Mielen piällä: pelkoja

Meillä ei ole ikinä koskaan milloinkaan ollut koiraa. Minulla on aina ollut kissa. Noin kolme vuotta sitten lupasin perheen pienimmälle, että vielä kerran koira hankitaan. Rakkaani on aina halunnut koiran, mutta koska oli yksinhuoltajaisä, ei voinut hommata: ei olisi ollut aikaa koiranhoitoon. Sitten tuli jossain vaiheessa jo luvattuakin sille pienimmälle, että jos pääsen töihin, koira hankitaan. No sitten pääsin töihin ja lupaukset tulivat lunastettaviksi J

Nyt meille on tulossa Tarmo. Ihana suomenpystykorva, jonka ukki, siis pappa eli vaari, on Pohjoismaitten haukkumestari. Jee. Ei siis tarvitse varmaan pelätä, että ei haukkuisi tämä meidän vauva.  No sehän on tietenkin pystärin työ, mutta kuulemma ei se haukkuminen niin elintärkeää ole, pääasia, että on kaveri metsällä. Tuntuu kuulemma vähän alastomalle kulkea metsässä ilman koiraa. Sanoopi siis tämä meidän metsämies. Hän on Tarmosta niin onnessaan, että! Niin että kun minä vähän huulta heitin ja vitsailin tyyliin ”onpa hieno PYSTYKORVAkoira, kun on korvat lurpassa ja naama ihan lytyssä” ei ymmärtänyt yhtään vaan alkoi minulle, että ”POJASTA ei saa noin rumasti puhua!”  Oikeasti katsoin suu auki, että onko tuo tosissaan. Kyllä kai jokainen, joka minut tuntee, tietää, että rakastan kaikkia eläimiä ja oman perheen eläimiä satamiljoonaatäysillä. Mutta siis opin, että Tarmo on Artolle herkkä paikka, ei saa leikilläänkään sanoa mitään kielteiseen viittaavaa… Hih J

No siis niitä pelkoja. Jännittää ja pelottaa, että mitä mahtaa tuo Sulo-poikakissa tuumata Tarmosta. Olen kuullut kauhukertomuksia siitä, että kissa on lähtenyt mierontielle, kun kotiin on otettu uusi kissa tai koira. Minä oikeasti rakastan Suloa enkä halua sille mitään sielunjärkytystä aiheuttaa. Nyt vain valitettavasti joudun aiheuttamaan, kun Tarmo tulee kotiin. Pelottaa ihan karseasti, mutta toisaalta on myös sellainen toivo, että Sulosta ja Tarmosta voisi tulla hyvät kaverit. Sulokin on aina joutunut olemaan päivät yksin kotona, kun porukat ovat olleet koulussa ja töissä. Ehkäpä niistä olisikin seuraa toisilleen, kun ihmiset ovat pois. En tiedä, mutta tosiaankin maha on jo nyt muralla jännityksestä. Kertokaa ja kommentoikaa tänne, jos teillä on kokemuksia kissan ja koiran totuttamisesta toisiinsa.

Ostin muuten netistä itselleni juhlamekon (sieltä missä kehutaan, että ilmainen toimitus ja palautus). Ihan älyttömän hieno mekko tuli. Päädyin tuohon nettitilaamiseen, kun kävin ensin Siirin kanssa pari shoppailukierrosta Jyväskylässä ja hikoilin ja kiroilin sovituskopeissa ilman tulosta. Sitten istuin kotona saman asian (=mekon) äärellä koneella ja tilasin, kun löysin hyvännäköisen. Mekko on tosi kaunis, ainut vika, että on numeroa liian iso. Siis ihmeellistä, että liian iso! Pelkäsin nimittäin tilatessani, että jos se kiristää ja on pieni. Pyörähtelin vähän siinä rakkaani edessä ja päätettiin olla vaihtamatta mekkoa, on niin kaunis joka tapauksessa. Mahtuupahan syömään reilusti eikä ainakaan tarvitse stressata, että pitäisi laihduttaa ennen juhlia! Naurettiinkin sitä, että kun monet haluaa laihduttaa ennen juhlia, minä laitan vahvemman kerroksen voita eväsleiville, että mekko istuisi :D

Niin ja PEE ÄS: MIHIN MINUN LUKIJAT OVAT HÄVINNEET?  Huomasin tässä jokin aika sitten, että tuossa sivupalkissa oleva "Lukijat"-kohta on nykyisin tyhjä. Ovatko siis kaikki lukijat suuttuneet minuun ja ottaneet ritolat, vai onko mulla jokin vika tässä bloggerissa?