Mummin kissantylleröt

Kävimme eilen Venlan luona Tampereella. Olikin aivan hirveä ikävä Venlaa, kun emme olleet nähneet toisiamme viimeksi kuin elokuussa siellä kummipojan häissä. Ja kaikeksi ihanuudeksi veljeni tytär Noora Joensuusta oli siellä serkun luona kylässä: hän on melkein kuin oma tytär minulle. Voi että oli ihan paras päivä! Joskus sitä saa olla onnensa kukkuloilla, vaikka ulkopuolisesta ehkä näyttäisi, että mitä ihmettä tuossa nyt on: yksi pikku retki Nääsvilleen vain.

Tarmo on aina innoissaan, lähdettiinpä ihan mihin vain. Aina se töröttää tuossa penkkien välissä, mikä ei tietenkään ole turvallista eikä millään muotoa sallittavaa, tiedän.

"Hieman ärsyttävää, kun sä aina sojotat sen kameras kanssa siinä."

Kävimme menomatkalla Pirkanmaan parhaassa leipomossa hakemassa tuliaisleivoksia.

Tv:stä tuttu leipomo Cafe Herkkuhetki Orivedellä.

Erilaiset namit leivokset jaoimme keskenämme niin, että kaikki saivat
maistaa kaikkea :)

Tyttöset. Siiri ryhtyi hetimmiten perunateatteriin
isosiskon avuksi. Kuvakulmani on jostain kumman syystä
lattianrajasta :D

Mutta siis apua, ne pikkukissat ovat aivan ihania! Voi itku, sydämeni halkesi onnesta ja rakkaudesta, kun ne mirrit näin J! Mikä ihaninta, koko konkkaronkka tulee tänne ”mummolaan” syyslomalla. Mutta se hieman mietityttää, mitä Sulo mahtaa tuumata, se kun otti silloinkin hatkat, kun Tarmo tuli meille. Mutta kyllä Sulon täytyy totutella sukulaisiinsa, ei voi olla niin itsekäs aina, ettei hyväksy ketään muuta.

Tarmo-raukka oli hirmu hämillään pienistä kissoista. Sitä pelotti ja jännitti hirveästi, mutta samalla se oli kiinnostunut ja utelias. Kyllä Tarmosta ja Läjästä ja Luciferista tulee kavereita varmasti, kun saavat vähän enemmän yhteistä aikaa.  

"MIKÄ tuo on?!" Tarmo on juuri tullut ovesta sisään. Pikkumirrit
näkevät tässä koiran ensimmäistä kertaa elämässään.

Aika jännittävää ja pelottavaakin puolin ja toisin.

Eihän yhtään söpöjä, eihän? Kullat ♥

Lepotauko

"Onko pakko kuvata koko ajan, menisit hitsiin nyt jo siitä"

Joten syyslomaa odotellessa tässä. Vaikka palkka työssäni onkin tosi minimaalinen eikä se ole kiva asia, on ihanaa, kun toimisto on kiinni silloin, kun koululaisetkin lomailevat. Saan viettää lomaviikon nuorteni ja eläinten kanssa, jee! Ja muuten, se Läjän nimi ei tarkoita mitään sellaista läjää, mikä ehkä mieleen juolahtaa, vaan se on erään punkbändin johtohahmon taiteilijanimi. Että sieltä se juonensa juurtaa, hyvä nimi ♥ J

Ihanuutta irti sieltä, mistä sitä vain saa

Kävimme eilen rakkaani kanssa elokuvissa. Tuo reissu Jyväskylään oli meidän laatuaikaamme ja typistetty versio siitä, mitä olimme suunnitelleet. Nimittäin rahat, joita olimme säästäneet Tallinnan-matkaan joskus tulevassa syyskuussa, menivät sattuneista syistä muihin tarkoituksiin       (= epäonnistunut autoremontti). 

Kahdenkeskinen ilta puolison kanssa oli ihana, vaikka elokuva suoraan sanottuna oli ihan p***stä. Odotin jotain samaa tasoa kuin Tie pohjoiseen -elokuva on, mutta tämän Elämältä kaiken sain -elokuvan juoni ja näyttelijäsuoritukset, paitsi Vesa-Matti Loiri ja Peter Franzén, olivat todella surkeita, ohuita, kevyitä, mielikuvituksettomia, teennäisiä jne. Jos olisin katsonut elokuvaa kotona telkkarista, olisin melko alkuvaiheissa kääntänyt kanavaa. Sitä koko elokuvan ajan ikään kuin odotti, että koskahan tämä oikein alkaa tämän prologin jälkeen, mutta ei se sitten koskaan alkanutkaan. Sanoin miehelleni, että tuollaisen käsikirjoituksen olisi keksinyt vaikka kuka tahansa alakoululainen ainekirjoitustunnilla. Hohhoijaa, ei kannata mennä katsomaan, vaikka olisi tällainen Veskun tosifani kuin minä. Ei koko elokuva sentään kanna vain yhden tai kahden näyttelijän roolitöitten varassa.

Autosta nyt sen verran, että emme vieneet sitä enää Auto-Palelle, koska kun mieheni soitti sinne, he eivät suostuneet siihen, että emme maksa sinne enää mitään. Että silleen. Nyt sitten ihmettelen, että mitä hitsiä: ihanan kaunis ja kimaltava pikkuautoni seisoo tuossa pihassa, mutta sitä ei voi käyttää.

Sitten muutamia ihania asioita, koska tänään on sellainen fiilis, että haluan kertoa ihania asioita: Tarmo on taas jälleen kerran maailman onnellisin koira, koska 20.8. alkoi irtipitoaika ja vesilinnunmetsästys. Voi sitä onnea, sekä koiran että miehen, kun pääsivät Heinä-Suvannolle sorsanmehtuuta aloittamaan! Arto ottaa aina muutaman kesälomapäivän sorsanaloitukseen, ja itsellenikin tulee hyvä mieli, kun näen, miten toinen on niin onnellinen. Tuolta aloitusreissulta saalis oli kaksi heinäriä. Ne on nyt siivottu ja pakastettu sitä hetkeä varten, kun saan koko perheeni saman pöydän ääreen. Meidän kasvissyöjätytötkin  syövät itsepyydystettyä riistaa, koska se on elänyt villinä ja vapaana.

Tarmo laskee lintuja Heinä-Suvannolla 20.8.2015.

Leivoinkin tänään pitkästä aikaa, kun eilen sain jo siivottua ja oli nyt kerrankin aikaa. Pihapuskista vattuja, musta- ja punaherukoita ja siinäpä se. Nam. Niin, ja täytteessä on vaniljatuorejuustoa + kananmuna + hieman sokeria. Pohja on tehty täysjyvävehnäjauhoista, siksi väri näyttää tummalta, ei ole palanut :D.

Onnenhetki

Vaikka onkin alavireistä ollut tämä elämänmenoni viime aikoina, mukaan sattuu aina silloin tällöin ihania kohokohtiakin. Minun kohdallani elämän kohokohta on hyvin usein nimeltään Sulo J Kun nyt eilen vielä sattui kameramies, siis -tyttö, ikuistamaan tuota ihanaa tilannetta, laitan kuvatukset tänne, hihii! Tässä sitä on oikeaa rakkautta (yksipuolista tosin, mutta väliä hällä)! ;D

Niin muuten, Sulo ei ole mikään sylikissa vaan erittäin itsenäinen herra, joten ei ole mitään tuiki tavallista herkkua tämä, että se äidin palvelijan kainalossa viihtyisi.

Kissan palvelijan palkkapäivä :-)

Mikäpä tässä kellotellessa.

Kaikki nyt tulivat siihen minua pussailemaan
ja kuvailemaan!

Laitoin nyt tänä huomattavan iloisena aamuna jo Rantakasvin siemennäkkärin uuniin paistumaan. Se on oikeasti tosi hyvää! Leivoin myös oikein maukasta kasvispiirasta tässä päivänä eräänä, laitan sen ohjeen tänne, kunhan jaksan ja ehdin. Kohta on tästä taas suunnattava keskussairaalalle.

Rakkautta, rakkautta vain

Oikeata rakkautta on. Siis sitä romanttistakin.  Se on ihmeellinen asia huomata näinkin ”kypsässä” iässä. Lainausmerkit siksi, koska kaikki minut tuntevat tietävät, että kypsäähän minusta ei saa tekemälläkään.  Vaikka  joskus silloin tällöin kypsähdänkin tähän hullujenhuoneeseen. Ja  tosiaan rakastankin tätä sekalaista seurakuntaa ihan täysillä.

No mutta siitä rakastamisesta. En ole mielestäni ollut ihan kaikkein ihanin puoliso tämän työttömyyteni aikana. Hermot kireenä ja silleen. Itsetunto männynnä. Mutta tiedättekö, mitä rakas aviomieheni alkoi minulle puhua eilen: ”Nyt kun sinulla on tuota aikaa, käyttäisit sen siihen mikä sinua OIKEASTI kiinnostaa. Väittele tohtoriksi. Kyllä myö jotenkin aina selvitään.” Ohhoh. Siis puolisoni todella yhä vielä uskoo kykyihini ja taitoihini. Se varmaan todellakin rakastaa minua.

Kuvituksena käytän tuon keskustelun aikana räpsimiäni kuvia. Pihallammehan näyttää ihan mukavalta, kun sen oikein oivaltaa. Kirsikkakuvaan ei pystynyt laittamaan kuvatekstiä, koska tämä nyt jotenkin reistailee taas tämä bloggeri.

Rakas kotipiha

Tyrnissä vitamiinipommit kypsyvät.