Palkkatukirahojen loppuminen työllistää

Ainakin minut vähäksi aikaa. Nimittäin työsopimustani jatkettiin tammikuun loppuun, koska työvoimahallinnosta ovat palkkatukirahat loppu. Uutta sihteeriä ei siis pystytty työllistämisvaroin palkkaamaan vaan minä jatkan ”normaalityöläisenä”, kunnes tukirahahanat taas aukeavat. Nythän tämä tilanne on juuri se, mihin palkkatuki oli alun perin tarkoitettu: tuetaan työttömän pääsyä takaisin työelämään ja kun hommat luistavat, organisaatio jatkaa työsopimusta omin varoin ja blim!: yksi ihminen sai vakituisen työn. Ei ollut alun perin tuota systeemiä luotaessa tarkoitus, että palkkatuella työllistäminen jatkuu again-and-again-and-again, uutta putkeen aina vain. Minäkin olen saanut kuulla monesta suusta, että olisi tosi paljon parempi, jos sihteeri olisi pysyvästi sama mm. siitä syystä, että hommat vaihtelevat vuodenkierron mukaan. Juuri kun ehtii käydä läpi ja oppia esim. jonkin tapahtuman tai kisojen järjestelyt, ei se kyseinen tapahtuma enää toistukaan saman sihteerin aikana vaan seuraavan kerran puikoissa on taas uusi. Mutta tosiaan, minun työpaikassani asioista päättää yhdistyksen hallitus, jolle raha ratkaisee: ei heistä ole kuin yksi ollut näkemässä toimiston arkea, nimittäin hallituksessa istuu eräs edeltäjistäni. Hän olikin ollut se, joka oli hallituksen kokouksessa silloin keväällä puoltanut sitä, että jatketaan työsopimustani palkkatukioikeuden päätyttyä. Muille oli tärkeämpää saada ilmainen työntekijä. Mutta lällislää, nyt seura joutuu maksamaan koko pienen palkkani ihan itse. Ja kas kummaa, kun sitä rahaa sitten kumminkin on! Mää olen ihan kuin klapil päähän lyäty.

Tämä kuva ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta laitan muiston ihanasta puolukkaretkestämme tähän, koska kuva on mielestäni niin iloinen. Ja oli muuten paaaaljon puolukoita! Siiri ja Arto poimivat kolme sangollista tunnissa, minä kuvailin ja poimin sillä välin omaan kippooni mustikoita.

Punainen koira ja punaisia marjoja