15.3.2016

Suvannolla

Viime viikonloppu oli ihana, kun lapsi kävi pitkästä aikaa kotona. Miehelläni oli harmillisesti iltavuoroviikonloppu, mutta koska Venla sanoi, että eniten on ikävä Artoa, puuhasin meille retken Viitasaarelle ja menimme koko konkkaronkka (paitsi Sulo jäi kotimieheksi) patikoimaan Heinä-Suvannolle. Siellä alkaa jo muuttolintukausi tehdä tuloaan, kuusi joutsenta oli mieheni bongannut perjantaina Suvannolla. Kun läksimme Uuraisilta lauantaiaamuna varhain, paistoi aurinko täydeltä terältä. Kumpumäessä oli kuitenkin jokin ihmeellinen sumuilmiö, ja Heinä-Suvannon-retki tehtiin ilman auringonpaistetta. Se ei suinkaan tahtia haitannut, olihan kuitenkin tyyntä ja lauhaa. Tammen tuvalla keiteltiin laavulla kahvit & kaakaot sekä paistettiin juustoleipiä ja makkaraa. Tyttäret ehtivät saunoakin. Tapansa mukaan Suvanto laittoi ajatukset lentoon, ja tulilla istuessamme kävimmekin syvällisiä filosofisia keskusteluja. Yhdessä vaiheessa nuorimmainen nousi jo pöydälle seisomaan ja julisti sieltä käsin sekä äidin että Venlan täysiksi ääliöiksi, sen verran kiihkeästi näkökannoista jutusteltiin. Naurun säestämänä kuitenkin.

Suvanto on vielä hiljainen, mutta kevään tullessa tämän alueen
valtaavat tuhannet muuttolinnut. Sitten Tammelle kuljetaan
 metsäpolkua ja pitkospuita pitkin.

Tarmo vetäisi oman grillimakkaransa noin sekunnissa.
"Saisko lisää?!"

Eväidensyönti kruunaa retken.

Myö, kaksi vanhaa varista. Ollaan kuulemma ihan söpöin pari :)
(Kelkka ei ole meidän, vaan Tammelle oli tullut
myös pari paikallista erämiestä.)
Pönttö odottaa asukkaita.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi15.3.16

    Sinustakin jotain kuuluu, mukavaa. Tuollaisia retkiä mekin pyrimme tekemään aina joskus viikonloppuisin, vaihtelua näihin lähimaisemiin.
    Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaksat vielä lukea minuakin :)
      On ollut vaikeaa taas sopeutua työttömäksi ja kirjoittaminenkaan ei ole innostanut eikä onnistunut.
      Nuo retket ovat siitäkin hyviä, että saa ihan kunnolla ja aidosti olla yhdessä perheen kanssa: ei nuoriso nuku puolille päivin eikä ole somessa koko ajan :D

      Poista
  2. Aina tulee hyvin kotoisa olo, kun kirjoitat Suvannosta. En muista, olenko tullut maininneeksi, että tyttönimeni on Suvanto.

    Tosi kivan kuuloinen ja näköinen perheretki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi sinulla! Sinun pitäisi päästä joskus käymään tuolla Suvannolla, siellä on sellaista erikoista taikaa :)
      Kiitos myös kommentista, ajattelin, että ei tätä varmaan enää kukaan lue... (itsesääli-oblomovilaisuutta).

      Poista