Opiskeluaikanani asetin itselleni tavoitteen päästä töihin
ulkoasiainministeriöön. Pääsin. Tykkäsin toimenkuvastani ja töistäni ja minulla
oli vakituinen virka. Asuin Venäjällä ja sitten Ukrainassa: juuri sitä, mitä elämältä halusin. Mutta koko
elämänsisältöni ja arvomaailmani muuttui, kun sain Venlukaisen, pienen Venlan.
Muutimme takaisin opiskelusijoillemme Jyväskylään, kun vauva oli tulossa ja
tänne Keski-Suomeen jäimme. Yritin vielä hoitovapaalta palata Kiovaan ja elää siellä
pienen tytön kanssa, mutta ei se luonnistunut: Venlalta lähti tukkakin päästä
stressin takia. Tyttö oli tottunut asumaan maaseudulla rauhassa ja vapaudessa ja yht’äkkiä
hänet tempaistiin miljoonakaupunkiin, jossa puhutaankin oudolla kielellä.
Niinpä kolmen ja puolen kuukauden sitkuttelun jälkeen otin loparit ja palasin
lopullisesti Suomeen. Sitten aloinkin jo odottaa pikkutyttöä ja loppu onkin
historiaa: pätkätöitä ei oman alan hommissa ja työttömyyttä.
Niin olen sitten miettinyt, että jos en olisi antanut
periksi, vaan jäänyt sinne Kiovaan. Olisiko Venla sopeutunut? Olisinko nyt
missä? Joka tapauksessa en koskaan olisi tavannut oikeaa rakkauttani. Olisin
ihan erilainen ihminen (luultavasti jopa pissipäisempi kuin nyt). Mutta äitini
sentään saisi olla edelleen ylpeä lapsestaan. Nykyisin hän häpeää minua.Silloin 15 vuotta sitten Kiovassa mulla oli tällainen Lipponen-niminen brittiläinen lyhytkarva. Siirtyi vuosi sitten kissojen taivaaseen. |
Tajusin, että minun elämäni on vain mennyt koko ajan parempaan. No, alani on työllistävä mutta olen päässyt erikoisyksikköön (tulee jokin hienompikin yksikkö mieleen kuin deme...) ja laskuni melkein ovat omiani kunhan saan exän elämän kuntoon ja osituksen tehtyä.
VastaaPoistaAikuinen nainen seisoo omilla jaloillaan mutta yksin. Saretska sulla on puoliso... se on paljon se.
Juu, olen aika varma, ettei elämäni parempaa olisi, jos olisin niihin hommiin jäänyt. Nyt on vain tämä yksi asia huonosti, kun ei pysty perhettään elättämään. Aina kai sitten jonkin asian pitää mättää. Pysyy balanssi :D
PoistaSinä olet hieno, itsenäinen nainen, Outsa. Kumppanikin varmasti vielä osuu kohdalle. ;)
Tuleehan sitä aina välillä jossiteltua eletyn elämän tekemisiä. Olen työttömyyden ja työkyvyttömyyden jälkeen käynyt läpi mennyttä elämääni. Useinkin. Eniten minulla on ollut suru siitä, että en ole saanut lapsia. Jahkaan sitä, että olisko pitänyt nuorempana yrittää hankkia. No, silloin ei ollut sopivaa miestä.
VastaaPoistaKuitenkin tein pitkän uran IT-alalla, vaikka se sitten työttömyyteen loppuikin. Ei se sitä uraa huonoksi tee. Vähitellen huomaan, että elämä meni näin, ja ei jossittelut auta mitään. Nyt on vain koitettava katsoa tähän päivään ja eteenpäin.
Sinulla on aina viisaita sanoja. Eipä se jossittelu tosiaan mitään auta, enkä minä ainakaan olisi yhtään uskonut, jos joku olisi sanonut minulle silloin kun läksin virastani, että joudun vielä olemaan pitkä aikoja työttömänä. Ja ainahan olisi voinut mennä vielä huonomminkin, heh.
Poista