Tammistooria osa 2

Nyt menikin jo pari päivää tässä välissä, etten ehtinyt käydä koneella. Tuntuu, että Tammen-matkan kertomus on jo vanhanaikaista, höh. Mutta koska laitoin tuohon edelliseen päivitykseen "osa 1", niin on pakko tehdä osa 2 myös, eikö!

Kiitos muuten taas kommenteistanne, rakkaat immeiset! En ole nyt yksitellen vastannut vähän kiireenkin takia. Mutta kiitos tosiaan kaikille ja pistin korvan taakse tuon toiveen, että kertoisin jotain Ukrainassa ja Venäjällä olostani. Mutta, mutta... kun sekin tuntuu jo jotenkin "vanhanaikaiselta", mietin, että mikä siinä voisi ketään kiinnostaa. Olihan toki Murmanskissa joskus sellaisia sattumuksia, että voisi ollakin hauska kertoa niistä (nyt hytkyn täällä naurusta ja puistelen päätäni).

Tammelta on vielä pakko näyttää vähän kuvia. Varsinkin tämä kalansaaliimme, jonka saimme verkolla, oli hyvä. Tuo oli vain yllätys, että se Tarmo niin kauheasti pelkäsi veneessä oloa, eihän se viime kesänä ollut moksiskaan! Nyt on siis pakko käydä sen kanssa veneilemässä paljon kesän aikana, sillä mitäs siitä sitten tulisi, kun sorsanmetsästys alkaa elokuussa, jos se vain vapisisi ja itkisi koko ajan (äitin pikku raukka!).

Saimme verkosta lahnoja, ahvenia, säynävän, Sulolle hauen.
Vielä eilen söimme uunilahnaa.

Kyllä sitä muuten säästäisi ruokamenoissa kummasti, jos asuisi kalavesien ääressä. Nytkin söimme kalaa monta päivää. Mutta kun täältä lähtee 130 km:n päähän sitä kalastusta tekemään, niin ei se enää leiville lyö.

Tammen kammarin seinällä nököttää tällainen täytetty lintu, sukuni ja syntymämaakuntani nimikkolintu ;-) Ei edes mieheni tiedä, miten hirveän vanha se on, sillä kyseinen otushan on ollut rauhoitettu jo ties kuinka kauan.

Siellä Tammella on aina jotain projektia tehtävänä, eihän tuollainen(kaan) paikka muuten kunnossa pysy. Minun kuvioissaolon aikana on ainakin uusittu pitkospuut, saunan terassi, laitettu uusi kiuas, uusi huussi, korjattu tuvan katto... Polttopuita ja sen sellaista pitää tehdä jatkuvasti. Taas näyttää olevan yksi homma tulossa, kun tuvan rappuset meinaavat lahota.

Nämä pitää laittaa ennen kuin joku särkee itsensä.

Nyt tällä kertaa laiteltiin niitä puita liiteriin ja minä vähän siivosin, joten kämppä on taas seuraaville vieraille siisti ja mukava tulla. Täytyy tässä kesemmällä mennä matonpesuun ja sen sellaista.

Tammitarinaa osa 1

Hyvää pääsiäistä kaikille! Христос воскрес! Tuo venäjänkielinen lause on suomeksi "Kristus nousi kuolleista!" Vaikka en oikeastaan uskovainen ole, ortodoksinen usko tuntuu läheiseltä. Venäjällä ja Ukrainassa asuessani minulle oli tosi rauhoittavaa käydä siellä jumalanpalveluksissa. Oikeasti tuntui, että pääsi kosketukseen Taivaan Isän kanssa. No mutta, minunhan piti kertoa Tammen-matkastamme!

Emmehän yhtään innoissamme, emme?

Tässä on se polun alkukohta, josta lähdetään suuntaamaan Tammelle. Sitten pari kilometriä polkua ja pitkospuita ja perilllä ollaan!

Nämä siellä meuhasivat, kun perille päästiin.

Eka päivänä ei ihmeitä työhommia aloiteltu. Käytiin laskemassa verkko, ja Tarmoa pelotti ihan kauheasti olla veneessä. Kiivettiin saunan katolle bongaamaan.

Saunan katolta näkymä. Jokin ihme varjo tässä kuvassa
mukana, jokin tahra.

Lauantaipäivä menikin enimmiltään työntouhussa. Talkoolaiset olivat tehneet ison kasan polttopuita kevättalvella, nyt ne piti laittaa liiteriin,

Näyttää, että tässähän on iso urakka! No niin onkin,
mutta..

Syytämällähän ne  puut liiteriin menevät! Huh.

Siellä oli jokin hiirikin puupinon pohjilla.

Herkkuja mielen iloksi

Eilen taas lievästi vihasin itseäni, kun katsoin peilistä: karsea läski. Lihon aina, kun olen masennuskaudessa, ja kun se tällä kertaa kesti kuukausia, tulos ei näytä kovin ihanalta. Siksipä rupesinkin leipomaan taas vaihteeksi, eli paistelin pääsiäiseksi rahkapiirakkaa ja muuta pullaa. Kyllä se siitä iloksi taas muuttuu, kun saa nami-nami-piirakkaa, lurps!

Tänään sitten siivoillaan ja huomenna lähdemme sinne Tammi-Suvannolle (Tammi-Suvanto on kämpän nimi, puhutaan vain Tammesta). Lapsilla on iskäpääsiäinen, joten lähdemme retkelle kolmistaan, mieheni, minä ja Tarmo. Tytär lupasi käydä Suloa hoitamassa, en nyt halua sitä rahdata Tammelle mukana. Vaikka on sielläkin metsästyskämpällä Sulon hiekkalaatikko! Kai jotkut ukot ovat sitä joskus vähän ihmetelleet siellä, hehe.

Meilläpä kukkii jo omenapuu! Tosin sisällä maljakossa, mutta kuitenkin. Oli ihan hyvä idea ottaa leikkuun yhteydessä sisälle noita oksia.

Kevät saa...

Paras rahkapiirakka ever!

Niin, paras rahkapiirakka tulee minun mielestäni oikeaan pullapohjaan leivottuna. Pullataikinassa paljon voita ja kardemummaa. Täyte minulla on myös hyvin perinteinen, eli pellilliseen piirakkaa tulee  seuraavanlainen täyteseos:

500 g rahkaa (4,3 %)

2 kanamunaa

1 dl kermaa

n. 1 dl sokeria

1 sitruunan mehu

reilu 1 rkl vaniljasokeria

reilu 1 dl rusinoita

Olin viime pyhänä varannut virpojia varten monta pientä pussukkaa, joihin kuhunkin laitoin aina yhden isomman suklaamunan ja muutaman pienen. Kaikki pussukat eivät menneet, joten laitoin sitten nuo ylijääneet nätisti tarjolle itsellemme.

Munaisaa ja maistuvaa sekä aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Niin, ja vielä laitan tähän sellaisen hyvän mielen kappaleen, joka tullut viime aikoina ihan lempibiisikseni. Tosi harvoin minulle tulee uusia suosikkilauluja, mutta tämä on niin kiva!

Ihanaa kasvispiirakkaa

Elämä voittaa. Olen vähän kasvatellut taimia ja laittanut erinäisiä siemeniä itämään. Oikein ilahduin tänä aamuna, kun huomasin olevani innostunut tuollaisesta: jos haluaa kasvattaa jotain uutta, niin sehän on tulevaisuuteen katsomisen merkki, eikö? Ruokapiirin tilauksenkin tein sitä silmälläpitäen, että mitä perunalajikkeita laitetaan pottumaahan. Olen iloinen itsestäni, pitkästä aikaan. "Rouva on tullut kuorestaan ulos", totesi puoliso.

Nyt laitan tähän sen maukkaan kasvispiiraan ohjeen, josta mainitsin aiemmin. Tästä pitävät muutkin kuin kasvissyöjät, voin luvata sen. Meillä tuo Venlukainen ei syö lihaa, joten yritän aina keksiä jotain hyviä kasvisruokia, jotka kelpaavat kaikille. Tämä ohje on alunperin Hellapoliisilta, olen vähän muunnellut sitä oman perheeni makuun.

Välimeren kasvispiirakka

Pohja:
125 g voita
2,5 dl jauhoja (kokojyvä- ja tavallisia vehnäjäuhoja)
ripaus suolaa
pari rkl vettä

Nypi jauhot, voi ja suola murumaiseksi seokseksi, lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä piirasvuoan (Ø n. 28 cm,) pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun pilkot täytteen ainekset.

Täyte:
salaattijuustokuutioita
kirsikkatomaatteja puolitettuna
aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
oliiveja puolitettuna
juustoraastetta (mielellään voimakkaan makuista, esim. Emmental puna- tai mustaleima)
reilusti tuoretta basilikaa silputtuna
3 dl kermaa
3 munaa
ripaus suolaa
(ripaus mustapippuria myllystä)

Ripottele piiraspohjalle salaattijuustokuutioita, tomaatit, oliivit, basilika, juustoraaste ja pyöräytä pippurimyllystä vähän mustapippuria päälle. Sekoita kerma, munat ja suola keskenään ja kaada vuokaan. Paista 200°C n. ½ tuntia.
Meillä eivät kaikki oikein välitä oliiveista, joten jätin ne viime kerralla laittamatta, mutta minusta ne kyllä kuuluvat tähän piiraaseen makua antamaan.

Ennen  paistamista

Valmis piiras, nam.

Kerrankin helpohko haaste, minäkin osaan tämän!

 Kerro keneltä sait haasteen 

Sain haasteen Rantakasvilta, Lämmin kiitos! J

Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi

Eka kuvassa on Suomen murteiden sanakirja, koska meinasin blogistani sellaista kieli- ja murreasioita humoristisesti käsittelevää enkä tällaista angstaus-itsesääliblogia. Hohhoijaa.

 3. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Okra! Eli Venla, Elina ja Sesse, tulkaa mukaan!

YLEISTÄ:

Milloin perustit blogisi?

Maaliskuussa 2012

Mistä blogisi nimi tulee?

Vkusnaja soppa oli alkuperäinen nimi, se on sellainen sanaleikki… :D Tämä Tarpeeton ihminen tulee venäläisestä kirjallisuudesta ja siitä, koska minä olen tarpeeton ihminen.

Mikä on nimimerkkisi tarina?

Kun laitoin aikoinaan deittipalstalle ilmoitusta (sinne, missä tapasin nyk. puolisoni), oli Sarista ilmeisin muunnos eli Sartsa jo varattu, joten piti keksiä jokin muu. Tämä oli sellainen sopivan slaavilainen min makuun J

ARKISTO:

Näytä jokin vanhoista bannereistasi.

Tuo on ainut ennen tätä nykyistä. Siinä on tärkeitä asioita elämästäni, kuten Sulo, Sulo, Sulo.... ja Puškin!

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.

Tuohon edelliseen, eli Onnenhetki-postaukseen saamani kaikki kommentit olivat ihania ja saivat minut hymyilemään.

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta.

Täh?! No, minäpä kahtelen jottain:

 

Venlan kanssa Lutakko liekeissä -festarille lähdössä 2012.

Sulon kaa joulusiivojen lomassa lepäämässä 2012.

Pori Jazz 2013, kesän kohokohta.

Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.

En ole erityisen ylpeä mistään postauksesta, ennemminkin tulee häpeän tunne niitä lukiessa.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin.

Onnenhetki

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.

Suvanto

SEKALAISET:

Oletko tehnyt teemaviikkoa?

Ei ole tullut mieleen, kai tuota voisi joskus kokeilla. Oiskoon vaikka Masennus-teemaviikko, sitten Ahdistus-teemaviikko, sitten vaikka V***tus-teemaviikko... Kuulostaa hauskalta!

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?

Hihii, ei tosiaankaan! Tuli kyllä heti mieleen, että Sulo J

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?

En ole ollut, mutta tytär on. Lasketaanko, jos tulee samasta perheestä?

TILASTOT:

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

 22 138

Lukijamääräsi tällä hetkellä?

 29

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?

 22

LUKULUETTELO:

Blogi, jonka postauksia odotat eniten.

Odotan kyllä kaikkia postauksia innokkaasti, ne ovat minulle ikkuna maailmaan ja sosiaalinen elämäni :D Tietenkin hyökkään heti ensimmäisenä lukemaan Venlan ajatuksia Univelkapuuron porinasta,  Sessellä on aina lämminhenkiset postaukset ja söötit kuvat  Ilo eläässä sekä  Elinalla Kutsumattomassa vieraassaan syvää viisautta, jota jaan ääneen lukien usein perheellekin.

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.

 Ensimmäinen Akka nupajaa, viimeinen Öööööö

Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi

Emmin blogi Huonot päiväsi

KUVIA:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.

Melko summassa valkkasin nämä. Näistä tulee mukava mieli.

Tämän hommaan, jos voitan paljon rahaa.

Hihii, vauva-Sulo!

Hihii2, vauva-Tarmo!

Näin tuli vastailtua haasteeseen ja haaste edelleen siis Venlukaiselle, Sesselle ja Elinalle! Mukavaa sadepäivää!

Onnenhetki

Vaikka onkin alavireistä ollut tämä elämänmenoni viime aikoina, mukaan sattuu aina silloin tällöin ihania kohokohtiakin. Minun kohdallani elämän kohokohta on hyvin usein nimeltään Sulo J Kun nyt eilen vielä sattui kameramies, siis -tyttö, ikuistamaan tuota ihanaa tilannetta, laitan kuvatukset tänne, hihii! Tässä sitä on oikeaa rakkautta (yksipuolista tosin, mutta väliä hällä)! ;D

Niin muuten, Sulo ei ole mikään sylikissa vaan erittäin itsenäinen herra, joten ei ole mitään tuiki tavallista herkkua tämä, että se äidin palvelijan kainalossa viihtyisi.

Kissan palvelijan palkkapäivä :-)

Mikäpä tässä kellotellessa.

Kaikki nyt tulivat siihen minua pussailemaan
ja kuvailemaan!

Laitoin nyt tänä huomattavan iloisena aamuna jo Rantakasvin siemennäkkärin uuniin paistumaan. Se on oikeasti tosi hyvää! Leivoin myös oikein maukasta kasvispiirasta tässä päivänä eräänä, laitan sen ohjeen tänne, kunhan jaksan ja ehdin. Kohta on tästä taas suunnattava keskussairaalalle.

Näin unta

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne!Ette voi kuvitella, miten paljon ne merkitsevät minulle. Tässä kun välillä tuntuu, ettei tiedä, onko oikeastaan olemassakaan, niin kommenttinne saavat tuntemaan, että olen ihan totta elossa! Jos joku lukee kirjoituksiani, niin minä siis olen kirjoittanut, eli koska kirjoitan, niin elän! Kiitos siitä teille.

Kävimme toissailtana katsomassa mieheni kanssa dokumenttielokuvan Näin unta elämästä. Oli rankka kokemus. En ollut ajatellut, että se ihan niin koville ottaisi. Itkin siellä elokuvissa jo, ja kotiin päästyämme volisin ääneen, oli niin kauhea tuska ja suru sydämessä, mikä piti purkaa kyyneliin. Elokuvassa itsemurhan tehneen läheiset ja itse itsemurhaa yrittäneet kertoivat tapahtuneesta, syistä ja seurauksista. Kymmenen vuotta sitten minun siihen astisen elämäni läheisin ihminen riisti hengen itseltään, joten osasin niin hyvin kuvitella noiden elokuvan ihmisten tunteet. Olisi hirveästi tehnyt mieli lohduttaa heitä jotenkin, elin niin mukana heidän tarinoissaan.

 Eniten dokumentissa minuun kolahti masennusta sairastavan tytön kertomus itsemurhayrityksestään. Hän oli pakannut pieneen matkalaukkuun kaikkein tärkeimmät tavaransa ja mennyt syrjäiseen puistonkolkkaan, jossa oli syönyt (”rouskuttanut”) kaikki lääkkeensä viinin kera. Kun tajunta oli jo hämärtynyt, hän oli laittanut jo sulkemansa puhelimen takaisin päälle ja soittanut poikaystävälleen.  Poikaystävä oli kuullut puhelimessa, miten tytön puhe oli jo puuroutunutta ja epäselvää. Poikaystävä yritti epätoivoisesti tiukata, missä tyttö on, jotta voisi tulla hakemaan hänet pois ja pelastaa, mutta tyttö oli sanonut, että ei kerro. Sitten hänelle oli kuitenkin tullut kirkas hetki, kun oli kuullut puhelimessa, miten poikaystävä murtui täysin epätoivossaan. Tyttö oli ajatellut, että ei kenelläkään saa olla noin paha olla ja kertoi viimeisillä voimillaan pojalle olinpaikkansa. Tyttö saatiin pelastettua. Nyt hän on toipunut masennuksesta ja sanoi ensimmäistä kertaa nauttivansa keväästä! Näkevänsä ensimmäistä kertaa uudet, puhkeavat kukkaset ja kuulevansa lintujen laulun. Tuokin tyttö muuten sanoi, että hänen masennuksensa syveni itsemurhapisteeseen sen takia, koska hän koki olevansa hyödytön ja taakkana läheisille ja yhteiskunnalle, kun ei sairautensa vuoksi kyennyt työhön!

Ei varmasti kukaan, joka päätyy itsemurhaan, halua tehdä sillä pahaa toisille. Siinä vaiheessa, kun oman hengen riistäminen on mielessä, ihmisellä on niin paha olla, ettei hän näe enää muita ihmisiä. Hän haluaa vain pahan olon ja tuskan ja epätoivon pois. Hänestä  tuntuu, että kanssaihmisten elämä vain helpottuu, jos hän poistuu tästä maailmasta. Hän ajattelee olevansa vain taakkana muille eikä näe, että joku voisi surra hänen kuolemaansa ja kaivata häntä. On aivan hirveän julmaa, että itsemurhan tehnyttä syytetään vielä kuoleman jälkeen siitä, että mitä meni tekemään läheisille. Eihän hän läheisille sitä tehnyt vaan itselleen. Mutta juuri noita kommentteja itsemurhan uhrin läheiset joutuvat kuulemaan – rankkaa kaiken surun ja itsesyytösten päälle.

Minunkin elämäni jakautuu kahteen jaksoon samoin kuin dokumentin ihmiset kertoivat: on elämä ennen siskoni kuolemaa ja elämä siskon kuoleman jälkeen. Koko maailmankuvani ja käsitykset asioista muuttuivat tuossa käännekohdassa täysin. Kun kuvaillaan, että jokin on ”tajunnan räjäyttävää”, niin minulle siskon kuolema itsemurhan kautta oli sellainen räjäytys. Monet aikaisemmin hyvinkin tärkeät asiat menettivät merkityksensä. Myös turvallisuudentunne hävisi silloin elämästäni. Huomasin, että ohhoh, on se totta, että aivan mitä tahansa voi tapahtua, kukaan ei ole välttämättä turvassa miltään. Alkuajat oli aivan pakko nukkua (siis valvoa) samassa sängyssä lasten kanssa, jotta saatoin koko ajan tarkkailla, ettei vain jompi kumpi tai kumpikin  lakkaa yht’äkkiä hengittämästä. Oli tunne, että kuolema voi iskeä heihinkin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Itsemurhan tehneen läheisille jää syyllisyys. Kuitenkaan tuolle teolle ei enää mitään mahda, sitä ei saa pois, vaikka kuinka yrittäisi jumalan kanssa neuvotella. Eikä sitä olisi pystynyt estämään, vaikka olisi 247 ollut vahtimassa vieressä.  Omalta kohdaltani olen vuosia pohdittuani päätynyt siihen tulokseen, että kyllä, olen valitettavasti osittain syyllinen siskon itsemurhaan. Tässä ei ole kyse itsensä syyllistämisestä, on vain todettava karu totuus. Olin pienestä pitäen siskon hoidettavana ja huolehdittavana ja turvauduin häneen aina hädän hetkellä  aikuisenakin, aina. Olin vain aina sellainen minä-minä-minä, enkä kysellyt siskon vointia varmaan koskaan. Luulin, että hänellä menee hienosti. Ihmettelin toki, miten hän jaksaa ja ehtii hoitaa kaiken, mutta en kysynyt koskaan, että jaksaako hän kaiken tuon oikeasti ja todella. Pidin häntä jonain superwomanina.  En nähnyt mitään masennuksen merkkejäkään, oli varmaan itselläni aina tikku juuri sormessa tmv., mistä piti itkeä isosiskolle. Jos en olisi ollut niin sokea ja itsekäs, olisin ainakin voinut yrittää auttaa.

Tuo elokuvareissu ravisteli minut jotenkin eloon. Olen ollut aika masennuksen syövereissä ja puuduksissa niin, etten ole esimerkiksi nähnyt lainkaan unia pitkiin aikoihin. Viime yönä näin unta!: Olin Murmanskissa Venlan kanssa, en muista oliko perheestä muitakin. Olimme satamassa, joka tosin oli jonkin kanavan varressa eikä näyttänyt yhtään oikealta Murmanskin satamalta. Mutta siis Murmanskissa olimme ja nousemassa pienen jokilaivan kyytiin. Satamassa tapasimme Ville Haapasalon ja Vesa-Matti Loirin! Vesku näytti hirmuisen nuorelta ja hoikalta ja Ville oli samanlainen kauhea turake kuin tosielämässäkin. Ville kyseli minulta, että onkohan tuossa vedessä minkä verran becquerelleja ja minä olin aivan nolona, koska en tiennyt nykytilanteesta mitään ja selittelin jotain kahdenkymmenen vuoden takaisista jutuista. Juttelin myös Veskun kanssa ja olin kauhean ylpeä itsestäni, kun uskalsin hänen kanssaan jutella! Muistan siinä unessa Venlalle sanoneeni, että kuulitko, kun juttelin Vesku Loirin kanssa! Olemme nimittäin tosielämässä monet kerrat perheen kanssa nauraneet, että mitähän tapahtuisi, jos pääsisin joskus Loirin juttusille. Että luultavasti en saisi sanaa suustani vaan töllöttäisin vain silmät pyöreinä tai pyörtyä kemahtaisin. Mutta siinä unessa olin siis tosi reipas! J

Sitten vielä tosielämän mukava tapaus:  fasaanit tulivat ruokailemaan pihaamme. Tarmo meni ihan sekaisin ja oli Sulokin tohkeissaan, kun porukalla vahtivat niitä ikkunasta. Vähän huonosti näkyy noissa kuvissa ne linnut, kun on niin likainen lasi, mutta jotenkin ainakin, koettakaa saada selvää. J

Sulo ja Tarmo kyttäävät paisteja.

Komea poitsufasaani ja harmaampi naaras