Tiällä porskutettaan!

Tervehdys teille, rakkaat blogiystävät, pitkästä aikaa! Minulle tuli jo kysymyskin, että olenko lopettanut bloginpidon, mutta en ole. En vain ole kyennyt kirjoittamaan enkä valitettavasti lukemaankaan mitään. Tämä kesä on ollut niin raskas, että kaikki energiat ovat menneet tavallisen arjen mahdollisimman normaaliin pyörittämiseen. Siihen, jotta elämän puitteet perheellä jatkuisivat turvallisina. Ja että pysyisin itse kasassa. On tapahtunut sellaista, että koko elämä eteen- ja taaksepäin näkyy uudessa valossa. Ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään lopullista katastrofia, vaan voimme tästä käännekohdasta selvitä ja kasvaa yhdessä ja rakkaudella. Koko perhe. Sillä olemme jokainen elävien kirjoissa, joten kaikki on mahdollista, mikään ei ole liian myöhäistä. En tämän konkreettisemmin voi avata tapahtumia, mutta myllerrystä on siis ollut.

On tässä sopeutumista siihenkin, että lapsi lentää pois pesästä. Viime perjantaina teimme jo muuttoa Venlan uuteen asuntoon Tampereelle. Ei tunnu mitenkään todelliselta, että hän tosiaan muuttaa pois kotoa. Mutta totta se on. Olen kyllä todella onnellinen siitä, miten hienon kämpän hän sai. Asunto on kahden hengen solu, ja toinen asukas on elänyt hyvin siististi, yhteiset tilat olivat oikein puhtaat. Kämppis ei ollut kotona, on varmaan pidempään poissa tavaroista päätellen, mutta niiden vähienkin kamojen perusteella profiloin hänet 24-vuotiaaksi yliopiston venäjän kielen opiskelijaksi. Katsotaan sitten, pitikö profilointini paikkaansa, kunhan kyseinen tyttö palaa kesälaitumilta. Huvittavaa kyllä, jos hän tosiaan onkin ”pikku-Saretska”, jopa kissajulisteita oli seinällä, joten kissafanikin ilmeisesti vielä! Sitten on kyllä kohtalo pelissä, jos noin samis kanssani tosiaan on.

Tässä sitä tehdään lähtöä pois äidin helmoista.

Tältä näyttää iloinen muuttaja :)

Siskokset yhdessä tiskaamassa ja laittelemassa Venlan tavaroita
paikoilleen. Huomatkaa muuten, että Siiri 12 v. taitaa kohta
kasvaa isosiskon ohi!

Minä keskityin Venlan muuttopuuhissa
noihin siivoushommiin.

On siinä laatikkoa ja nyssäkkää! Tässä vaiheessa näytti aika
kaoottiselta, mutta kyllä kaikki tavarat hyvin kaappeihin mahtuivat.
Keittiö on ihanan iso! Ihan toista kuin minun opiskeluaikoinani muinoin.

Mitähän miettii Venla katsoessaan oman huoneensa ikkunasta
Tampereen maisemia? Vielä on sisustus vaiheessa, mutta tärkeimmät, eli
tuliterä koulupöytä ja sänky ovat jo paikoillaan. Ruokapöytä jäi ylimää-
räiseksi, kun kämmpis oli jo tuonut omansa.

Olemme tässä Siirin kanssa elelleet pääasiassa kahdenkesken, niin ja Sulo ja Tarmo tietysti. Mies kortteeraa Viitasaaren Kumpumäessä työviikot. Pikkuhiljaa olemme alkaneet tyhjennellä Rinnerantaa, siis appivanhempien taloa, ja suunnittelemme kovasti tulevia remontteja. Tätä Mansikkamäen taloa emme vieläkään ole laittaneet myyntiin. Mies päättäköön, milloin on aika ryhtyä ”tositoimiin”. Viime viikolla kävimme siellä Rinnerannassa miestäni moikkaamassa, kun saimme sinne kyydin Venlan poikaystävän ansiosta. Siiri tykkäsi tosi paljon ainakin rannasta, siinä kun on kova pohja ja matalaa montakymmentä metriä ennen kuin alkaa syvä. 

Rinnerannan, tulevan kotimme rannassa grillaamassa.
Ja Tarmo tutkii jotain perä pystyssä :D

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana kesä. En tosiaan ole enää mistään kärryillä, koska olen käpertynyt vain omaan lähipiiriini. Eiköhän siihenkin ala muutosta tulla. Vähän kerrallaan.

Onko nimi listassa?

Ei ole tosiaan kaikki kunnossa meikäläisen päässä. Olen nyt muutaman päivän ollut kotosalla ihan yksikseni, jos ei lasketa Suloa ja Tarmoa, ja onpa ollut aika hankalaa. On tuntunut aivan siltä kuin minulla ei olisi elämää lainkaan. En ole suoraan sanottuna osannut tehdä mitään järkevää. Tarmon kanssa tuntisotalla lenkkeillyt, siinä kaikki. Ja syönyt ja nukkunut päikkäreitä. Voi Pyhä Sylvi, olenko läheisriippuvainen?

Eilisen päivän kyttäsin nettiä, että tulisivatko ne yhteishaun tulokset näkysälle ja tyttären nimi listoille. Ei näkynyt minkäänlaisia listoja. Venla itse on viulu- ja harmonikkaleirillä Sumiaisissa leiriohjaajana ja laittoi viestiä, että joku oli facebookissa kommentoinut nimen olevan koulun ovessa olevassa listassa. Hyvä niin. Ja hyvä sekin, että tyttärellä siis näyttäisi olevan jo jonkinlaista tuttavapiiriä tulevassa koulussaan. Minusta hän on kyllä tosi rohkea, kun lähtee täältä Uuraisten perukoilta noin vain aivan uuteen kaupunkiin ja kouluun. Jännittävää ja samalla ihanaa. Saa tehdä sitä, mitä haluaa. Luin tuossa, että hänellä on valittavissa erilaisia musakursseja yli neljästäkymmenestä mahdollisesta! Varmasti luulisi mieluisia kursseja löytyvän noin laajasta valikoimasta. On musikaalintekoa ja bändiä ja kuoroa jajaja…  Mutta tietysti myös ne tavalliset lukio-opinnot ensiksikin.

Minä täällä pieni (pieni?) suru sydämessäni katselen kotia ja pihaa ympärilläni: totta tosiaanko tästä pitää luopua? Emme vieläkään ole laittaneet taloa myyntiin, täytyy ensin varmistua se mieheni vanhempien kotitalon kohtalo. Siellä pitäisi sitten alkaa tehdä ainakin pesuhuoneremonttia aika pikaisesti, jos tosiaan sinne muutamme. Rahat?

Onneksi tänään koko porukka palaa tahoiltansa kotiin. Minulla jyskyttää päänsärky, mikä on erittäin harvinaista. Taitaa johtua siitä, kun illalla mässäilin jäätelöllä, kekseillä ja lakkahillolla. Siis ähkyyn saakka. Voipi olla henkisellä puolellakin osuutta asiaan.

Niin ja KIITOS kaikille, jotka olette vieläkin jaksaneet lukea näitä löpinöitäni ja jopa kommentoineet.  Olen itse ollut niin ahdistunut, etten ole juuri blogimaailmassakaan käynyt. Kommentit tulevat puhelimeen, joten luen ne aina heti. Tuntuu tosi hyvälle, että olette siellä, te kaikki ♥

Kuvailin tässä eräänä aurinkoisena päivänä, taisi olla toissapäivä, pihaa ja taloamme muistoksi itselleni ja ehkä myyntiesitettäkin varten. Nyt kun katsoo tuonne sateiselle pihalle, ei näytä ollenkaan noin houkuttelevalle.

Ruusupuskat alkavat kukkia ja lumipallot ovat kauneimmillaan.

Tässä kotimme etupihan puolelta, tien suusta kuvattuna.

Takapihaamme ja talon paras paikka kesällä, aurinkoinen terassi.

Mansikkamäen komein omenapuu. Tänä vuonna ei
tule niin runsasta satoa kuin viime kesänä.

Tällainen Tarmo-vasikka syömässä heinää minun
kitkiessäni kukkapenkkiä. Nyt hän on matokuurilla :)

Harmaata mieltä ja iloista juhlintaa

Huhuu! Olen elossa, vaikka blogia en ole päivittänyt enkä muiden blogeja lukenut pitkään aikaan. Elämässä on ollut viime aikoina niin kova homma nimenomaan tuossa pelkässä elossa pysymisessä, että koneella olen lähinnä vain hoitanut pakollisia asioita. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeenkin terapeutin lievän painostuksen jälkeen. Syystä, että kaikki asiat tuntuivat vuorenkorkuisilta ongelmilta, joista ei kerta kaikkiaan pääse yli. Itketti vain jatkuvasti ja koko ajan. Nyt on hieman helpompi olla, mutta minun mielestäni tämä olotila on jotenkin kovin tasainen, epätavallisen tasainen minulle. Höh. Ainane marmatus piällä, mikkää ei oo hyvä.

Meillä näyttää nyt siltä, että täytyy ruveta tekemään päätöksiä asuinpaikan suhteen. Tässä talossa emme pysty asumaan enää kovin pitkään, jos emme jotenkin ihmeen kaupalla työllisty molemmat tai ainakin toinen. Täytyy kohta pistää tönö myyntiin. Ja minä rakastan tätä kotia! Mielessäni heittäydyn lattialle mahalleni ja itken ja huudan ja potkin. En tahdo tästä kodista pois! Vaan ei ole vaihtoehtoja, lottovoittokaan tuskin on realistinen tavoite.

Terassillamme on ihana syödä aamupalaa ja muutkin ateriat saati päiväkahvit.
Itkettää ajatus tästäkin luopumisesta.

Kävi sillä tavalla, että mieheni vanhempien koti jäi tyhjilleen, kun anoppi muutti palveluasuntoon kaupunkiin ja appi joutui sairaalaan, ilmeisestikin pidemmäksi aikaa. Koko suku haluaisi, että me ostaisimme mummun ja papan talon ja muuttaisimme sinne Viitasaarelle Kumpumäkeen. Sinne, missä se Heinä-Suvanto ja Tammi-Suvanto ovat. Sillä tavalla appivanhempieni ei tarvitsisi myydä taloaan vieraalle. Siinä lähellä asuvat myös melkein kaikki mieheni sisarukset, joten sosiaalinen verkostokin olisi valmiina. Täällähän minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, vaikka olen asunut Uuraisilla melkein 16 vuotta. Nyt näyttää jopa siltäkin, että miehelleni olisi ehkä järjestymässä työpaikka siitä n. kymmenen kilometrin päästä Keiteleeltä. Jos työpaikka hänelle tärppää, alamme varmaan tuumasta toimeen muuton puuhaamisen suhteen. Muuten siinä ei niin miettimistä olisikaan, mutta kun tuo pienempi tyttö ei halua lähteä. Isommalle tyttärelle asia on kai se ja sama, koska hän on itsekin muuttamassa maailmalle opintojen takia. Huomenna hänellä muuten ovatkin pääsykokeet Tampereella, jännää.

Meillä oli jo eilen kevätjuhlapäivä, kun Venla sai musiikkikoulun päättötodistuksen, kiitettävin arvosanoin tietysti J. Äitinikin oli juhlaa katsomassa, ja illalla kotona söimme voileipäkakkua ja muuta pientä herkkua. Päättäjäislahjaksi tytär sai harmonikkarepun, joten pystyy sitten ensi talvenakin itse roudailemaan soitintaan, kun ei ole meitä kuskareita enää maisemissa. Venlukaisen asiat menevät nyt muutenkin hyvin, kun hän sai kesätyötä koko kesäkuuksi ja sitten vielä soitonopettaja pyysi Venlaa töihin musiikkileirille! On se hienoa, että joku sentään perheestä työllistyy ;D  

Venlan viimeiset kevätjuhlasoitot  Ala-Keiteleen
musiikkiopiston opiskelijana.

Tytär päättötodistus kätösessään ja ylpeä äiti.

Ihanaa, että olette kaikki immeiset tallessa täällä blogien maailmassa. Alan nyt katsella, mitä teille mahtaa kuulua pitkästä aikaa.