Soittajaiset ja ihana ope

Oltiin eilen musiikkiopiston soittajaisissa, nuo lapsukaiset kun harrastavat harmonikansoittoa. Soittajaiset ovat sellainen hieman ”oikeaa” konserttia epävirallisempi esiintymistilaisuus, vaikka yleisöä paikalla toki aikalailla onkin, kun kaikkien hanuristien perheet tulevat kuuntelemaan, mitä sitä on taas viimenäkemän opittukaan. Monelle pienelle taiteilijalle nämä olivat ihka ensimmäiset soittajaiset, joten tilaisuus oli heille melkoisen jännä paikka. Ensimmäinen esiintyminen yleisön, enimmäkseen vielä tuiki tuntemattomien ihmisten edessä. Se, miten tuo ensimmäisen konsertti sujuu, vaikuttaa varmasti todella suuresti siihen, kuinka pieni soittaja suhtautuu tuleviin esiintymisiinsä konserteissa ja muissa tilaisuuksissa. Musiikkiopistolaisilla erilaisia konsertteja on monta kertaa vuodessa; julkinen esiintyminen kuuluu taiteilijan elämään heti pienestä pitäen.

Tässä tullaan opettajan ratkaisevaan rooliin. Miten opettaja osaa hoitaa kaikkien erilaisten oppilaittensa kohdalla asiat niin, että ihan pikku muusikollekin jää ekasta konsertistaan sellainen olo, että esiintyminen on ihan jees ja sitä voisi tehdä vielä toistekin?

Olen aina (siis jo kymmenen vuotta) ihaillut tyttöjemme opettajan taitoa valmistaa ja ohjata oppilaitaan esiintymistilanteisiin ja -tilanteissa.  Ensinnäkin jokainen on tietenkin harjoitellut oman kappaleensa juurta jaksaen. Konsertissa soitettava kappale ei koskaan ole se opiskelijan sen hetken ohjelmiston vaikein soitettava, jossa saattaa olla vielä joitain epävarmoja kohtia, vaan se hieman helpompi, joka menee tunneilla jo kuin vettä valaen.  Sellaisen biisin kanssa on varmempi olo nousta yleisön eteen.

Itse soittajaisissa opettaja juontaa iloisesti ja ystävällisesti (kuten hän kaikissa konserteissa tekee), mikä luo mukavan ja rennon tunnelman. Silti samalla mallilla kuin isommissakin konserteissa juonnetaan.  Sitten opettaja neuvoo vielä alkukumarrukset ja niiaukset, jotta pieni soittaja saa isot alkuaplodit. Samoin muistuttaa tekemään loppukumarrukset ja -niiaukset, jos taiteilijalle meinaa soittamisensa jälkeen tulla liian kiire pois lavalta. Noin esiintyjä oppii ottamaan paikkansa ja aikansa yleisön edessä.

Ihmiset kun ovat erilaisia, joillekin esiintyminen on luontevaa ja helppoa, nautittavaakin jo pienestä pitäen, toisille taas kauhistus. Ujostuttaa ja pelottaakin. Joku oppilas tekee viime hetken topin ja kieltäytyy menemästä yleisön eteen. Siitä opettaja ei tee minkäänlaista numeroa, hymyillen sanoo vain oppilaalle, että soitat sitten vähän ajan päästä ja siirrytään seuraavaan esiintyjään. Yleensä pieni soittaja sitten parin seuraavan kappaleen aikana onkin kerännyt rohkeutensa ja uskaltaa itsekin soittaa. Tuloksena hurjat aplodit tietenkin. Joskus soittaja on suostunut kyllä nousemaan lavalle, mutta ei ole halunnut katsoa yleisöön päin. On suostunut soittamaan vain selin. Sekin käy. Hyvin meni ja suosio oli suuri. Eilen eräs pieni tyttö ei halunnut millään yleisön eteen soittamaan, joten ope iloisesti sanoi, että voit soittaa omalta penkkiriviltä. No, sekin oli vielä yksin liian jännittävää, joten sitten pikku taiteilija soitti kappaleensa iskän sylissä. Ja meni muuten tosi hienosti ja kaikki taputtivat riemuissaan.

Itse olen aina kärsinyt aivan järkyttävästä esiintymisjännityksestä, ja nykyisinkin jännitän omien tyttöjeni esiintymisiä varmaan enemmän kuin he itse. Siksi kai kiinnitän niin suurta huomiota opettajan käyttäytymiseen oppilaitaan kohtaan noissa esiintymistilanteissa. Ihanaa, että on tuollaisia psykologisesti ja pedagogisesti taitavia ja kannustavia opettajia olemassa! Taas tuli eilenkin monta hyvää ja iloista esiintymiskokemusta ja -muistoa niin pienille kuin jo opinnoissaan pitkälle edenneille hanuristeille. En yhtään ihmettele, että nimenomaan tämän opettajan oppilaita näkyy jatkuvasti isojen harmonikkakisojen loppukilpailuissa.

 Omille lapsilleni tämä opettaja on vuosien varrella tullut yhdeksi läheisimmistä aikuisista. Luulenpa, että teini-ikäisen tyttäreni harmonikansoitto olisi ilman tätä opea saattanut lopahtaa tyystin hänen murkkuikään tullessaan tai ainakin soitin vaihtua "rokimpaan". Vaan ei ole tarvinnut soittotunneille pakon kanssa lähteä.
 

Venäläisiä tunnelmia viimevuotisessa maailmanmusiikin konsertissa