eläinrääkkäystä. Niinpä se sitten tässä yksi kaunis ilta livahti jalkojeni välistä ulos, kun olin tulossa terassin ovesta sisään. Olinkin jo mielessäni miettinyt tuota, että ei tule mitään, jos yhtä pidetään vankina kodissamme vastoin tahtoaan. Lisäksi tuntuu itsestäkin typerälle, jos ei saa pitää ovea ulos asti auki, kuten meillä yleensä aina on hyvällä kelillä. No, siis Sulo karkasi. Siinä oli sitten pari episodia, koska hänelle oli jäänyt trauma siitä ovenvälikohtauksesta, jonka seurauksena edellisen kerran lähti mierontielle. Nyt oli vain se ero, että Sulo EI lähtenyt mierontielle. Yhden kerran kannoin sen sisälle, kun ei hirvinnyt muuten tulla. Ja nyt se Sulo-poikakissa menee ja tulee ihan mielinmäärin eikä juurikaan välitä koko Tarmosta. Se on huomannut, että Tarmo on kovasti paljon meidän ihmisten käskettävissä ja lisäksi vielä pihallakin kiinni! Tarmo jotenkin säälittää kyllä minua, sillä se tahtoisi niin kovasti olla Sulon ystävä. Mutta ei anna Sulo periksi.
Niin, siis sehän oli tämän päivityksen aihe, että miten ihanaa on tehdä kotitöitä! Kaikki näyttää jäävän viikolla rästiin, viikonloppuna sitten teen kaiken! Eilen siivosin, pesin pyykkiä, keitin lakkahilloa (rakkaani on saanut tänä vuonna tosi paljon lakkoja, kun ovat Tarmon kanssa soilla samoilleet), paistoin mustikkapiirakkaa (myöskin rakkaani poimimista marjoista: hän on kesälomalla) jne. Ja nautin todellakin tuosta kaikesta, siivouskin voi olla hauskaa! Tänään vielä jatkuu tuo pyykinpesu, mutta muutenhan tämä näyttää ihan hyvältä. Sitten taas huomisaamuna kukonlaulun aikaan menoksi ja syyttäjänvirastoon. Mutta nyt voi sinnekin mennä hyvillä mielin, kun tämä kotipuoli vaikuttaisi asettuneen kohdilleen J

KroohZZZZ. Minä olen jo näin iso poika.
 

3 kommenttia:

  1. sirpa14.7.13

    Voi kun ihanaa, että Sulo on löytynyt.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14.7.13

    Mukava kuulla taas sinusta! Ja sulo alkaa uskoa elämään, vaikka Trmokin on siellä, jee!
    Mutta, että rakastat siivoamista;)) Ei saa kirjoittaa noin, minä en saa aloitettua sitäkään. Kyllä se kai on niin, että kun käy töissä, niin muutkin askareet sujuvat. Mutta näin kun aikaa on vaikka lehmät söis, niin ei saa juuri mitään aikaiseksi. Lähden siis saareen ja olen suurimman osan päivästä järvessä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi14.7.13

      Siis Sulo ja Tarmo. Pääni on helteestä sekaisin;)

      Poista