Sielu sai ravintoa

Tämä on nyt sitten vähän sellainen ”festaripostaus”, joita tuo jälkikasvu enemmänkin harrastaa.

Puoli vuotta sitten oli jo häämöttämässä tämä nykyinen taloudellinen katastrofimme, mutta ei kuitenkaan vielä ollut todellistunut.  Niinpä ja siksi uskalsin silloin, tosin puolison ensin kannustettua, hankkia liput Vesa-Matti Loirin 50-vuotistaiteilijajuhlakonserttiin. Ja arvatkeepa mitä? No, se puoli vuotta meni tosi nopeasti, ja ihme ja kumma, olin säilynyt elossa senkin ajan. Joten perjantaina läksimme suuntaamaan kohti piäkaapuntia ja kulttuurielämystä!

Veljeni asuu Mäntsälässä, joten sehän oli tietenkin oivallinen tukikohta konserttireissullamme. Asettauduimme siis sinne ja hyppäsimme sieltä paikallisjunaan määränpäänä Pasila ja Hartwall-areena. Perhoset vatsassa yltyivät räpsyttelemään entisestään, kun jo tuntia ennen konsertin alkua areena kuhisi väkeä. Kuulinkin sitten jälkeenpäin, että liput oli loppuunmyyty.

Saretska ihan jännityksessä ennen konsertin alkua.
Piti oikein rohkaisusiideri nauttia.
 

Se tunne. Se tunne rintakehässä ja kaulassa ja päässä, kun suuri idoli tanssahtelee lavalle. Huhhuh. Ei kai sitä osaa tässä sanoin kuvata, mutta tuntui jotenkin niin riemuisalta ja ylevältä jajajaja.. Onneksi konsertti alkoi reippaalla ”Ennen oli miehet rautaa” -kappaleella, ettei ihan heti tarvinnut alkaa itkeä turssaamaan. Sitä lajia kyllä sitten riittikin Saretskalla, kun kehiin tulivat muiden muassa Uuno Kailaan Pallokentän laidalla, Nestori Miikkulainen, Hetken tie on kevyt ynnä muut sieluani kouraisevat kappaleet. Jouduin yhdessä vaiheessa tarttumaan puolisoa käsivarresta itseäni hillitäkseni, etten olisi alkanut itkeä aivan valtoimenaan. Suuri taiteilija osaa koskettaa.

Vesa-Matti Loiri, suuri tulkitsija.

Vesku oli juhlakonsertissaan sitä kaikkea parasta, mitä vain hän, armoitettu taiteilija, suuri tulkitsija, ihminen ja persoona, voi olla. Tunsin olevani etuoikeutettu, kun pääsin kokemaan ja näkemään tuon säteilevän karisman ympäröimän taiteilijan. Ei Veskunkaan elämä ole ollut ruusuilla tanssimista, ja sieltä omista kokemuksistaan hänkin on muokkautunut laisekseen. Ei helpolla elämässään päässyt voisi laulaa uskottavasti esimerkiksi Eino Leinon Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks. Loirin tulkintana sekin runo muuttuu lihaksi ja vereksi.

Täytyy tässä muistaa kehua myös taiturillinen Lenni-Kalle Taipaleen orkesteri.
Niin, ja kävihän siellä Samuli Edelmankin pyörähtämässä.

Sitä minä vain taas hämmästelin suomalaisessa konserttiyleisössä, että miten ne suurin osa pystyy olemaan tikkuna paikoillaan ja taputtamaan vain, kun on taputusten aika? Meikä olisi taas yhden kerran häpäissyt Siirin, jos hän olisi ollut mukana, koska jammasin, heiluin, itkin ja nauroin, huusinkin aina välillä. Ympärilläni olijat tököttivät useimmat jäykkinä paikoillaan. Siiri on joskus yhteisten konserttireissujemme jälkeen sanonut hävenneensä minua, kun heilun ja itkeä vollotan ynnä muuta konsertin aikana. Ei hyvänen aika sitä pysty olemaan paikoillaan, kun musiikin rytmi menee vereen! Jos olisin itse esiintyvä taiteilija ja näkisin yleisön vain jäykkänä tuijottavan itseäni, ajattelisin, että eipä tämä mun juttu paljon taida koskettaa. Mutta Vesku kosketti. Paljon. Varmasti kaikkia mukana olleita.

Vesku

 Nämä kappaleet saimme kuulla Veskun konsertissa.