Loma män', ahistus tul'

 Punkaharjun-reissu meni hyvin, vaikka ainekset muuhunkin olivat olemassa. Sunnuntaina, kun lähdimme, satoi kaatamalla. Pakkasimme Micraan tavarat ja Sulon ja itsemmekin mahdutimme kyytiin juuri ja juuri. Vinguin koko ajan, että mitenkähän kaikki nyt sujuu, voi Sulo-raukkaa ja niin poispäin. No, kun olimme pihasta lähdössä, Siiri tokaisi neuvoteltuaan jotain ystävänsä kanssa ja heidän raplattuuan tovin puhelinta, että tuon ystävän äiti voisi käydä Suloa hoitamassa. Loppujen lopuksi roudasin sitten kissankopan takaisin tupaan ja Sulon kopasta vapauteen. Varmaan se vähän ihmetteli, että mikä liike tuo oikein oli: väkipakolla koppaan, kymmenkunta minuuttia autossa kotipihassa ja takaisin sisälle! No, siinä kaatosateessa sitten taas purin Micrasta hiekkalaatikkoa ja kissanruokia (sieltä alimmaisesta kassista) ym. ennen kuin lopulta pääsimme matkaan. Se Siirin kaverin äiti olikin sitten ihan maailman paras kissanhoitaja. Hänellä on itselläänkin kaksi kissaa, joten kyllähän hän osaa! Kaiken hyvän lisäksi hän kovasti ihastui Suloon, olisi kuulemma ilomielin vienyt mukanaan koko katin! Joten sen osalta olin hyvillä mielin koko viikon. Ja se mökki oli muuten sellainen, missä ei ole tuulikaappia vaan ovi suoraan terassille ja ulos, joten olisi se Sulkku varmasti jossain vaiheessa livahtanut pihalle.

Niin, olihan se Punkaharjulle pääsykin sitten vähän kiikun kaakun, sillä Micra alkoi Savonlinnan tienoilla piiputtelemaan ja jätti Savonlinnassa keskellä kaupunkia meidät ensin liikenneympyrään ja sitten liikennevaloihin kerran. Pääsimme kuitenkin perille saakka onneksi, sillä ei olisi siinä kaatosateessa ollut kovin herkkua norkoilla tien reunassa. Kotiinpääsy olikin sitten perjantaina huomattavasti hankalampaa, sillä Micra nyki ja tökki ja hyytyili heti alkumatkasta lähtien. Mutta sain auton ja tytöt kotipihaan, eikä siinä niin jännitystäkään oikeastaan ollut, sillä Arto ajoi samaa reittiä, joten olisi voinut tarpeen tullen hinata meidät.

Siinä sitä niin reippaana ja kimaltavana tojotetaan mökin pihassa,
kun ensin on meinattu sipata kesken matkaa.

Punkaharjulla oli todella ihanat maisemat ja kelikin suosi sitten, kun sunnuntain kaatosateesta päästiin. Kiertelimme harjualuetta, kävimme muun muassa Salpalinjalla, mikä olikin yllättävän mieltä järisyttävä kokemus myös nuorisolle. Miehistönmajoituskorsu, konekivääripesäkkeet ja juoksuhaudat toivat sodan ankarat puitteet käsinkosketeltaviksi. Oli kammottava tunne, kun melkein pystyi korvissaan kuulemaan, kuinka panssarit lähestyvät kannasta pitkin. Olisi kyllä oikeasti kusiset paikat odotella ampuma-asemissa, huh. 

Entisöityjä juoksuhautoja

Miehistönmajoituskorsu. Oikeasti siellä oli ihan pimeää,
tässä kuvassa kameran salamavalo valaisee korsun.

Savonlinnassa kävimme parina päivänä, tietysti myös Olavinlinnassa. Paras anti viikossa oli ehdottomasti se, että saimme pitkästä aikaa vain olla perheen kanssa yhdessä.

Tässä sitä kansallismaisemaamme.

Ihania retkeilypolkuja

Kyllä kelpasi nauttia luonnosta ja liikunnasta.

Tarmo-kultaraukka ei ollenkaan voinut käsittää, miksei hevonen eikä mies
liiku mihinkään, vaikka mitä tekisi. Eivätkä ne edes haise miltään.
Tämä Herman Joutsenen patsas on metsämuseo Luston pihassa.

Meidän sakkia linnaan menossa.

Työn aloittaminen loman jälkeen ei ollut mitenkään herkkua senkään takia, koska kulkupeli päätti ruveta ryppyilemään juuri loman loppupuolella. Se onkin ihan oma stoorinsa, jota en kerta kaikkiaan jaksa edes kertoa, sillä niin hankalaksi homma meni. Kuitenkin sen verran sanon, että kyläseppä ei saanut Micraan lakia, mutta lasku on tulossa silti tulppien, suodattimen ym. vaihdoista. Vien sitten ensi torstaina ropposeni ja sitä myöten myös roposeni merkkiliikkeeseen. Väsyttää ja ottaa niin pattiin koko asia. Olen parina päivänä ajanut töihin autolla, vaikka se sammuilee liikennevaloihin ja muuta kivaa. Hirveä jännitys koko ajan päällä, pääseekö vai eikö pääse perille. Olin perjantaina niin poikki, että kun menin lopen uupuneena päiväunille, nukuin neljä tuntia putkeen. Syy: olin valvonut ja hikoillut ja pyörinyt kaikki edelliset yöt tällä viikolla.

Uutta työmaata etsin. Pistin hakemuksen Pihtiputaalle. Jos se tärppäisi, toteutuisi viimein muutto Viitasaarelle saman katon alle puolison kanssa. Ja Siirikin sanoi, että on tämä Uurainen jo nähty. Mutta ehkä on turha edes toivoa, ei tuo onni ole potkinut ennenkään, ei varsinkaan noissa työasioissa.