Saretskalle tuli eilen vuosia

Tämä on varmaan sitä huomiohuorausta, kun pitää omasta syntymäpäivästä postata blogissaan. No eipä se mittään, huorataan pois vain. Pidän nimittäin aivan mahdottomasti synttäreistä, toistenkin ja omista myös. On ihanaa, kun tulee aina vuosi ikää lisää, riemuitsen siitä. Nyt olen sitten virallisesti rouva nelkytseitsemän.

Odotan aina joka vuosi, että aikuistuisin ja kasvaisin myös sisäisesti, mutta se taitaa olla turha toivo. Ikävuosiin nähden henkinen kehitystasoni on surkea. Tässä jokin aika sitten löysin päästäni ensimmäiset harmaat hiukset, ja hetken aikaa tuntui silloin jotenkin aikuismaiselta, mutta sekin tunne meni hyvin nopeasti ohi.

Ehkä paras synttärilahjani oli, kun sain ikuistettua meidän pojat yhteiskuvaan. Kyllä se tuo Sulo alkaa pikkuhiljaa hyväksyä pikkuveljensä: noin sitä vaan ollaan jo nenät vastakkain! Ei ole muokattu kuva :)

Veljekset ♥

Venla oli tehnyt ihanan kortin oikein ajatuksen kanssa. Tuo kortin Saretska on kyllä kovin laiha, mutta villasukat ja yöhousut ovat ihan kuin alkuperäisellä. Ja tärkeät asiat ympärillä.

Venla leipoi pienen voileipäkakun ja minä ihan tosi pienen täytekakun, kahden munan. Emme olleet suunnitelleet mitään, joten teimme niistä tarpeista, mitä kaapista löytyi. Voileipäkakku on tonnikala-kasvistäytteinen, täytekakussa lakkaa ja banaania. Löysin vielä kaapista pussin mango-passionmoussejauhetta, ja siitä sai hyvän kakuntäytteen.

Sulosta on paljon mukavampi juoda kaikkialta muualta kuin omasta juomakupistaan. Eritoten kukkamaljakon vesi maistuu hyvältä. Joskus muutaman kerran on aamulla löytynyt pöydältä maljakko nurinniskoin kaatuneena, kun kukat on laitettu liian kapeasuiseen maljakkoon tai vesiraja on ollut liian matalalla, niin että kissaraukka on sitten joutunut kampeamaan sitä vaasia saadakseen juotavaa. Olenkin alkanut oppia sen verran, että laitan heti suosiolla kukat tarpeeksi leveään maljakkoon ja huolehdin, että se on jatkuvasti vettä täynnä. Tämä kuva on tämän aamun aamupalapöydästä. Niin ja ”ei sit kerrota mitään iskälle, eihän, hys-hys!” :D Mieheni nimittäin marmattaa minulle siitä, että kissa saa tepastella pöydillä. ”Se on ainoa asia, jonka minä haluan kieltää tuolta kissaltasi, ja sinä et voi kieltää sitä yhtäkään edes minun mieliksi!” Ei se ymmärrä, ettei kissalta voi mitään kieltää, höh!

Ruusut ja kieli sävy sävyyn