Hirveästi on kaikkia tapahtumia ollut elämässä, pää meinaa välillä
haljeta. Yritän pysäyttää päänsisäisen ruljanssin ja keskittyä nykyhetkeen, mutta ei
voi mitään, kun ajatukset tahtovat laukata ja kasautua sellaiseksi kaaokseksi,
joka kuristaa sitten rintakehässä painavana ahdistuksena. Olen jotenkin
sellaisessa tilassa kuin en oikein olisikaan tai kuin olisin joku sivullinen
seuraaja omassa elämässäni.
Mieheni sai työpaikan Keiteleeltä. Täältä on sinne n. 130
km, joten kotoa käsin ei voi joka päivä duunissa käydä. Puoliso menee kortteeriin
sinne vanhempiensa tyhjäksi jääneeseen taloon, jota meille kodiksi nyt suunnitellaan aivan toden teolla. Remonttisuunnitelmia mietimme pää savuten
joka päivä (aamusta iltaan, hehe). Vielä emme ole laittaneet tätä taloa
myyntiin, mutta tässä kesän mittaan sekin tapahtunee. Pikkutyttö ei ole
innostunut muuttoajatuksesta, koska paikka on tosiaan melko korvessa ja
koulumatkaa tulisi tosi pitkästi. Katsotaan siinäkin asiassa, mihin ratkaisuun
päädymme, minä, lapsi ja lapsen isä lähinnä. Jos tytön isä pystyy takaamaan lapsen
hyvän ja turvallisen asumisen täällä, minä voin hyväksyä etävanhemmuuden.
Täällä on kuitenkin maailman paras koulu ja kaiken lisäksi aivan tuliteräkin,
tyttö pääsisi tulevana syksynä ihka uusiin tiloihin opiskelemaan.
Kevätjuhlapäivä viime lauantaina oli sykähdyttävä. Muistui
taas vaihteeksi mieleen, miksi elämä onkaan elämisen arvoista. Molemmat tytöt
saivat stipendit ja hienot tokarit! Stipendinsaajien nimien kuuleminen aiheutti
hetken sulateltuani (siis että meni
tajuntaan) sellaisen tunnemyrskyn, että oli vaikea pidätellä itkua. Kyyneleitä
en pystynyt pidättelemään, mutta onneksi en alkanut ulista ihan hysteerisesti.
Eräs opettaja oli laittanut Venlalle tokarin mukaan kauniin viestinkin. Luokanvalvojansa sanoi minulle, että minulla on erityisen
etevä lapsi, josta tullaan aivan varmasti kuulemaan vielä. Voi sitä äidin
ylpeyttä ja onnea! Tuli sellainen olo, että vaikka olenkin tällainen hullu,
niin en kai kaikkea ole kuitenkaan tehnyt väärin. J
Iltapäivällä suuntasimme vielä Mäntsälään kummipojan
lakkiaisiin. Oli ihana juhlia hänen saavutustaan ja nähdä sukuakin pitkästä
aikaa. Poitsu lähtee nyt sitten ensin armeijaan ja sen jälkeen toivottavasti
pääsee hakemiinsa opintoihin. Hän hakee nyt jo opiskelupaikkaa, joten se on sitten
valmiina odottamassa, jos heti tärppää.
 |
| Värjäsimme ihan itse omalla porukalla mun tukan ja paplarit vielä väänsin yöksi päähän, vaikka tuskaa se oli! Sitten minusta tulikin tooosi nätti juhlia varten :D |
 |
| Neitokaisemme ja uusi ylioppilas, serkuksia kaikki. |
Nyt siis uusia vaiheita tulossa elämään kaikille meidän perheessä. Isommalle tytölle täytyy alkaa katsella Tampereelta opiskelija-asuntoa. On opeteltava toistaiseksi elämään etäavioliitossa. On yritettävä hyväksyä mahdollinen etävanhemmaksi joutuminen. On pikkuhiljaa alettava myymään taloa. Mitähän muuta kaikkea... Niin, joudun ehkä luopumaan terapiakäynneistäni, sillä ilman autoa en terapiaan pääse. No, ehkä kaikki järjestyy. Ja varmasti ainakin jotenkin järjestyy, jos ei hyvin niin sitten huonosti (voi miten hienoja Saretskan viisauksia!).
