13.6.2014

Onko nimi listassa?

Ei ole tosiaan kaikki kunnossa meikäläisen päässä. Olen nyt muutaman päivän ollut kotosalla ihan yksikseni, jos ei lasketa Suloa ja Tarmoa, ja onpa ollut aika hankalaa. On tuntunut aivan siltä kuin minulla ei olisi elämää lainkaan. En ole suoraan sanottuna osannut tehdä mitään järkevää. Tarmon kanssa tuntisotalla lenkkeillyt, siinä kaikki. Ja syönyt ja nukkunut päikkäreitä. Voi Pyhä Sylvi, olenko läheisriippuvainen?

Eilisen päivän kyttäsin nettiä, että tulisivatko ne yhteishaun tulokset näkysälle ja tyttären nimi listoille. Ei näkynyt minkäänlaisia listoja. Venla itse on viulu- ja harmonikkaleirillä Sumiaisissa leiriohjaajana ja laittoi viestiä, että joku oli facebookissa kommentoinut nimen olevan koulun ovessa olevassa listassa. Hyvä niin. Ja hyvä sekin, että tyttärellä siis näyttäisi olevan jo jonkinlaista tuttavapiiriä tulevassa koulussaan. Minusta hän on kyllä tosi rohkea, kun lähtee täältä Uuraisten perukoilta noin vain aivan uuteen kaupunkiin ja kouluun. Jännittävää ja samalla ihanaa. Saa tehdä sitä, mitä haluaa. Luin tuossa, että hänellä on valittavissa erilaisia musakursseja yli neljästäkymmenestä mahdollisesta! Varmasti luulisi mieluisia kursseja löytyvän noin laajasta valikoimasta. On musikaalintekoa ja bändiä ja kuoroa jajaja…  Mutta tietysti myös ne tavalliset lukio-opinnot ensiksikin.

Minä täällä pieni (pieni?) suru sydämessäni katselen kotia ja pihaa ympärilläni: totta tosiaanko tästä pitää luopua? Emme vieläkään ole laittaneet taloa myyntiin, täytyy ensin varmistua se mieheni vanhempien kotitalon kohtalo. Siellä pitäisi sitten alkaa tehdä ainakin pesuhuoneremonttia aika pikaisesti, jos tosiaan sinne muutamme. Rahat?

Onneksi tänään koko porukka palaa tahoiltansa kotiin. Minulla jyskyttää päänsärky, mikä on erittäin harvinaista. Taitaa johtua siitä, kun illalla mässäilin jäätelöllä, kekseillä ja lakkahillolla. Siis ähkyyn saakka. Voipi olla henkisellä puolellakin osuutta asiaan.

Niin ja KIITOS kaikille, jotka olette vieläkin jaksaneet lukea näitä löpinöitäni ja jopa kommentoineet.  Olen itse ollut niin ahdistunut, etten ole juuri blogimaailmassakaan käynyt. Kommentit tulevat puhelimeen, joten luen ne aina heti. Tuntuu tosi hyvälle, että olette siellä, te kaikki

Kuvailin tässä eräänä aurinkoisena päivänä, taisi olla toissapäivä, pihaa ja taloamme muistoksi itselleni ja ehkä myyntiesitettäkin varten. Nyt kun katsoo tuonne sateiselle pihalle, ei näytä ollenkaan noin houkuttelevalle.

Ruusupuskat alkavat kukkia ja lumipallot ovat kauneimmillaan.

Tässä kotimme etupihan puolelta, tien suusta kuvattuna.

Takapihaamme ja talon paras paikka kesällä, aurinkoinen terassi.

Mansikkamäen komein omenapuu. Tänä vuonna ei
tule niin runsasta satoa kuin viime kesänä.

Tällainen Tarmo-vasikka syömässä heinää minun
kitkiessäni kukkapenkkiä. Nyt hän on matokuurilla :)

7 kommenttia:

  1. Niin hieno piha!
    Eikä sitä aina tarvi olla jotain tekemistä. Joskus on hyvä vain olla.

    VastaaPoista
  2. Eipä ole ihme kun on jo luopumisen tuskaa, kun on hieno piha. Sekin on tuttu tunne kun jääkin yksin välillä, ja ei osaa tehäkään mitä on aatellu. Kyllä sekin ohi menee.

    VastaaPoista
  3. Voin hyvin kuvitella sen luopumisen tuskan. Oma koti on kuitenkin oma koti ja yleensä sitä on vuosien saatossa rakkaudella laitettu omanlaiseksi.

    Nyt on vielä vuodenaika juuri parhaimmillaan puutarhan suhteen. Voisi olla ihan erilainen tunnelma, jos olisi marraskuun loskakeli, eikä puutarha kukoistaisi kauneimmillaan.
    Mutta tässäkin asiassa on taas se hyvä puoli. Saattaa olla huomattavasti helpompaa myymisen kannalta, kun luonto ympärillä esittäytyy parhaimmillaan.
    Nyt täytyy vain koettaa jaksaa katsoa eteenpäin ja luottaa siihen, että elämä kantaa.

    Ilahdun aina, kun näen sinun päivittäneen. Täällä olen hengessä mukana, vaikkakin matkojen päässä, mutta kuitenkin. ♥

    VastaaPoista
  4. Anonyymi13.6.14

    Kaunista on: teidän talo ja piha. Kyllähän joskus on niin paha olo, että yksin on tosi ahdistavaa. Minäkin yleensä nautin yksinolosta, mutta masennuksen ollessa pahassa vaihessa ei sekään tunu hyvältä. Eikä osaa tarttua mihinkään. Mutta ei sinun aina tarvikaan, voi tosiaan olla vaan. Ja onhan sulla ne karavtassut, Tarmokin tuossa niin söpönä, rapsutan virtuaalisesti:-) Ja pianhan sinne jo tullee muu perhe kotiin!

    Venlalle onnea oikein roppakaupalla, Hatanpäälle oli tosi vaikea päästä!!!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis koti ja piha..:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteistanne! Saan oikeasti paljon voimaa ja virtaa teidän kannustuksestanne.

    Tarkennan sen verran, että talo ja piha eivät ole meidän aikaansaannoksiamme, olemme asuneet tässä vain viisi vuotta. Silloin, kun ostimme tämän, ihastuimme heti, kun tulimme ekaa kertaa katsomaan. Etenkin piha on mielestäni kuin paratiisi :D Ja vaikka tämä on aivan kylän keskustassa, silti kuin herrankukkarossa.

    VastaaPoista
  7. En ollutkaan ilmeisesti tähän uudenpaan blogiin kirjautunut, kun en ole nähnyt postauksiasi, no nyt on asia hoidossa :) Kun mun blogilistalla olevasta sun blogistasi ei päässytkään mihinkään...No se siitä. Ihaniahan ne pihat on kesällä :) Itsekin olisin joskus talvella valmis muuttamaan kaupunkiin takaisin, mutta kesä pihoineen on niin mukava :)
    Voimia ja viisautta teille muutoksen tuulissa <3

    VastaaPoista