12.8.2014

Vettä sataa ja vatut odottavat puskissa

Kävin niitä aamulla poimimassa vain pienen kulhollisen aamupuurojen päälle enkä tajunnut, että kohta alkaa sataa kaatamalla. Karisivatkohan ne kaikki komeat kölleröt maahan, voi itku.

Niin se on kesä mennyt, erikoinen ja raskaskin kesä. Eilen alkoi pikkutytöllä koulu, isommalla alkoi musiikkilukio Tampereella jo viime viikolla. Nyt sataa vettä ja minä paistan pullaa. Ihmeellinen näky tuo, että Sulo makaa sisätiloissa päikkäreillä. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt hänet sisällä paljon muuta kuin ruokakupilla, koko kesän Sulo on nukkunut päiväunetkin terassilla tai jossain puskanjuuressa.


Viikonloppu oli kesän kohokohta. Kävin Venlan kanssa Mikkelissä Jurassic Piknikissä katsomassa Samuli Edellmania ja VESKUA!! Minä olin ja olen aivan rahaton enkä mitenkään olisi pystynyt kustantamaan reissuamme, mutta puoliso pakotti lähtemään ja antoi lippurahat, koska tietää, miten suunnattomasti nautin Veskun konserteista. Meillä oli niin ihana reissu! Kun en enää osaa tätä kirjoittamistakaan, niin en pysty kuvaamaan sitä liikutusta ja kosketusta, mitä sieluni sai. Itkin niin, että paljon huuhtoutui taas sydämeltä pois, sellaista ikävää. Ja mukavaa tuli tilalle, ennen kaikkea rakkaan tyttären seurasta.

Myö ♥


Ihana ♥


Oon tuomittuna kulkemaan, kulman taa ja seuraavaan. Kaupunki
kaunis valoissaan, on mulle varjo muusta vaan.
Sillä välin, kun me vain festaroimme, pienempi tyttö ahersi maastojuoksukisoissa Viitasaarella. Eikä sen enempää kuin ylivoimaisen voiton 3000 m:n T12-sarjassa. Olisi voittanut jopa T14-sarjankin puolella minuutilla! Tyttö on juossut koko kesän koiran kanssa ja ilman koiraa helteiden haittaamatta, ja tulos kyllä näkyykin nyt kunnossa.

Kalevin Kirmasu 2014 -voittaja. 
Paistelen täällä noita pullasia talkoita varten. Perjantaina on metsästyskämpällä piha- ja siivoustalkoot, jotta sitten seuraavalla viikolla pääsevät mehtämiehet lähtemään sorsanaloitukseen puhtaalta kämpältä. Voi että, Tarmokin pääsee taas toimeen ja työhön, ihanaa! On siitä kyllä tullut kesän aikana niin mammanpoika, että osaakohan se enää metsästääkään, hehe.


8 kommenttia:

  1. Anonyymi12.8.14

    Hienoa, että pääsit Veskua kuuntelemaan!
    On sulla mahtavat tytöt, toinen koulussa, jonne on tosi vaikea päästä ja nuorempi tollanen urheilija, onnea hänelle! Ei kannata yhtään vähätellä, tiedetään kuka on tytöt kasvattanut:)

    Voi tota Suloa, kuin jänis pitkine koipineen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vuodessa on pakko päästä Veskun konserttiin, nyt oli kolmas kerta, kun olin kuulemassa tuota kokoonpanoa. Niin, ja jopa Venlakin sanoi, että ylitti odotukset! Kasvattelen uutta fanisukupolvea tässä :D No, Siiriä ei tosin viime kesänä Pori Jazzissa säväyttänyt, ihmetteli, että mitä hienoa voin nähdä tuollaisessa "vanhassa papassa" (mitä pyhäinhäväistystä!).
      Olen kyl ylpeä tytöistä, mutta ovat tuollaisia ihan huolimatta minusta eikä ansiostani, pakko todeta :D
      Sulo on elämäni valo ♥

      Poista
  2. Varmaan hieno reissu! Ja kyllä tuosta kuvasta näkee, että ootte sukua :)
    Ja tosiaan, näillä helteillä kunnon ylläpitäminen (muutoin kuin Rantiksen tavoin järvessä) on varmasti ollut työn takana. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi12.8.14

      Mun piti kanssa sanoa, että siinä on äiti ja tyttö kuin kaksi marjaa :)

      Poista
    2. Hahaa, ei varmaankaan ole sitten laitoksella vauva vaihtunut! Kumma muuten, että itse en näe yhdennäköisyyttä.
      Siiri taitaa melko pitkälti juosta pois paineita ja stressiä. Tämä kesä on ollut niin rankka hänellekin, että juoksukilometrejä on tullut sitten sen mukaisesti. Koirakin on muuten kovassa kondiksessa, kun on saanut treenata mukana :D

      Poista
  3. Ootte kyllä hurjan kauniita neitosia kaikki :)
    Täällä on toinen Vesku fani. Voi jopa toisen kerran pääsisin hänen konserttiansa kuulemaan. Eka kerta oli joskus v.1981 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos kovasti :)
      Yritän päästä Veskun konserttiin ainakin kerran vuodessa, fani olen ollut varmasti 30 vuotta. Mutta on niitä paljon kovempia faneja kuin minä, se tuli selväksi, kun odottelimme siinä lavan edessä konsertin alkua. "Mammoiksi" itseään kutsuneet kaksi aivan ihanaa naista olivat 20 vuotta käyneet Veskun konserteissa monta kertaa vuodessa! Toinen naureskeli, että on säilyttänyt kaikki pääsyliput, jotta perilliset sitten näkevät, mihin kaikki rahansa ovat menneet: "Olen minä lapsenlapsille jonkin verran antanut, mutta kaikki loput on sitten menny Veskulle!" Saimme hyvät naurut, kun vertailimme fanituksen määrää ja yhteistuumin totesimme, että mammat veivät voiton :) Tosin vetosin minä siiihen, että heillä on enemmän rahulia kuin mulla :D

      Poista
  4. sirpa14.8.14

    Voi, nyt oon kade. Tykkään kans Veskusta mahottomasti. Mullekin tuli teidän kuvasta heti mieleen kaks marjaa :D

    VastaaPoista