Tapahtumien pyörteissä

Hirveästi on kaikkia tapahtumia ollut elämässä, pää meinaa välillä haljeta. Yritän pysäyttää päänsisäisen ruljanssin ja keskittyä nykyhetkeen, mutta ei voi mitään, kun ajatukset tahtovat laukata ja kasautua sellaiseksi kaaokseksi, joka kuristaa sitten rintakehässä painavana ahdistuksena. Olen jotenkin sellaisessa tilassa kuin en oikein olisikaan tai kuin olisin joku sivullinen seuraaja omassa elämässäni.

Mieheni sai työpaikan Keiteleeltä. Täältä on sinne n. 130 km, joten kotoa käsin ei voi joka päivä duunissa käydä. Puoliso menee kortteeriin sinne vanhempiensa tyhjäksi jääneeseen taloon, jota meille kodiksi nyt suunnitellaan aivan toden teolla. Remonttisuunnitelmia mietimme pää savuten joka päivä (aamusta iltaan, hehe). Vielä emme ole laittaneet tätä taloa myyntiin, mutta tässä kesän mittaan sekin tapahtunee. Pikkutyttö ei ole innostunut muuttoajatuksesta, koska paikka on tosiaan melko korvessa ja koulumatkaa tulisi tosi pitkästi. Katsotaan siinäkin asiassa, mihin ratkaisuun päädymme, minä, lapsi ja lapsen isä lähinnä. Jos tytön isä pystyy takaamaan lapsen hyvän ja turvallisen asumisen täällä, minä voin hyväksyä etävanhemmuuden. Täällä on kuitenkin maailman paras koulu ja kaiken lisäksi aivan tuliteräkin, tyttö pääsisi tulevana syksynä ihka uusiin tiloihin opiskelemaan.

Kevätjuhlapäivä viime lauantaina oli sykähdyttävä. Muistui taas vaihteeksi mieleen, miksi elämä onkaan elämisen arvoista. Molemmat tytöt saivat stipendit ja hienot tokarit! Stipendinsaajien nimien kuuleminen aiheutti hetken sulateltuani  (siis että meni tajuntaan) sellaisen tunnemyrskyn, että oli vaikea pidätellä itkua. Kyyneleitä en pystynyt pidättelemään, mutta onneksi en alkanut ulista ihan hysteerisesti. Eräs opettaja oli laittanut Venlalle tokarin mukaan kauniin viestinkin. Luokanvalvojansa sanoi minulle, että minulla on erityisen etevä lapsi, josta tullaan aivan varmasti kuulemaan vielä. Voi sitä äidin ylpeyttä ja onnea! Tuli sellainen olo, että vaikka olenkin tällainen hullu, niin en kai kaikkea ole kuitenkaan tehnyt väärin. J

Iltapäivällä suuntasimme vielä Mäntsälään kummipojan lakkiaisiin. Oli ihana juhlia hänen saavutustaan ja nähdä sukuakin pitkästä aikaa. Poitsu lähtee nyt sitten ensin armeijaan ja sen jälkeen toivottavasti pääsee hakemiinsa opintoihin. Hän hakee nyt jo opiskelupaikkaa, joten se on sitten valmiina odottamassa, jos heti tärppää.

Värjäsimme ihan itse omalla porukalla mun tukan
ja paplarit vielä väänsin yöksi päähän,
vaikka tuskaa se oli! Sitten minusta tulikin
tooosi nätti juhlia varten :D

Neitokaisemme ja uusi ylioppilas, serkuksia kaikki.

Nyt siis uusia vaiheita tulossa elämään kaikille meidän perheessä. Isommalle tytölle täytyy alkaa katsella Tampereelta opiskelija-asuntoa. On opeteltava toistaiseksi elämään etäavioliitossa. On yritettävä hyväksyä mahdollinen etävanhemmaksi joutuminen. On pikkuhiljaa alettava myymään taloa. Mitähän muuta kaikkea... Niin, joudun ehkä luopumaan terapiakäynneistäni, sillä ilman autoa en terapiaan pääse. No, ehkä kaikki järjestyy. Ja varmasti ainakin jotenkin järjestyy, jos ei hyvin niin sitten huonosti (voi miten hienoja Saretskan viisauksia!).

Harmaata mieltä ja iloista juhlintaa

Huhuu! Olen elossa, vaikka blogia en ole päivittänyt enkä muiden blogeja lukenut pitkään aikaan. Elämässä on ollut viime aikoina niin kova homma nimenomaan tuossa pelkässä elossa pysymisessä, että koneella olen lähinnä vain hoitanut pakollisia asioita. Jouduin aloittamaan mielialalääkkeenkin terapeutin lievän painostuksen jälkeen. Syystä, että kaikki asiat tuntuivat vuorenkorkuisilta ongelmilta, joista ei kerta kaikkiaan pääse yli. Itketti vain jatkuvasti ja koko ajan. Nyt on hieman helpompi olla, mutta minun mielestäni tämä olotila on jotenkin kovin tasainen, epätavallisen tasainen minulle. Höh. Ainane marmatus piällä, mikkää ei oo hyvä.

Meillä näyttää nyt siltä, että täytyy ruveta tekemään päätöksiä asuinpaikan suhteen. Tässä talossa emme pysty asumaan enää kovin pitkään, jos emme jotenkin ihmeen kaupalla työllisty molemmat tai ainakin toinen. Täytyy kohta pistää tönö myyntiin. Ja minä rakastan tätä kotia! Mielessäni heittäydyn lattialle mahalleni ja itken ja huudan ja potkin. En tahdo tästä kodista pois! Vaan ei ole vaihtoehtoja, lottovoittokaan tuskin on realistinen tavoite.

Terassillamme on ihana syödä aamupalaa ja muutkin ateriat saati päiväkahvit.
Itkettää ajatus tästäkin luopumisesta.

Kävi sillä tavalla, että mieheni vanhempien koti jäi tyhjilleen, kun anoppi muutti palveluasuntoon kaupunkiin ja appi joutui sairaalaan, ilmeisestikin pidemmäksi aikaa. Koko suku haluaisi, että me ostaisimme mummun ja papan talon ja muuttaisimme sinne Viitasaarelle Kumpumäkeen. Sinne, missä se Heinä-Suvanto ja Tammi-Suvanto ovat. Sillä tavalla appivanhempieni ei tarvitsisi myydä taloaan vieraalle. Siinä lähellä asuvat myös melkein kaikki mieheni sisarukset, joten sosiaalinen verkostokin olisi valmiina. Täällähän minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää, vaikka olen asunut Uuraisilla melkein 16 vuotta. Nyt näyttää jopa siltäkin, että miehelleni olisi ehkä järjestymässä työpaikka siitä n. kymmenen kilometrin päästä Keiteleeltä. Jos työpaikka hänelle tärppää, alamme varmaan tuumasta toimeen muuton puuhaamisen suhteen. Muuten siinä ei niin miettimistä olisikaan, mutta kun tuo pienempi tyttö ei halua lähteä. Isommalle tyttärelle asia on kai se ja sama, koska hän on itsekin muuttamassa maailmalle opintojen takia. Huomenna hänellä muuten ovatkin pääsykokeet Tampereella, jännää.

Meillä oli jo eilen kevätjuhlapäivä, kun Venla sai musiikkikoulun päättötodistuksen, kiitettävin arvosanoin tietysti J. Äitinikin oli juhlaa katsomassa, ja illalla kotona söimme voileipäkakkua ja muuta pientä herkkua. Päättäjäislahjaksi tytär sai harmonikkarepun, joten pystyy sitten ensi talvenakin itse roudailemaan soitintaan, kun ei ole meitä kuskareita enää maisemissa. Venlukaisen asiat menevät nyt muutenkin hyvin, kun hän sai kesätyötä koko kesäkuuksi ja sitten vielä soitonopettaja pyysi Venlaa töihin musiikkileirille! On se hienoa, että joku sentään perheestä työllistyy ;D  

Venlan viimeiset kevätjuhlasoitot  Ala-Keiteleen
musiikkiopiston opiskelijana.

Tytär päättötodistus kätösessään ja ylpeä äiti.

Ihanaa, että olette kaikki immeiset tallessa täällä blogien maailmassa. Alan nyt katsella, mitä teille mahtaa kuulua pitkästä aikaa.