5.10.2012

Kun yössä yksin vaeltaa

”Kun yössä yksin vaeltaa
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Kun hetken vain sut pitää sain ja unohtaa…”


Tämä kappale on soinut mielessäni siitä viime perjantain Veskun konsertista lähtien. Siinä kosketellaan mielestäni yksinäisyysteemaa jotenkin hyvin olennaisella tavalla. Olemme loppujen lopuksi yksinäisiä susia kaikki, joskus rinnallakulkijaksi löytyy toinen samanmoinen ja tosiaan hetken tie on kevyempi kulkea. Hetkihän voi tietysti kestää kauankin, vaikkapa avioliiton ajan, jos oikein hyvin käy. Viimeistään kuolemassa tulee silti ainakin fyysinen ero sielunkumppanista. Mutta ”ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota”: minäkin mielessäni keskustelen isosiskoni kanssa lähes päivittäin, vaikka hän on ollut yli kahdeksan vuotta täältä fyysisestä maailmasta pois.

Välillä on tie kevyempi, välillä taas ottaa kovinkin lujille. Omassa elämässäni olen huomannut, että virtuaalisetkin kanssakulkijat, blogiystävät, kummasti keventävät tätä tarpomista. Toivottavasti saan pitää teidät kauan ja, tottavie, en ainakaan unohda (no saattaahan sitä jossain vaiheessa unohtaa oman nimensäkin ja kaiken muun)!
Tällaisia mietteitä perjantaina kurssipäivän keskellä.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kappale tuo.
    Yksinhän me lopulta ollaan, kaiken keskellä yksin.

    Kanssakulkijat mukavasti (välillä) helpottavat kulkua, näin kotona ollessa ovat tosiaan blogiystävät todella tärkeitä;)

    Syksyistä on, silti hyvää viikonloppua, Saretska!

    VastaaPoista
  2. Hyvät viikonloput minultakin. Skitsoa sillä tänään alkaa taas tämän viikon työt. Vaikka onhan se viikonloppu siltikin, mutta jotenkin senkin merkitys korostuu tässä epäsäännöllisessä työssäni.

    Sain muuten liput ensi perjantain loirin kiertueelle.

    VastaaPoista