6.11.2015

Sen taatta ollut hiljaiseloa

En ole yksinkertaisesti ehtinyt päivittää blogia saati lukemaan blogeja. Syy on tässä:




Kisoihin tulee 98 joukkuetta ja noin 1000 voimistelijaa, joten ihan vain pikkuisen noita järjestelyjä riittää. Lisäksi tavanomaiset sihteerintyöt, koska sitä toista sihteeriä ei palkattu, kun ei työllistämisrahoja saatu.

Lapsellakin on samana viikonloppuna soittoharrastuksensa tiimoilta iso esiintyminen Kuopiossa Nuori soittaa  -tapahtumassa, joten illat ovat menneet hyvin tiukkaan tytärtä harkkoihin kuskatessa. Kyllä, luitte aivan oikein: ”kuskatessa”! Micra on elämänsä kunnossa taas! Kylämme nuori autonasentajayrittäjä Ari Paatelainen löysi Micran vian ja korjasi autoni, ja lähestulkoon purskahdin itkuun, kun näin hänen laskunsa, niin PIENI se oli. Osia ja työtä meni tosi paljon, joitakin osia ei edes varaosamyynnistä saanut, vaan nuorimies rakensi ne itse! Suurin syy auton nykimiseen oli loppujen lopuksi se, että bensan seassa oli jatkuvasti vettä ja hiekkaa ja mutaa, koska bensatankin täyttöputki oli ruostunut puhki. Siinä menivät sitten samoin tein bensapumppu ym. sököksi, näin lyhyesti kerrottuna. Autopalen tunaroinnista ja rahojenryöstöstä olen valituksen tehnyt kuluttaja-asiamiehelle, saa nähdä, kuuluuko sieltä mitään.

Tämä oli Micran vikojen pahin syy: bensatankin
täyttöputki

Ja nyt siivouksen pariin, jotta ehdin tämän vapaapäivän nimissä tehdä kotityöt ennen kuin on taas tyttären kuljetusta harkkoihin ja konserttiin:

Kitarat ja harmonikat lavalla – oppilaskonsertti
Kitarat ja harmonikat lavalla - oppilaskonsertti Äänekosken kaupungintalon valtuustosalissa perjantaina 6.11.2015 klo 18.00
Vapaa pääsy - Tervetuloa!

Pomoakin täytyy vielä kehua tässä, sillä juuri, kun eilen tuntui, että voimat ja moti alkavat loppua, päällikkö sanoi, että pidetään sitten toimisto kiinni maanantaina kisojen jälkeen.  Siellä se jo netissä etusivulla nököttääkin:http://www.jnv.fi/. Mutta sitä ennen on kova rutistus, ja tein nyt senkin, mitä ei ehkä pitäisi, eli otin töitä kotona tehtäväksi. Pakko, muuten tuntuu aika loppuvan kesken.

Mukavaa ja ihanaa viikonloppua kaikille! Toivon niin kovasti, että kuulisin teistä immeisistä, että olisi jossain välissä aikaa lukea teistä ja että ehtisin itsekin kirjoittelemaan.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua myös sinulle, Saretska. ♥
    Aina yhtä kivaa kuulla kuulumisiasti.

    Ihana asia tuollainen autokorjaaja ja niitä ei kyllä ihan joka paikassa sikiä. Ainakin itselläni on mennyt luotto isompiin pajoihin sen perusteella, mitä kaikkea kuulee ja miten paljon asiakkaita ilmeisesti kusetetaan remonteissa.

    Tulee tässä mieleeni käymäni keskustelu hammaslääkärini kanssa. Mulle uusittiin keväällä paikka hampaaseen ja hammaslääkäri selvitti mulle vaihtoehdot eri materiaalien suhteen ja myös hintojen suhteen. Kun kuulin keraamisen paikan hinnan, olin tosiaankin pudota siitä tuolista. NIIN HALPA?!
    Ihmettelin sitä ääneen ja kerroin entisessä kotikaupungissani maksaneeni yli kuusinkertaisen hinnan samasta materiaalista.
    Hammaslääkäri totesi siihen, että hän ei ihmettele sitä yhtään, sillä tälläisissä pikkukaupungeissa vuokrat ja vastaavat kulut ovat pienet verrattuna isoihin kaupunkeihin ja kuitenkin isommissa kaupungeissa hammaslääkärit saavat ihan saman korvauksen sairaskassoilta, mutta maksavat usein kymmenkertaiset vuokrat jne...
    Sanoi myöskin, että mm. tämä on johtanut siihen, että on valitettavan paljon hammaslääkäreitä, jotka tekevät ihan turhia toimenpiteitä ja mistäpäs potilas sitä tietää tai osaa arvioida. Että näin sitä osittain mennään jo ihan ihmistenkin kanssa. Epäeettistä kuin mikä, muuta ei voi sanoa.

    Mutta koska kaikkien ihmisten toimintaan emme voi kuitenkaan vaikuttaa, niin ollaan me edes onnellisia siitä, että olemme mitä ilmeisemmin kumpikin päätyneet reilujen ihmisten käsiin. Sinä autoinesi ja minä hampaineni. Sellaista palvelua kyllä mieluusti mainostaa eteenpäin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihan sen takia hänet nimeltä mainitsen, että sana leviäisi. Tuo mekaanikko on vasta parikymppinen mutta nyt jo noin etevä. Sain hänet itsekin tietooni puskaradion kautta siten, että olin ns. vanhempainvarttikeskustelussa lapsen luokanvalvojan kanssa ja kun Siirillä ei mitään ongelmia koulussa ole, keskustelu ajautui jotenkin autoremonttiin. Siirin luokanvalvoja sitten kertoi, että hän ja itse asiassa lähes koko koulun henkilökunta laitattavat autonsa tuolla Ari Paatelaisella, joka on hänen entinen oppilaansa. Siirin luokanvalvoja on teknisen työn opettaja ja kuulemma se Ari oli jo koulussa sellainen, että hänen käsissään syntyi ja korjautui mikä tahansa vekotin. Kyllä aion joululahjalla muistaa tuota autonkorjaajaa.
      No onpas sinullakin ollut kokemus hampaasi kanssa! Mistä sitä osaisi epäillä, että hinta on ihan pielessä jossain hammaslääkärin vastaanotolla! Ja tuo turhien toimenpiteiden teko on aivan karmeaa, luulisi tuossa jokin lakikin jo olevan, diagnoosien teossa.

      Poista
  2. Hieno juttu tuon auton kanssa! Toivottavasti saat vähän rahoja takaisin sieltä Autopalesta, kyllä tuollaisen vian olis luullut ammattilaisenkin keksivän... vaikka toisaalta, hyvähän se on näin mistään mitään tietämättömänä niin väittää :)

    Voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein sen valituksen jo pari viikkoa sitten, eikä ole vielä mitään kuulunut. Voipihan se olla, että jää rahat saamatta. Haaveilimme Arton kanssa kahdenkeskisestä ajasta Tallinnan-risteilyn merkeissä, mutta sinne Autopaleen se risteily jäi. Mutta olen tosi onnellinen, että auto nyt pelittää, täällä syrjäkylillä ja minun elämäntilanteessa se on melko välttämätön kapine.
      Tuo on muuten tosi hyvin sanottu, että olisihan sen luullut tosiaan ammattilaisenkin keksivän :D. Kyllä minäkin osaisin nojailla konepeltiin, poltella tupakkia ja laskuttaa 98 €/tunti. Ihan tosi helposti osaisin.

      Poista
  3. Anonyymi6.11.15

    Kiva kuulla että auto on tullut kuntoon. Suuri helpotus varmaankin. Töitä saa kyllä tehdä nyt, toivottavasti sitten kun sopimus loppuu pääsette muuttamaan sinne missä mies on. Sitä toivon sen lisäksi että löydät töitä. Voimia työhön ja nauti vapaahetkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten lämmin tunne tuli ja oikeasti kyyneleet nousivat silmiini, kun luin tuon, että toivottavasti pääsette muuttamaan sinne missä miehesi on! Ihme, että joku ymmärtää, miten tylsää ja kurjaa tällainen asuminen ja elo on, kun näkee toisiaan muutaman tunnin viikossa. Miehelläni kun on yleensä aina vapaapäivät silloin, kun minulla on työpäivä. Itkua väänsin taas torstaina töihin ajaessani, kun Artokin samana päivänä suuntasi taas Viitasaarelle. Olen työpaikkoja hakenut uusista turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista ympäri Keski-Suomea, mutta jotain vikaa kai minussa on, kun en pääse edes haastatteluihin.
      Minulla on töissä tosi hyvä pomo, joka ilmeisesti vaistoaa tai näkee herkästi, milloin mulla alkaa mopo hyytä. Hän osaa sitten vetäistä oikeasta narusta, eli nyt esimerkiksi päätti, että toimisto on maanantaina kisojen jälkeen kiinni. Minun työpäiväni ovat silloin la ja su vähintään klo 7-20 ja perjantaina varmaan myös, joten ehkäpä lepopäivä tekee sen päälle terää. Ja lisäksi päällikkö sanoi, että saan ottaa toisenkin vapaapäivän viikolla, jos vaikka haluan olla vapaalla yhtä aikaa miehen kanssa :-)
      Kiitos rohkaisevasta kommentistasi ja kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi ja kaunista syksyä sinulle!

      Poista
    2. Anonyymi7.11.15

      Moi. Sussa ei varmastikaan ole mitään vikaa, mutta mulla on läheinen töissä vastaanottokeskuksessa ja kun siellä pyöritetään hyvin pienellä porukalla 80 turvapaikanhakijan keskusta ja esim. ilta- ja yövuorot vedetään yksin, niin henkilökunta on pääosin esimerkiksi vartijakoulutuksen saaneita miehiä. Tuolla keskuksessa on siis töissä yksi tai kaksi hoitsua omissa vuoroissaan,yksi keittäjä ja loput on sitten näitä vartijoita tai armeijataustaisia, koska pakko kun yksin on pidettävä sekalainen joukko väliin keskenään nahistelevia turvapaikanhakijoita järjestyksessä. Tässä siis kyseessä yksityisen järjestämä vastaanottokeskus, SPR:llä on käsittääkseni enemmän väkeä töissä per vuoro, joten siellä saattaa olla tilaa muunkilaiselle henkilökunnalle, kuin sairaanhoitajille tai vartijataustaisille valvojille, mutta tällainen on tilanne mun tuntemassa yksikössä :)

      Poista
    3. Moi, Marra, ihana kuulla sinusta!
      Jahas, tämä oli minulle uutta tietoa ja tuli kyllä vähän parempi mieli nyt. Olen ajatellut, että olen vain yksinkertaisesti ikäloppu raakki jo ylimalkaan työmarkkinoille, koska ei ikinä tule haastattelukutsuja. Ja minä olen kuitenkin kaikin puolin hyvässä terässä enkä siksi ymmärrä sellaista ajattelua.
      Ihanaa loppusyksyä sinulle!

      Poista