Suvannolla

Viime viikonloppu oli ihana, kun lapsi kävi pitkästä aikaa kotona. Miehelläni oli harmillisesti iltavuoroviikonloppu, mutta koska Venla sanoi, että eniten on ikävä Artoa, puuhasin meille retken Viitasaarelle ja menimme koko konkkaronkka (paitsi Sulo jäi kotimieheksi) patikoimaan Heinä-Suvannolle. Siellä alkaa jo muuttolintukausi tehdä tuloaan, kuusi joutsenta oli mieheni bongannut perjantaina Suvannolla. Kun läksimme Uuraisilta lauantaiaamuna varhain, paistoi aurinko täydeltä terältä. Kumpumäessä oli kuitenkin jokin ihmeellinen sumuilmiö, ja Heinä-Suvannon-retki tehtiin ilman auringonpaistetta. Se ei suinkaan tahtia haitannut, olihan kuitenkin tyyntä ja lauhaa. Tammen tuvalla keiteltiin laavulla kahvit & kaakaot sekä paistettiin juustoleipiä ja makkaraa. Tyttäret ehtivät saunoakin. Tapansa mukaan Suvanto laittoi ajatukset lentoon, ja tulilla istuessamme kävimmekin syvällisiä filosofisia keskusteluja. Yhdessä vaiheessa nuorimmainen nousi jo pöydälle seisomaan ja julisti sieltä käsin sekä äidin että Venlan täysiksi ääliöiksi, sen verran kiihkeästi näkökannoista jutusteltiin. Naurun säestämänä kuitenkin.

Suvanto on vielä hiljainen, mutta kevään tullessa tämän alueen
valtaavat tuhannet muuttolinnut. Sitten Tammelle kuljetaan
 metsäpolkua ja pitkospuita pitkin.

Tarmo vetäisi oman grillimakkaransa noin sekunnissa.
"Saisko lisää?!"

Eväidensyönti kruunaa retken.

Myö, kaksi vanhaa varista. Ollaan kuulemma ihan söpöin pari :)
(Kelkka ei ole meidän, vaan Tammelle oli tullut
myös pari paikallista erämiestä.)

Pönttö odottaa asukkaita.

Ihanuutta irti sieltä, mistä sitä vain saa

Kävimme eilen rakkaani kanssa elokuvissa. Tuo reissu Jyväskylään oli meidän laatuaikaamme ja typistetty versio siitä, mitä olimme suunnitelleet. Nimittäin rahat, joita olimme säästäneet Tallinnan-matkaan joskus tulevassa syyskuussa, menivät sattuneista syistä muihin tarkoituksiin       (= epäonnistunut autoremontti). 

Kahdenkeskinen ilta puolison kanssa oli ihana, vaikka elokuva suoraan sanottuna oli ihan p***stä. Odotin jotain samaa tasoa kuin Tie pohjoiseen -elokuva on, mutta tämän Elämältä kaiken sain -elokuvan juoni ja näyttelijäsuoritukset, paitsi Vesa-Matti Loiri ja Peter Franzén, olivat todella surkeita, ohuita, kevyitä, mielikuvituksettomia, teennäisiä jne. Jos olisin katsonut elokuvaa kotona telkkarista, olisin melko alkuvaiheissa kääntänyt kanavaa. Sitä koko elokuvan ajan ikään kuin odotti, että koskahan tämä oikein alkaa tämän prologin jälkeen, mutta ei se sitten koskaan alkanutkaan. Sanoin miehelleni, että tuollaisen käsikirjoituksen olisi keksinyt vaikka kuka tahansa alakoululainen ainekirjoitustunnilla. Hohhoijaa, ei kannata mennä katsomaan, vaikka olisi tällainen Veskun tosifani kuin minä. Ei koko elokuva sentään kanna vain yhden tai kahden näyttelijän roolitöitten varassa.

Autosta nyt sen verran, että emme vieneet sitä enää Auto-Palelle, koska kun mieheni soitti sinne, he eivät suostuneet siihen, että emme maksa sinne enää mitään. Että silleen. Nyt sitten ihmettelen, että mitä hitsiä: ihanan kaunis ja kimaltava pikkuautoni seisoo tuossa pihassa, mutta sitä ei voi käyttää.

Sitten muutamia ihania asioita, koska tänään on sellainen fiilis, että haluan kertoa ihania asioita: Tarmo on taas jälleen kerran maailman onnellisin koira, koska 20.8. alkoi irtipitoaika ja vesilinnunmetsästys. Voi sitä onnea, sekä koiran että miehen, kun pääsivät Heinä-Suvannolle sorsanmehtuuta aloittamaan! Arto ottaa aina muutaman kesälomapäivän sorsanaloitukseen, ja itsellenikin tulee hyvä mieli, kun näen, miten toinen on niin onnellinen. Tuolta aloitusreissulta saalis oli kaksi heinäriä. Ne on nyt siivottu ja pakastettu sitä hetkeä varten, kun saan koko perheeni saman pöydän ääreen. Meidän kasvissyöjätytötkin  syövät itsepyydystettyä riistaa, koska se on elänyt villinä ja vapaana.

Tarmo laskee lintuja Heinä-Suvannolla 20.8.2015.

Leivoinkin tänään pitkästä aikaa, kun eilen sain jo siivottua ja oli nyt kerrankin aikaa. Pihapuskista vattuja, musta- ja punaherukoita ja siinäpä se. Nam. Niin, ja täytteessä on vaniljatuorejuustoa + kananmuna + hieman sokeria. Pohja on tehty täysjyvävehnäjauhoista, siksi väri näyttää tummalta, ei ole palanut :D.

Koirakuskaaja

Tuo otsikko tuli vain siitä, kun Siirin kanssa luemme aina vahingossa väärin ohjelman Koirakuiskaaja nimen. Olenkin ollut tässä kesälomani ajan sellainen koirakuskaaja, sillä Tarmo on ollut nyt meidän kanssamme täällä Mansikkamäessä, kun isänsä on vielä töissä (haha, ”isä” on siis Arto). Artolla alkaa kesäloma nyt tulevana sunnuntaina klo 24. Heidän työvuoronsa kannalta tosi typerästi, sillä toisella vuorolla alkaa loma jo perjantaina aamuvuoron jälkeen. Meillä on siis koko kesänä ruhtinaallinen yksi viikko yhteistä lomaa.

Juhannuksen sentään vietimme ihan kaksin & Tarmo Tammi-Suvannolla.
Kävimme soutelemassa ja kalassa Heinä-Suvannolla ja Suvantojärvellä.

Minä olen lomaillut juhannuksesta lähtien, ja Siirin kanssa olemme viettäneet oikeasti laatuaikaa. Päiviimme on kuulunut Tarmon kanssa lenkkeilyä noin kolme tuntia päivässä (vähintään), leipomista, leipomista, leipomista ja leivonnaisten syömistä, Britain’s best bakery -ohjelman katselua (jokainen jakso, ja siinä tapauksessa koneelta, jos ei satuttu olemaan oikeaan aikaan kotosalla). 

Nämä teimme, kun Venla oli tulossa kotona käymään.

Alkukesälomasta teimme pienen matkan, risteilimme Tallinnaan ja sieltä palatessamme olimme yhden yön Helsingissä. Reissullamme keskityimme tapamme mukaan ruokapuolen asioihin. Laivalla kävimme illastamassa buffet’ssa sekä tietenkin meriaamiaisella. Ehkä olemme hirveitä moukkia, mutta se illallisbuffet oli meidän mielestämme aivan ihana ja loistava. Maistelimme parhaan kykymme mukaan kaikkea herkullista, mutta minultakin loppui jaksaminen niin pahasti kesken, että juustot jäivät mielikuvaharjoittelun tasolle. Harmitti kauheasti. Suoraan sanottuna en olisi ihan siltä istumalta uskonut sitäkään, minkä ruokamäärän yksi hernekeppimäinen 13-vuotias tyttö saa kupuunsa mahtumaan. Valehtelematta lapsi veti viisi lautasellista, täysiä sellaisia, eikä muuten jättänyt tähteitä. Sitten kyllä olimmekin aivan ähkyjä, jouduin avaamaan Siirin kengännauhatkin, koska hän ei kyennyt kumartumaan. On ehkä rahvaanomaista touhua, mutta vähätpä siitä, meillä oli ihanaa!

Pääsin Tallinnassa kunnon suklaaostoksille.

Helsingissä kävimme luonnontieteellisessä museossa, jossa Siirillä olisi mennyt helposti vaikka koko päivä lukiessa selostuksia ammoisista ajoista, mutta turistipaljous häiritsi keskittymistä, joten käynti oli aika pintapuolinen raapaisu. Ateneumissa kävimme katsomassa Tarujen kansat -näyttelyn, joka oli vaikuttava! Sitten vietimme sen tämän kesän ainoan kuuman hellepäivän Suomenlinnassa, jossa tietysti tärkeimpänä kohteenamme oli taas herkkupaikka, venäläistyylinen kahvila Samovarbar. Siiri kun on teeharrastaja, paikka oli hänelle just paras: siellä oli oikein erityinen teelista, jolta sai valita teelaadun monien mahdollisuuksien joukosta. Ja juomamme nautimme kakkupalan kera, tietenkin:

Ihanan kodikas se Samovaaribaari on.

Samovaareja mitä erilaisimpia kymmenittäin!

ON SULO ELOSSA! Miten minä yleensä itse eläisin tai kirjoittelisin mitään, jos elämäni valo olisi sammunut pois! Sulo on kesän lapsi, hän nauttii elämästään, kun on lämmintä eikä lumi tassuja palella. Nyt kesän aikana hän ei tosin paljon meistä orjistansa perusta, koska hän nukkuu kaiket päivät ja heräilee vasta illansuussa hieman seurustelemaan ja pyrkiäkseen ulos yöhommiinsa. Aamulla sitten istuu kauniisti tuossa terassinpöydällä ikkunan takana ja pyytää päästä tupaan (näyttää tosi söötiltä, kun vain suu aukeilee eikä kuulu ääntä). Sitten annan hänelle aamupalan, jonka jälkeen hän ehkä sallii seurustella kanssaan pienen hetken ja painuu koriinsa unille. Rakas <3.

Sulo on siellä missä huvittaa :D.

Nyt minulla on kaamea tuska sydämessäni Sulon takia, koska lähdemme sunnuntaina Punkaharjulle lomanviettoon. Arto sai edullisesti vuokrattua ammattiliittonsa mökin sieltä, ja minä, Siiri, Ronja (Siirin paras ystävä) sekä Sulo suuntaamme täältä sinne sunnuntaina, Arto tulee Viitasaarelta Tarmon kanssa maanantaina ja Venla poikaystävänsä Jerryn kanssa Tampereelta tiistaina. Olemme Punkaharjulla perjantaihin saakka. Niin miksi minulla on tuska sydämessä Sulon takia? Koska minua pelottaa, että Sulo karkaa siellä ulos mökistä ja häviää ikuisiksi ajoiksi. Ja koska minua säälittää kuljettaa sitä tuntitolkulla kuumassa Micrassa kuljetuskopassa (n. neljä viisi tuntia). Voi kunpa joku tulisi asumaan meille ensi viikoksi ja hoitaisi Suloa samalla! En vain keksi ketään. Kiinnostaisiko sinua loma Uuraisilla?

Sulo-rakkaani päivälevolla juuri hetki sitten kuvattuna.
Korvien asennosta näkee, että valokuvaus häiritsee herraa.

Noista matkoista muuten sen verran, että vaikka rahaa on tosi vähän, niin kun etsii kaikkein edullisimmat tarjoukset joka asiassa, pystyy kuin pystyykin ehkä järkkäämään jotain, kuten minä tuon Tallinnan–Helsingin-reissun Siirin kanssa. Aloitin tarjousten metsästämisen jo huhtikuussa, silloin ostin Onnibus-liput Helsinkiin 8 €/2 hlöä. Kun sitten tuli VR:n kesätarjous, hommasin paluuliput Hki–Jkl 14 €/2 hlöä. Risteilyn ostin myös tarjouksesta ja hotelliyöpymisen Helsingissä samoin. Koko reissu oli varattu ja maksettukin jo toukokuun alkupuolella, vaikka matkustimme heinäkuun alussa. Tuliaisiin ja sen semmoisiin tietysti kului rahaa, vaikka ostimmekin oikeastaan vain makeisia Kalevin suklaapuodista. No, Artolle toin kalliin viskipullon syksyn kaatoryypyiksi (tosin hän juottaa sen yleensä aina ”pojille”, kun ei itse pahemmin alkoholia käytä).  Luonnontieteelliseen museoon menimme ilmaisaikana (kuukauden ensimmäinen torstai) ja Ateneumiin ei lapselta pääsymaksua peritäkään. Kaikki mahdolliset alennukset tutkin etukäteen, jotta osaamme hyödyntää ne. Nytkin kun lähdemme isolla porukalla sinne Punkaharjulle, otan ruokatarvikkeet mukaan ja kokkaan suurimmaksi osaksi ruuat itse. Tai siis kokkaamme yhdessä, en aio ryhtyä miksikään keittiömarttyyriksi, joka passaa muita niska limassa.

Ai niin, ja olihan minulla ihan aikuistenkin reissu tässä alkukesälomalla! Kävin serkkuni kanssa Tampereella humputtelemassa ja tietenkin Venlan luona. Venla muutti kesän alussa poikaystävänsä kanssa yhteen asumaan, heillä on oikein sievä kaksio Peltolammilla. Virva-serkun kanssa kävimme humputtelemassa kaupungilla, terassilla ja kuuntelemassa Venlan bändin keikkaa Matonpesufestareilla (hih).

Serkukset viihteellä

Monessakohan punkbändissä on haitaristi?

 Lapsuudenkodissanikin olemme ehtineet pikaisesti pyörähtää. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin kuin yhden yönseudun, mutta tällä kertaa emme pystyneet sen kauemmin olemaan. Kävimme kuitenkin mansikassa ja lämmitimme saunan. Tarmokin sai olla pihassa vapaana, ihanaa.

Äitini luona on hyviä metsämansikkapaikkoja.

Uljaat saunanlämmittäjät ;-)

 Sitten ensi viikon jälkeen on paluu töihin. Nyt kyllä sanon suoraan, että ankea paluu, sillä työsuhteeni ei jatku toista vuotta, koska täytyy saada uusi, halpa palkkatukilainen tilalle! Motivaatio meni, ei auttanut mitään, vaikka annoin koko sielunikin sille s####nan voimistelup*****le. Silleen. Mur.

  

Suvanto

Ihmisen, työttömänkin, elämässä on silloin tällöin sellaisia hetkiä, jolloin kokee täydellisen onnen tunteen. Eilen oli minulla täydellisen onnellinen päivä, kun teimme perheen kanssa luontoretken Heinä-Suvannolle. Heinä-Suvanto on Viitasaarella, entisten Keski-Suomen läänin ja Kuopion läänin rajamailla sijaitseva luonnonsuojelualue, Keski-Suomen merkittävin lintukosteikko. Minun rakkaani on itse asiassa pienenä osaomistajana tuossa alueessa, joka on yksityinen luonnonsuojelualue http://www.ksymparistokasvatus.fi/uploads/files/viitasaari_kohteet_2_1.pdf ja http://www.ksly.net/index.php?sivu=426).

Katselimme Heinä-Suvantoa ylemmästä lintutornista.

Teini bongaa, ehkä tässä jouhisorsan.

En ymmärrä, mikä siinä on, mutta joka kerta, kun tuonne Suvannolle menemme, milloin milläkin kokoonpanolla (yleensä kahdestaan rakkaani kanssa, sillä lapset eivät ole kovin innostuneita jäämään useiksi päiviksi kämpälle paikkaan, missä ei ole nettiyhteyksiä eikä muuta kuin aurinkopaneelisähkö), huolet tuntuvat kirpoavan jo siihen parkkipaikalle, mihin tie päättyy ja pitkospuut alkavat. Polku ja pitkospuut johtavat kämpälle, joka sijaitsee Heinä-Suvannon yläpäässä. Alempana Heinä-Suvannolla on kaksi lintutornia, joilla kaikki voivat vapaasti vierailla samoin kuin muutenkin koko suojelualueella, mutta eräkämppä on yksityisaluetta. Olen olevinani ikään kuin jonkinlainen emäntä siellä, koska mieheni on sen metsästysseuran puheenjohtaja, joka tuon kämpän omistaa.

Kämpälle johtavat pitkospuut olivat kevättulvan vallassa.
Onneksi isäpuoli auttaa pienimmäistä.

Eilen oli siitä harvinainen Suvantoreissu, että ensinnäkin kävimme siellä vain päiväsiltään ja toiseksi sain teininkin aivan vapaaehtoisesti lähtemään mukaamme. Kävimme ylemmällä tornilla bongailemassa lintuja ja sitten suunnistimme metsän poikki kämpälle, eli Tammelle, makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon pihan laavulla. Siis käytännössä ihan perusluontoretkikauraa. Mutta. Siellä Suvannolla on lisäksi se jokin, jota en tosiaan osaa oikein sanoin selittää. Mieheni sanoo sitä ikiaikaiseksi, minä olen vielä niin tuore tapaus niillä seuduilla, että en osaa määritellä sitä sanoin. Se on se tunne, että on vain tämä hetki, tämä sammal ja varvikko jalkojen alla, tämä vesilinnun huuto. Ei ole oikeasti mitään muuta, ei rahahuolia, ei ahdistusta, ei muuta kuin jokin kumma ykseys luonnon kanssa. Kuin koko maailma olisi vain siinä. Sielu ikään kuin huuhtoutuu kaikesta painolastista, katseesta tulee kirkkaampi ja askeleesta kevyt, vaikka reppu selässä olisi kuinka painava.

Makkarat paistettu ja syöty, kahvit keitetty ja juotu.
Teini ottaa lukua pöydän päällä :D

Muistan, kun puolisoni, silloinen melko tuore seurustelukumppanini, vei minut Suvannolle ensimmäistä kertaa. Eihän siitä ole kuin alle viisi vuotta aikaa. En vielä silloin tuntenut siellä mitään erikoista, silmilläni näin kortetta kasvavan kosteikon, jonka keskellä kulki pieni vesiuoma, jota pitkin pääsi jotenkuten soutamaan. Oli syksy. Suoraan sanottuna oli minusta aika ankeannäköistä. Hieman ihmettelin, kun rakkaani sitten totesi: ”Suvanto on hyväksynyt sinut.” No, onneksi se hyväksyi. Taisi Suvannon lausunnolla olla enemmän painoarvoa kuin yhdenkään ihmisen sanomisilla. Nyt minäkin saan ajoittain olla osa ikiaikaista Suvannon henkeä ja saan siltä voimia taapertaa arkea eteenpäin.

Saretska ja pienimmäinen eräjormailemassa.
Saunallekin vievät pitkospuut ovat nyt veden vallassa.

Vertailun vuoksi: kuva samasta kohtaa kuin tuo edellinen,
 otettu viime kesänä.