7.6.2015

Tuulisena päivänä

Eräs ihana blogisti, tai ei eräs vaan nimenomaan Sanna, kyseli kuulumisiani sähköpostitse ja havahduin toden teolla tähän kirjoittamattomuuteeni. Ja mitä kauemmin taukoa kirjoittamisesta pitää sitä vaikeampi on ryhtyä tuumasta toimeen ja päivittää blogia. Tuntuu, että mitäpä nämä tavalliset asiat ketään kiinnostaisivat, pitäisi olla jotain oikeaakin asiaa. Oikeaakin asiaa mielessä joskus harvakseltaan pyörii, mutta eihän sitä sillä hetkellä ulos saa saati blogiin kirjatuksi. No mutta, täällä sitä vain vielä elossa keikutaan joidenkin harvojen iloksi ja toisten mieliharmiksi.

Asiat tässä huushollissa ovat jotakuinkin entisessä mallissa. Talokauppoja ei ole tehty suuntaan eikä toiseen, vaikka rahavarat eivät todellakaan riitä tämän talon ylläpitoon. Tämä jumiutunut tilanne ei ole pelkän saamattomuutemme syytä, vaan siihen on useitakin käytännön sanelemia perusteita. Parisuhde ei ainakaan suorastaan kukoista siitä, että näemme miehen kanssa korkeintaan parina päivänä viikossa ja yleensä Artolla on vapaapäivä silloin, kun minulla työpäivä. Olen huomannut, että mitä vähemmän näemme toisiamme sitä ärhäkämpi minä olen. Outoa. En tiedä, tuleeko tästä avioliitosta mitään, jos etäsuhdetta jatkuu vuosikaudet. Välillä tuntuu, että olemme lopun alussa. Yhteistä parisuhdeaikaa ei ole koskaan, missään emme käy kahden eikä olisi mahiksiakaan. Ei rakkaus ole mihinkään hävinnyt, mutta usein tuntuu, että voimat ovat.


Nyt jatkan kirjoittamista tähän blogiini useammin, lupaan sen tässä itselleni. Oikeasti sinä Sanna, joka kyselit kuulumisia, olet jotain ihmeellistä. Olen varmaan narsisti tai sen tapainen, kun olen vain itseeni käpertyneenä ollut täällä poterossani eikä ole tullut edes mieleenikään, että joku oikea ihminen blogien takana edes muistaisi olemassaoloani. Olen nyt taas pitkästä aikaa käynyt kurkkimassa teidän blogejanne, ihanaa, että olette täällä, kiitos!

Viimeaikaisia kohokohtia:

Olimme Veskun ja Jyväskylä Sinfonian konsertissa 9.5.
Kävin ojentamassa taiteilijalle ruusun ja konsertin
 jälkeen pääsimme sattumalta juttusillekin <3!

Venla osaa olla niin edustavasti, päinvastoin
kuin minä.

Siiri päätti alakoulun huipputokariin: lukuaineitten
keskiarvo 9,9. Vähän olen ylpeä äiti.
Kauhein tapaus puolestaan viime ajoilta on se, kun kyykäärme pisti Tarmoa kuonoon nyt viime torstaina. Melkein menetimme koiramme, mutta onneksi vastaseerumi ja tiputus auttoivat ja Tarmo selvisi, vaikkakin nipin napin. Rakas.

Tässä Tarmo juuri eläinsairaalasta kotiin päästyään.
Tassussa vielä kanyyli paikallaan, jos olisi tarvinnut
uudestaan lähteä nesteytykseen. Kuonokin vielä
hieman turvoksissa muttei paljon.

21 kommenttia:

  1. Jopas! En meinannut silmiäni uskoa, kun näin päivityslistallani sinun blogisi.

    Kyllä se kahden asuminen on hankalaa. Tosin itse asuin Britanniassakin pari vuotta ja kävin kuukauden välein vain kotona, mutta ehkä me ollaan niin erilainen pariskunta. Meille se teki vaan hyvää.

    Voi Tarmo-parkaa, onneksi on jo toipumaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis kahden asunnon asuminen...

      Poista
    2. Ihana Rantakasvi, pitkästä aikaa <3!

      Niin, hankalaa tuntuu olevan se, että minä totun niin himputin hyvin olemaan itsekseni! Kun on hankaluuksia, turvaudun omaan apuun. Arto sanoo, että kun hän tulee kotiin, tuntuu kuin hän tunkeutuisi minun reviirilleni. Joup, olen vain niin hirveä ihminen luultavasti, että parempi olisi pysytellä hyvin kaukana kaikista muista.

      Poista
    3. Noinhan se helposti menee, kun toinen tulee käymään. Et sinä mikään hirveä ole, pöh. Anna Arton tuntea itsensä tarpeelliseksi kun tulee kotiin käymään. Se on hänenkin kotinsa, muista :)

      Poista
    4. Ihana sinä <3 :) Yritän muistaa... Ja arvaa mitä: Arto sanoo minulle aivan juuri samaa .D

      Poista
  2. Ihanaa, Saretska on herännyt eloon ja kertonut kuulumisiaan!!!! :-)
    Olen todella kaivannut Sinua.

    Kyllä kai se välimatka tuo väistämättä ne omat kuvionsa avioliittoon. Eikä se ole varmaan pelkästä rakastamisesta kiinni, vaan ihan myös siitä, että kerrankin pakon edessä joutuu ottamaan etäisyyttä, mikä ei olisi tähän mennessä ollut koskaan mahdollista. Tuossa vaiheessa olettaisin sen olevan taas helpompaa ärsyyntyä toisen pienimmistäkin "vioista" (siis suuntaan ja toiseen), jotka tulevat ehkä entistä enemmän ilmi. Kumpikin on jossain vaiheessa tottunut elämään elämää omaan tyyliinsä, joten ei kai se ole ihme jos sitten yhteisinä aikoina kolisee.
    Tosiaan, molemmilla on yhtäkkiä omat reviirinsä.

    Oma terapeuttini sanoi aikoinaan, että hän neuvoo aina ihmisiä olematta tekemään isoja päätöksiä elämän taitekohdissa. Siis jos on jo yksi taitekohta, niin ettei siinä vaiheessa sitten lähdetä vielä tekemään päätöstä erosta, irtisanoutumisesta jne...

    Luojan kiitos Tarmolla on asiat ok. Tuossa kuvassa. Tarmo näyttää kyllä niin reppanalle. ♥

    En tiedä, pääsetkö nykyään blogiini (laitoin sen taas suljetuksi). Ellet pääse sinne ja haluat lukea, niin ilmoittelehan. Laitan sitten kutsua.






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Simpukka!
      En pääse lukemaan blogiasi, olisi tosi hienoa saada kutsu :)
      Hyvä ohje tuo, ettei pidä tehdä isoja päätöksiä, kun on muutenkin myllerrystä. Ja jos vain kaikki palaset loksahtaisivatkin kohdilleen, ei olisi mikään iso homma muuttaa tästä Viitasaarelle. Nyt on vain niin monta seikkaa, jotka pitävät meidät tässä "välitilassa".

      Poista
    2. Laitan sinulle kutsun blogiini. :-)

      Poista
    3. Ehkä nyt näkyy?

      Poista
  3. Piti muuten vielä sanoa, että ensin katsoin, onko Veskun vieressä Paula Koivuniemi.
    Hän olikin Saretska. Teissä on hyvin paljon samaa (Paula).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D! Ihana päivän piristys :D <3

      Poista
  4. Kiva kun pitkästä aikaa sai lukea kuulumisiasi. Älä luovuta, kylklä elämä siitä järjestyy ja kun kerran rakkaus riittää niin kaikki muuttuu hyväksi.
    Olipa hyvä, että Tarmo selvisi kyyn puremasta. Sitä aina kesällä pelkään kun Himmu on niin pieni, ettei varmaan ehtisi apua saamaan.
    Ihanaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mummeli!
      Vähän on hankaa nyt joo, mutta varsinkin mieheni on niin ihana, ettei minun ainakaan kannata luovuttaa. Jos olisin se puolisko, joka on naimisissa itseni kanssa, juoksisin kyllä kovaa :D
      Ihanaa kesää sinulle!

      Poista
  5. Kuten huomaat, muutkin kyllä kaipasi Sinua :)
    Aika kamala tuo Tarmon juttu kyllä, onneksi ette jääneet ihmettelemään että kestääköhän koira vai ei... olis voinu myrkyn voittaakin, jos olis osunu johonkin muualle kuin kuonoon. Pelkään kanssa käärmeitä, tämän kokoinen koira kuin nämä meidän otukset kuolee varmaan hetkessä. Kyypakkauksestakin ollaan montaa mieltä, jotkut sanoo että niitä ei missään tapauksessa saa antaa ja toiset sanoo, että aina pitää olla sellanen mukana ja heti antaa.

    Siiri on aivan mahtavasti suorittanut luokkansa, onnea äidille ja tyttärelle! :)

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, että herätit minut henkiin <3!
      Luojan kiitos, Tarmo selvisi. En tiedä, miten siitä olisi selvitty, jos olisi käynyt huonosti. Etenkin Siiri ja Arto. Huhhuh, en pysty ajattelemaankaan,

      Poista
  6. Onpa kiva kun olet palannut "näihin maisemiin":) Kyllä teillä onkin kauniit tyttäret.
    Vaikuttaa nyt olevan talojen kauppa vähän vaikeampaa, toivottavasti alkaisi kaupat vilkastua..
    Näyttääpä Tarmo olevan vielä vähän kipeä, onneksi selvisi.
    Onpa hieno tapaus, kun pääsitte Veskun kanssa juttelemaan. Kyllä tykkäisin minäkin, jos vielä kerran pääsis hänen konserttiinsa. Nuorena kävin katselemassa hänen EinoLeino-tulkintojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minustahan hyö ovat tietysti muutenkin maailman kauneimmat tytöt, mutta miten ihana kuulla tuo muiltakin :-)
      Tarmo onneksi toipui, vaikka läheltä piti.
      No, ihan nyt rehellisesti sanottuna, ei voi juttelusta puhua, sillä menin niin lukkoon koko Veskun tapaamisesta, etten mitään järkevää osannut sanoa. En varsinaisesti ollut mitenkään fiksu ja filmaattinen siinä tilanteessa :D Mutta tärkeintä kuitenkin, että olen ollut siinä tilanteessa ja koskettanut häntä! Ooo!!! Teetin kehyskuvan piirongin päälle :D Ja niitä Eino Leino -tulkintoja Vesku juuri esittikin Jyväskylä Sinfonian säestämänä. Se oli ihana konsertti. Ihana.

      Poista
  7. Voi Tarmo-parkaa, onneksi selvisi! <3

    Tuo on aina mun suurimpia pelkoja, kun ollaan meidän koiran kanssa paljon mökillä, jossa on melko paljon käärmeitä, mutta toistaiseksi ollaan puremilta vältytty, vaikka koira onkin joskus juossut käärmeen vierestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä onkin tosi paha juttu, että jos on kaukana joka paikasta, ei se eläinlääkäriin pääsykään tapahdu kovin nopsasti. Meiltäkin menee se puoli tuntia vähintään, että on avun piirissä, ja nytkin Tarmo ehti mennä jo sokkitilaan ennen kuin olivat eläinklinikalla.

      Poista
  8. Hei Saretska! Ihanaa kun ilmoitit itsestäsi! Meitä on täällä monia, jotka ovat sinua kaivanneet. Minulla ei ole omaa blogia (enää), mutta säännöllisesti seuraan muutamia,(Rantis on ihan ykköseni) ja sinua olen silloin tällöin käynyt kurkkimassa. Kaikki kirjoituksesi olen lukenut ja odottanut milloin ilmoitat itsestäsi. Ennen en ole kommentoinut jostain kumman syystä (?) mutta nyt oli ihan pakko!

    Ei ole varmaankaan helppoa tuo "etäsuhde". Toivotan teille kuitenkin sydämestäni mitä parhainta jatkoa! <3

    Ps. Sinulla on todella fiksut ja kauniit tyttäret!

    Pps. Voi Tarmoa...Hän varmaankin voi jo hyvin? Ja onhan teillä vielä Sulo-kissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Aila! Sinun ansiostasi sain taas aikaiseksi päivittää blogia. Tuntuu uskomattomalta, että joku oikeasti lukee näitä höpinöitä! Kiitos <3!!!

      Poista