14.1.2013

Tarpeellisuuden tunne

Tänään on ensimmäinen työtön-työtön päiväni sitten elokuun, jolloin aloitin nuo viimeisimmät työllisyyskoulutukseni. Taloushallinnon harjoittelu oli sen verran traumatisoiva kokemus (hehe), että en nyt siitä sen enempää ala vöyhöttämään ainakaan vielä. Kunhan saan psyykeni taas kasattua jonkinmoiseen järjestykseen tuon kokemuksen jäljiltä, niin saatan kertoa lisää esimerkiksi eräästä ilmaisella harjoittelijalla ostatetusta maitotölkistä :D Senhän mainitsinkin jo jossain vaiheessa, että tämä harjoittelija laittoi kirjeetkin kuoriin väärin! En muuten ollut tiennytkään, että senkin pystyy väärin tekemään. No, tuolla paikassa ei sellaista työtä ollutkaan, jota en olisi osannut VÄÄRIN hoitaa.

Joka tapauksessa nyt olen siis taasen kotiäitinä. Tästä hommasta ei ole "työnantajalta" juuri koskaan tullut kielteistä palautetta, en ainakaan muista. Tänään laittelin hyvillä mielin vadelmakiisseliä ja paistelin tähdepottumuusista rieskoja pienelle koululaiselle välipalaksi. Tyttö totesi kotiin tultuaan, että ”tosi ihanaa, äiti, kun sä oot kotona”. Tuntuipa mukavalta.
Työtön joutaa värkkäämään vaikkapa rieskoja ja kiisseliä.
 

6 kommenttia:

  1. Melkein tuntui rieskojen tuoksu, onpas hyvännäköisiä! Siinä näet kuinka tarpeellinen olet siellä kotonakin.
    Tervetuloa taas meidän kotoilijoiden joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Jos olisi sitä rahaa, niin viihtyisin varmaan vallan mainiosti kotiäitinä. Perheen hoitaminen on ihanaa. Ehkä kompensoin sillä omaa aika ankeaa lapsuuttani.

      Poista
  2. On mukava tuntea itsensä tarpeelliseksi jossakin, kun työmarkkinoilla ei selvästikään ole tarpeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeastaan lähes elinehto. Yhteiskunnasta kun potkaistaan ulos, on sentään vielä perhe, joka rakastaa ja tarvitsee. Sen ansioista pysyy pää edes jotenkuten kasassa.

      Poista
  3. Anonyymi16.1.13

    Tarpeellisuus on tärkeä asia.Kun sairastuin ja kävelykyky meni (onneksi nyt taas kävelen), tunsin itseni niin tarpeettomaksi, että rupesin valmistelemaan kuolemaa ja varautumaan siihen kaikin tavoin. Masennusta se kai oli, ainakin sain lääkkeet ja terapiat. Nyt on vähän paremmin, mutta koti on hiljainen ja tyhjä, enkä rtäällä koe itseäni kuin riesaksi. Onneksi tytär tarvitsee joskus lapsenvahtia ja toisen tyttären koira hoitajaa ja omakin koiruus tarvitsee huolenpitoa. Mies ja tyttäret ovat varmaan ottaneet asiakseen työllistää minua. Tarvitaan uusia sukkia ja lapasia, Adalle kudon pieniä nuttuja, teen tilkkupeittoa ja muovaan savesta aina sitä mitä pyydetään. Päivät yksin kotona tuntuvat joskus vaan liian tylsiltä ja pitkiltä.
    Tuon edellisen postauksen haaveen erakkomökistä tunnistan itsessänikin, tosin olen sellaisessa jo asunut. Ensin asuimme metsän keskellä, ihanassa talossa ja viisi vuotta sitten muutimme pois meren rannasta. Oli oma ranta ja kaupunkiin 27km. Upea paikka, mutta liian kallis sairaille ja vaikea kulkuinen, vaikka oli kaksi autoa.
    Haaveita pitää olla, vaikka minun kohdallani tuo mökki ei enää koskaan voi toteutuakaan.
    t. elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota aikaa vähän kauhulla ajattelen jo minäkin, kun koti jossain vaiheessa tyhjenee. Siihen on minulla tosin vielä useita vuosia, joten toivon mukaan olisin vaikka työllistynytkin siihen mennessä. Joka tapauksessa, kuten huomaat, olet tosi tarpeellinen lastesi elämässä, vaikka he eivät kirjaimellisesti siinä jaloissa pyörikään. Ei se ole keinotekoisesti järjestettyä tarpeellisuutta ja työllistämistä vaan aivan todellista totta! Nutut, lapaset ja sukat ovat isoäidin tekeminä niin paljon enemmän kuin pelkkiä vaatekappaleita. Minunkin lapseni ymmärtävät sen, kun saavat äidiltäni niitä villasukkia. Ja vaikka et neuloisi tai ompelisikaan mitään, olisit aivan yhtä tärkeä perheellesi. Olet siellä olemassa ja ajattelet heitä, siitä tulee turvallinen olo.
      Ymmärrän hyvin tuon, että päivät yksin kotona tuntuvat pitkiltä ja tylsiltä. Olen välillä ollut täysin lamassa, kun kotonaolo on pitkittynyt. Silloin en ole jaksanut iloita siitäkään, että saan hyysätä perhettäni. Päinvastoin, he ovat joutuneet tsemppaamaan minua.
      Haaveillaan me vain edelleenkin! Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka elämä toisi vielä jotain hauskaa tullessaan ;)

      Poista