Äiti oli meillä kylässä viikonloppuna. Oli kyllä huono hetki
tullakin juuri torstaina, kun olen väsynein, väsynein. En jaksanut kaikkea
mitätöintiä suodattaa. Meillä on huonosti hoidettu tontti, huonosti käyttäytyvä
koira, laiskat lapset. Äiti, 80 vee, riensi koko ajan tekemässä jotain
puutarhahommia, koska me emme ole niitä hoitaneet. Ihan hienosti tosin satoa
tuolta kasvimaalta olemme korjanneet.
Kaksi tapausta äitini vierailusta ilmentävät eritoten hänen
suhtautumistaan minuun (ja perheeseeni). Ensimmäinen: Minulla oli perjantaina
kesälomapäivä ja sattuivat olemaan Uuraisten kunnan koulujenväliset
yleisurheilukisat silloin. No, kenttä on tuossa parinsadan metrin päässä, joten
ei muuta kuin katsomaan ja kannustamaan. Siiri sitten saavutti kultamitalin T 5
(tytöt 5.lk.) 300 m:llä. Olin aivan onnesta soikeana, sillä eihän meidän
perheestä kukaan muu urheilua harrasta, tämä on aivan erikoista! Mitäpäs
tuumasi mummi lapsenlapsensa menestyksestä? No oli ihan iloinen, MUTTA mitätöi
senkin jollain tavalla sanomalla: ”Eihän siinä Siirin sarjassa tainnut kovin
monta osallistujaa olla.” Voi PRKL!!! Normi mummi olisi riemuinnut, vaikka se
lapsenlapsi olisi ollut ainoa osallistuja koko sarjassa!
Sitten aamukahvipöydässä äitini kehua retosteli
perhepiiriimme kuuluvia henkilöitä, kuinka he osaavat sitä, tätä ja tuota ja
heidän lapsensa ovat heiltä oppineet myös erinomaisiksi siinä, tässä ja tuossa.
Satuin tekemään sellaisen pahan virheen, josta terapeuttikin on minua varoittanut,
eli aloin kerjätä äidin hyväksyntää. Kysyin: ”Onko minussa jotain hyvää, josta
lapset olisivat voineet ottaa esimerkkiä? Sano vaikka yksi hyvä asia minusta.”
Ei löytänyt äiti yhtään hyvää asiaa minusta. Se oli aika nolo tilanne kaikille,
sillä perheeni odotti kuulevansa jotain. Läksin siitä sitten muina naisina
jatkamaan imurointia, salaa itkien, ja puoliso tuli kohta perässä halaamaan
minua, ei sanonut mitään. Kohta sen jälkeen tuli lapsikin halaamaan minua eikä
sanonut mitään.
Onhan se hölmöä lähes viisikymppisen akan itkeä, kun äiti ei
rakasta. Mutta kun se on se viisivuotias pikkutyttö, joka sai samaa kohtelua
aikoinaan, siellä akan sisällä. Sitä yritän lohduttaa ja parantaa, minä,
aikuinen Saretska. |
| Kultamitalisti Siiri |
Älä suutu, mutta on pakko sanoa: kamala akka, tuo äitisi! Mutta on pakko ajatella niin, että hän ei tajua mitä tekee sinun sielullesi ja on tehnyt koko sinun ikäsi.
VastaaPoistaÄiti-suhdetta minäkin vatvoin terapiassa, erilaisia ongelmia kuin sinun, mutta ikuisesti vaati äitini parempaa vaikka olin luokan priimus ja kirjoitin kuusi laudaturia ja suoritin kaksi akateemista loppututkintoa ja oli hyvä työ, no,eihän se riittänyt, joku serkun kummin kaima oli jotain hienoa tehnyt, voi pahus! Rauha hänen sielulleen. Minä sain rauhan vasta kun äitini kuoli, ikävä, mutta noin se meni.
Minun äitini ei ehkä osaa kannustaa ja kohottaa itsetuntoani muttei lytistäkään sitä. Ei arvostele tekemisiä mutten saa mitään palautettakaan. Ollaan vain olemassa. Ei rakkautta muttei vihaakaan.
VastaaPoistaSiksi kai minä haen sitä hyväksyntää taukoamatta nyt miehistä. Meitä haavoitettuja on monta.
Mutta ilo irti vaikka sydän märkänisi.
Voi näitä äitejä, kunpa tietäisivät mitä saavat aikaan kommenteillaan ja mitätöinneillään. Nousepa joskus tuolille ja kirahda oikein kunnolla äidillesi hänen aliarvioidessaan. Paha mieli ei kuulu yksin sinulle, joten "metsä vastatkoon mitä sinne huutaa". Voihan se olla, että äitisi kehuu sitten vuorostaan sinua ja perhettäsi muille.
VastaaPoistaOma äitini arvosti minua kunhan olin kasvanut omilleni ja aikuiseksi. Joskus mietin, arvostinko minä häntä, mutta olipa hän kuitenkin minun äitini. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän löydän itsestäni äitini piirteitä. Lapsiani ja lastenlapsiani varon kyllä aliarvioimasta edessä ja takana.
Pää pystyyn, ota ohjat omiin hanskoihisi!
Minä sain omalta äidiltäni sekä rakkautta, että arvostelua. Ja kuulin myös joskus samalla lailla, esimerkiksi että SISKON lapset kävivät häntä halaamssa, että mun lapset sanoo vaan moi, kun lähdetään...(toisaalta asuttiin niin kaukana, etteivät lapsista varsinkaan nuoremmat hälle niin läheisiksi tulleet)...ja toisaalta sisko oli välissä vuosia pitämättä äitiin mitään yhteyttä...ja minuunkaan.
VastaaPoistaYmmärrä noita sitten, mutta äiti on jo vuosia sitten kuollut ja anteeksi on pyydetty ja annettu ennen hänen kuolemaansa :)
Minä en ole koskaan ymmärtänyt äitiäni. Olihan hänellä toki vaikeutensa isäni kanssa, mutta silti en koskaan opiu ymmärtämään miksi hän on tahallaan ilkeä. Jos olet eri mieltä, esim. politiikasta, hän mitätöi kaikki edustamasi suunnan asiat. Lapseni eivät ole koskaan tehneet mitään oikein tai hyväksyttävästi. Silti minä oikein anelen hänen hyväksyntäänsä.(hyi hitto) Nuorempi tyttäreni katkaisi välit kokonaan kun Ada syntyi, eikä halua olla missään tekemisissä. Hän on sukumme ainoa, joka on uskaltanut tehdä mielensä mukaan. Joskus kyselen, pitääkö äitiä rakastaa vain sen takia että hän on äiti?Nytkin menen toiselle puolelle suomea häntä tapaamaan, enkä yhtään haluaisi. Miksiköhän toimin näin?
VastaaPoistaNo voi hyvät hyssykät, nyt veti sanattomaksi. Ei taida paljon auttaa, vaikka sanoo:
VastaaPoista- häntä pystyyn, kyllä se siitä. Kaiva pikku piru itsestäsi esiin ja ajattele, että onneksi sinulla pyyhkii paremmin kuin äidilläsi. Sinulla on hyvä puoliso, ihanat lapset, kaunis koti, oman näköinen piha, söpö Sulo, touhukas Tarmo...
Sari
Omalle äidilleni veljeni (10v minua vanhempi) on huomattavasti tärkeämpi. Veljelläni on erinäisiä elämänhallinnan ongelmia. Kun minä siten sain maisterin paperit kouraan, äitini oli huolissaan että "älä nyt sitten kerro veljelle ettei hänelle tule paha mieli"
VastaaPoistaNoh, en kerjää hyväksyntää ja uskallan olla "bitch" tarpeen vaatiessa. Mutta lapsiini kohdistuvaa arvostelua en siedä yhtään. Vain minä saan omia jälkeläisiäni arvostella :D
Ikävä lukea tämmöistä. Mutta kuule, en tiedä mikä lapsuus äidilläsi on ollut, mutta normaalisti tietyt asiat toistuvat.Oliko äidilläsi minkälainen lapsuus vai oliko mietteensä ehkä tasapainottoman mielen tulosta? Ei ole normaalia, ettei voisi sanoa mitään positiivista sinusta. Meillä kaikilla on erheemme, mutta myös lahjamme. Ei ole ihmistä, kellä ei olisi huonojen puolien kanssa lahjoja! Kun 'tuomio' tulee vanhemmilta, asia on tosi vittumainen. Mutta heidän tuomionsa ei tarkoita, että se olisi se tulessa palava totuus. Raukkamaista itkettää sinua. Muista, että olet enemmän. Älä usko kaikkea mitä raukkamaiset sinulle kertovat, usko itseesi. Vain ja ainoastaan sinä tiedät mitä olet ja mihin pystyt. Älä anna toisten määrätä sinulle lakeja, mitkä eivät sinulle kuulu. Tsemppiä!
VastaaPoistaAh, ja toinen asia, vaikka saattaa kuulostaa raa'alle: se tosi-asia, että hän on sinut synnyttänyt, ei anna oikeutta sinun nöyryyttämiseen. Jos alamme puhua siitä, mitä äidin tulisi tehdä ja miten tyttären toimia, niin se on mielestäni se äidin tehtävä olla esimerkki. Mitä olen lukenut, niin ei ole käynyt. Mutta sinun ei tarvitse seurata hänen tietään.Tsemppiä toistamiseen.
VastaaPoista